keskiviikko 19. maaliskuuta 2008

Putkeen vai puomille


Niin, olihan ne Merrilläkin agilityharjoitukset maanantai-iltana. Rataa en enää niin tarkkaa muista, että siitä minkäänlaista piirrustusta saisin aikaiseksi. Mutta tulipa itsekseen huokailtua noitten koirieni eroavaisuuksia agiliitelyssä - taas vaihteeksi. Eli sitä kuinka toinen irtoaa esteille ja toinen ei

Rata alkoi parilla hypyllä jonka jälkeen piti sukeltaa putkeen, joka oli puomin alla - eli ko esteiden aloitus oli hyvin lähellä toisiaan. Tein muutamia erilaisia variaatioita aloitukselle, vaikka ensin tehty sujuikin ihan kivasti. Vaihtoehtojen kokeilu johtui lähinnnä siitä, että toiveissa oli ettei mun tarttis niin paljon varmistella sitä putkeen menoa vaan voisin kipittää itse jo eteenpäin että oisin ehtinyt tehdä persjätön kun koira tulee putkesta. Mutta eihän se onnistunut, niin vain olin hidas, että oli pakko tehdä (tökkö) leikkaus putkelta hypylle.

Pujottelu, puomi ja a (joista viimeisin radan viimeinen este) menivät ihan kivasti. Mutta muutamat hyppelyt tuottivat ongelmia, joko siksi että itse olin valinnut huonon ohjaustavan tai siksi että koiruus ei vaan irronnut niille, joten mun täyty juosta erilailla (pitkästi).


Ei kommentteja: