perjantai 28. maaliskuuta 2008

Rinsessan juhlat



Meijän kakara täyttää vuosia, huomenna tulee täyteen jo kolme vuotta. Äkkiä se aika vaan kiitää ja liitää.

Nemihän ei ole mikään täydellinen koira, kuka tai mikä nyt olisikaan. Mutta kyllä se on vastannut odotuksia ja ylittänytkin ne. Halusin ystävän itselleni ja Merrille. Uuden kaverin harrastuksiin. Ja Nemi on täyttänyt nämä tehtävänsä todella mainiosti. Merrin kanssa ne ovat kuin majakka ja perävaunu. Nemi nauttii laumansa läheisyydestä (nukkuu mielellään sylissä tai ainakin viekussa - päivittäinen läheisyys annos on saatava, mieluiten illalla kun on väsy kaikista jännistä päivän touhuista). Lisäksi Nemi on oiva kaveri harrastuskentille, sen kanssa on ilo harjoitella - ei sillä, ettäkö se tekisi kaiken aina oikein tai heti kerrasta täydellisesti, mutta yleensä se parhaansa yrittää. Ja yleensä, varsinkin agilityssä virheet ovat ohjaajan vikoja...
Siitä en tiedä millaisia tuloksia niistä harjoittamistamme lajeista tulee, mutta ainakin meillä on kivaa treenatessamme kohti pieniä tavoitteitamme.

Hauskaa syntympäivää Nemi-rakas!


Kuva: Minna Väänänen.

Ei kommentteja: