tiistai 15. elokuuta 2017

Nosework-torstai 1/4

Viime torstaina alkoi likkojen nose-kurssit. Nemille alkeiset ja heti sen perään Kikin jatkokurssi.

Oltiin yhden kempeleläisen koulun pihalla. Ensin tutustuttiin muihin ryhmäläisiin (ylläripylläri Nemi on kaikkein vanhin reenari, siellä oli jopa jotain 12 vuotta Nemiä nuorempi koira ... ;-)), sitten Katja kertoili lajista.

Sitten reenailtiin sellaisten lasisten purkkien avulla joissa oli reikäiset metalliset kannet. Koirien piti nuuskuttaa purkkia, jossa siis tietty oli hajutäppä. Sitten purkkeja oli kaks, toisessa oli haju ja toisessa ei. Palkka tuli kun koira haisteli purkkia jossa oli haju, tietty.

Tehtiin myös laatikkoreeni. Eli muovilaatikoita joissa nameja ja jossain haju. Sitten vain yhdessä nameja ja haju.

Lasipurkeilla tehtiin pari kierrosta erilaisia treenejä.

Sitten oli Kikin reenien vuoro. Käytin toki koirat välissä pissalla ennen kuin vaihdoin kumpi koira on autossa. Onneksi auto oli ylilikellä reenialuetta (eli ihan vieressä). Tosin koira piti laittaa ensin autoon, kun esittäydyttiin ja Katja kertoi jotain uusintauutta lajista ja mitä olisi treenivuorossa. Selvisi, että piilot oli tehty jo ja että ne olisivat 1-2h vanhoja (ekat tunnit, vika kaks tuntia). Mä taas puolestani kerroin ettei Kiki ole aiemmin tehnyt nosea ulkona. Monenlaisia haasteita oli siis tiedossa (ulkoetsintä, vanhat hajut).

Hajupiiloja oli neljä. Ohjeistus oli, että ne tehtäisiin yks kerrallaan - siis yks koira kerrallaan reenimässä, mutta niin, että ensin etsittäisiin ykkönen, sitten kakkonen ja kolmonen putkeen ja viiminen sitten vielä erikseen (tauon jälkeen).

Ensimmäisenä oli rallytokokylttejä joiden seasta eka haju löytyi.

Ainiin. Annoin Katjan hajupurkista/rasiasta Kikille aina lähtöhajun ennen kuin annoin sille luvan lähteä etsimään hajua.

Ensimmäinen tehtävä oli hämmentävä. Ei Kikille vaan mulle. Kiki nimittäin löysi hajun heti.

© Marjatta Savolainen


© Marjatta Savolainen
Seuraavan treenin mä pilasin. A) en antanut koiralle tarpeeksi tilaa tehdä hommia itsenäisesti ja B) en huomannut kun se löysi hajun. Koira oli kuulemma vilkassu mua pari kertaa eli siis kertonut tehneensä löydön mutta minä sokee en sitä huomannu :-( Sitten se tohottikin muuta ja otti etäisyyttä, jatkoi periaatteessa etsimistä mutta itsevarmuus katosi. Noh, löydettiin me lopulta se piilo. Ts koira löysi uudestaan ja mä huomasin sen löytävän.

Mutta koska kakkosella oli ollut ongelmia mun möhelöinnin takia niin kolmonen oli hankalampi. Plus siinä vieressä oli yhden reeniläisen pissa (uroskoira), mikä saattoi sekoittaa epävarmaa koiraa.

Tehtiinpä sitten niin, että vein koiran tauolle ja otettiin kolmonen hetken päästä uudestaan. Hyvä pläni. Koska sitten homma toimi paremmin ja hajulähde löytyi.

© Marjatta Savolainen

Neljännen eli viimeisen piilon Kiki löysi taas superhienosti <3 :-)

Hämmentävää reeneissä oli se, että Kiki ei haukkunut ollenkaan. Tai joo, haukku se kun joku fillaroi koiransa kanssa harkka-alueen ohi, mutta muuten se oli ääneti :-o

Marjatalle iso kiitos kuvista! :-)

Ei kommentteja: