tiistai 17. heinäkuuta 2007

Tiistai-päivän aktivoinnit


Hurautinpa päivällä koirien kanssa kentälle extra-treenien merkeissä. Ja jottei olisi ollut yksinäistä niin hain Pirkon & Nucan kaveriksi kanssa (paikalle tuli myös Marjo kolmen aussien kera, joten saatiin hyvät treenit aikaiseksi).

Radan tapaiseksi rakensimme Klagin 1-luokan hyppyradan aloituksen. Halusin nimittäin kokeilla sitä sillä leikkaus -tyylillä Nemin kanssa. Kun se valssi siinä 2. ja 3. hyppyjen välissä ei kerta kaikkiaan sopinut kakrulle.

Lisäksi laitoimme radan likelle pujottelun, joten saatiin kokeneimmille koirille hieman haastetta matkaan.

Merrin kanssa treenailin paikalla pysymistä ja kauempaa ohjausta, myös leikkauksia ja pujotteluun lähettämistä. Aika hyvin se Merrikin osaa pujon hakea, tosin pitää minun saatella se siihen metrin parin päähän pujosta. Leikkauksetkin onnistuivat ihan hyvin. Jahka Merri pysyi paikallaan eikä ohittanut esteitä - taisi kaupasta hakemani Gottler -makkarasiivut houkutella koiraa hieman liikaa..

Nemille tosiaan sopi se leikkaaminen hyvin. Eli irtosi ihan hyvin sille 3-esteenä olleelle hypylle. Hieman kauempana "mutkassa" olleelle 4 hypylle ei ensin meinannut mennä, mutta jahka käskytin ja pidin näyttökättä koko ajan 'päällä' niin  haki senkin hypyn ihan hienosti.

Lisäksi otin Nemille sitä pujoa, vinokepeillä, hihnassa. Ja heti alkuun unhoitin näyttää koiralle sen palkan. Joten ei sitä kiinnostanut. Mutta jahka kävin näyttämässä, että by the way, tuolla olisi nami odottamassa, niin johan alkoi kiinnostamaan. Hieman ennen loppua koira tuli ulos pujosta, mutta kun ei päässyt siitä minnekään niin pujotteli loputkin kepit. Hieman tuossa on vielä hakemista, mutta ihan kohtuu hyvin toimii kuitenkin. Eikä se tietty heti voi sikahyvin mennäkään, mutta tosiaan ihan kivasti kuitenkin. Tehtiin about 5 toistoa, muutamia molemmilta puolilta.


Ei kommentteja: