torstai 12. heinäkuuta 2007

Active dog, 2.kurssi 4.kerta


Maanantain harkoissa oli radalla rengas, mikä tuotti päänvaivaa. Ensin Nemi suoritti sen hypyn jälkeen eli vauhdista ja sitten taas ei.. Eli lisää rengas -treeniä, toistoja toistoja ja toistoja niin että sujuu aina yksittäisenä ja pikkuhiljaa myös vauhdista jonkun muun esteen kauttakin. Myöhemmin tajusin, että ohjasin koiraa koko ajan renkaalle "vaikeammalta" puolelta. Eli toiselta puolelta olisi varmaan mennyt paremmin - mutta se olisi ollut hölmöä radan kannalta, joten täytyyhän se saada sujumaan miltä puolelta tahansa.

Ensimmäisessä harjoituksessa oli suorassa linjassa aita - pituus - aita, ja sitten vimpan aidan vieressä toinen aita ja sen jälkeen olisi ollut keinu - jolle en ohjannut Nemiä. Tässä oli tarkotus saada koira käännettyä välistä sille toiselle hypylle. Muutaman treenin jälkeen sainkin Nemin kääntymään hyvin hypyn jälkeen ja vietyä sille toisellekin hypylle.

Pidemmässä harjoituksessa (siinä missä oli se rengas) oli myös suora putki. Ensin se mentiin niin, että sinne oli selvä vienti / näkymä. Ja sitten sujui oma meno paremmin jos pystyi lähettämään koiran kauempaa. No, Nemihän hyppi putken yli jne kun ei oikein hoksannut mistä on kyse. Kun sitten mun askellus oli enemmän putken suuta kohti niin koirakin kyllä meni putkeen - mutta sitten olin itse ihan liian myöhässä jatkoa ajatellen..

Eli harjoitteluun:
  • rengas, yksittäin ja vauhdista, paljon onnistuneita toistoja
  • tiukat käännökset, ts koira hypyn jälkeen käteen kiinni
  • putkeen lähetykset


Ei kommentteja: