Mitä ilmeisimmin hiihtoloma oli vaatinut veronsa, joten harjoituksiin ei saapunut kuin neljä koirakkoa (kyytiongelmista johtuen myös toinen kouluttajista ei ollut paikalla). Ahkerat reenaajat olivat tällä kertaa Mortti, Pontus, Tinka ja Viki.
Ensimmäinen harjoitus:
Ensimmäinen harjoitus:
Harjoitus aloitettiin väärän pään putken harjoittelulla, ensin hypyn kautta koira vastakkaiseen käteen. Kun tämä sujui niin sitten jo vippaus putkeenkin. Ja lopulta koko ratapätkä.
Toisessa harjoituksessa jatkettiin välistä veto ja takaa -treeniä:
Lopuksi vielä "kevyt loppujumppa"
Lisäksi koirakot harjoittelivat itsenäisesti pujottelua.
Tällä kertaa ei tullut kiire, jokainen kerkesi toistamaan hankalampia kohtia (siis harjoituksissa 1 ja 2, viimeinen meni kaikilta sujuvasti yhdellä toistolla ). Mukavaa oli myös havaita, että rengas voi olla radan yhteydessä ilman sen ihmeempiä ongelmia.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti