maanantai 17. maaliskuuta 2008

Onnistuneet jäävät ja neuvoja noutoon


Merrin kanssa ehdin reeniä reilun puoltuntisen Nemin tokojen jälkeen.

Mersun kanssa otin itsekseni muutamia juttuja ja lopuksi Piritta katsoi seuraamistamme ja noutoa.

Ensin kuitenkin tein itsekseni hyppyä, jossa yritin hypytyttää koiraa ees taas - mutta aika herkällä se tekee sen seisomisen esteen taakse. Sitten otin hyppyä niin, että käskin koiran istumaan hypyn eteen ja siirryin itse toiselle puolelle ja käskin koiran sivulle, jolloin se hyppäsi esteen yli ja tuli mun sivulle.

Jossain välissä otin jäävät liikkeet (en peräkkäin), makuun vain kerran - toimi kuten yleensäkin. Seisomisen kokeilin myös ja yllätyksekseni se onnistui loistavasti! (ilmeisesti kokeissa jännitykselläni vain pilaan ko liikkeen) Ja jopa niin, että pystyin käymään koiran takana ennen kuin palkkasin ja vapautin sen. Eli periaatteessa jäävät liikkeet ovat avon kannalta kunnossa. (liikaa niitä ei kannata tuon koiran kanssa hinkata)

Luoksetulon pysäytyksen saa tehtyä namin heitolla - tässä en vielä edes oleta koiran pysyvän kuin hetkun paikallaan. Tosin tarvii paljon läpijuoksuja muutaman pysäytystreenin jälkeen.

Kaukot meni hyvin - tein muutaman seisomisenkin (välillä) sekaan jottei kävisi turhan tylsäksi ko liike.
Liikkuroituna katsottu seuraaminen meni muuten ihan hyvin (otin hihnassa), mutta katsoin taas liikaa koiraa. Samoin vasemmalle kääntymisestä oli jotain juttua, mutta en kuolemaksenikaan enää muista että mitä.

Lopuksi otin vielä noudon, jossa olen viime aikoina miettinyt loppuosaa, että miten se kannattaisi tehdä kun Merri ei tuo kapulaa ihan mulle asti, siis tosi tosi likelle. Pitää sitä kyllä jo suussaan aikasta hyvin eli ei heti tiputtele. Ensin Merri lähti hyvin hakemaan kapulaa, mutta sitten tiputti sen suustaan ja rupesi haistelemaan, mä olin ihan että Täh. Koska tuota, vaikka kova nuuskuttelija onkin, se ei ole ikinä ennen noudon aikana tehnyt - se kun tykkää tuosta liikkeestä. Kun käskytin uusiksi (alusta asti) niin haki ja toi hyvin, lopuksi pyysin koiran sivulle - ja tuo toimi nätisti, koira piti kapulaa siihen asti että otin sen siltä

Eli ehkä kuitenkin kapulan tuonti sivulle, tosin tätäkään ei kannata usein reenata kokonaisena juttuna. Samoin kun välillä palkkaus siitä kun koira on tulossa takaisin (lelun tai namin heitto). Eli koira saa (luvan saatuaan) irrottaa otteensa kapulasta huolimatta siitä että se tippuu silloin maahan. Vaihtelevuutta ja hauskuutta lisää noutoharjoitteluun.


Ei kommentteja: