tiistai 4. maaliskuuta 2008

Kuokkavieraat



Saimme ilon kuokkia Nemin kanssa ma-iltana eräässä agilityryhmässä (Kiitos! ). Homma siis meni niin, että minä olin kerrankin tullut hallille todella hyvissä ajoin - kun kuvittelin, että voisin reeniä molemmat koirat odotellessani että koulutusvuoroni alkaa. Mutta hallillahan olikin väkeä hiihtolomasta huolimatta - mutta toisaalta Jonnan ryhmässä oli sen verran vajausta, että pääsin Nemin kanssa hieman reenimään.

Ennen varsinaista aloitusta reenasin pujottelua yksistään - palkka loppuun ja ensin lähetystä kauempaa kepeille (viis metriä?) ja sitten niin että olin itse ehkä neljännen kepin kohdalla. Toimi joka kerta ihan kivasti.

Mutta, kun otettiin hyppyjen kautta niin rupesi tökkimään. Nemillä oli liian kiire palkalle. Kenties?

Yhen hypyn takaa toimi hyvin, mutta kahden ja kolmen hypyn takaa oli jo ongelmallisempaa. Tosin minä en muistanut ottaa koiraa haltuun hypyn ja pujottelun välissä. Olisikohan se tässäkin vaatinut sen? (kuten viime viikon treenissä, jossa haltuunotto ennen keppejä oli loisto juttu ja koira haki hyvin pujon ekan välin) Saatiin kuitenkin muutaman yrityksen jälkeen tämäkin toimimaan


Tämä piirrustus ehkä aavistuksen verran muistuttaa sitä todellisuutta... Mutta saa nyt kuitenkin luvan kelvata. Ehkä se antaa kuitenkin jonkinlaisen käsityksen aiheesta.
Tässä siis harjoiteltiin edestä ja takaa leikkauksia sekä valsseja. Väittäisinpä, että tämä harkka meni hyvin. Siis heti kun allekirjoittanut oli kartalla ja muisti mitä piti tehdä Nemi irtosi hyvin putkiin, ja teki näytön ja sanallisen ohjeistuksen mukaan asiat just niin kuin pitikin.

Viimeisenä harkattiin vielä tällaisen jutska:


Eka yritys oli huono, käskyt ihan liian myöhässä. Toinen meni jo hyvin. Tai tokan hypyn kohdalla (siis ennen sitä, mutta sille tarvittava) käsky oli tarpeeksi ajoissa -tein sylivalssin tapaisen- ja vikalla hypyllä käskytys ei ollut niin ajoissa mutta tällä kertaa näyttö (käsiohjaus) oli parempi kuin ed. kohdassa.

Lisäksi reenailimme a:ta.

Ei kommentteja: