Niistä maanantain hakureeneistä. Oltiin Muurahaiskankaalla, tosin eri kohdassa aluetta kuin mitä lappalaiskoirien hakuviikonloppuna keväällä. Onneksi en siis mennyt omatoimisesti pelipaikalle vaan tapasin muut hakuilijat sovitulla treffipaikalla ajoimme peräkanaa metsikköön.
Otin siis hyttyshatun käyttöön. Olo oli typerä ts tiesin sen näyttävän idioottimaiselta, mutta melko pian ulkonäköseikat häipyivät kun kyhjötin suosilmäkkeellä tai missä lie varvikossa ja kymmenet hyönteiset, myös hyttyset, pyörivät ja inisivät ympärilläni. Niitä myös käveli useita siinä hyttysharsolla naamani edessä.
Kuvissa muutamat näkymät maalimiehen näkökulmasta.
Kiki pääsi treenimään toisena. Sille tehtiin kolme piiloa. Ensimmäiselle se ampaisi itsevarmasti ja "ukko" (hakukäskysana) löytyi tosi hyvin. Toinen oli hankalampi, mitä vaikeutti myös se, että ensimmäinen maali oli lähtenyt liikkumaan uuteen piiloon. Kiki huomasi sen ja sen tekeminen keskeytyi. Kävi myös kakalla etsiessään kakkosmaalimiestä. Sitten kun kakkonen löytyi niin maalimies alkoi haukututtamaan koiraa ennen kuin antoi palkan. Olin ihan että mitä vttua. Mutta koska reenailussa olen noviisi ja maalimies oli mulle uus tuttavuus niin en sitten kehdannut sanoa (tarpeeksi painavasti), että ei noin kuulu tehdä. Ts vaatia siltä mitään haukkumista. Imho on aivan eri asia se, että Kiki haukkuu paljon kuin se että siltä alettaisiin vaatimaan haukkumista maalilla vielä tässä vaiheessa. Enivei. Kolmonen oli samalla puolen polkua kuin ykkönen ja löytyi helpommin (paremmat tuulivirtaukset).
Illan päätteeksi Kikille ja toiselle nuorelle koiralle tehtiin vielä yhdet haut. Tällä kertaa painotin ettei mitään haukuttamista, Kiki löysi vikan maalimiehensä taas hyvin. Sillä jäi himo etsimiseen, varsinkin kun se näki kun tyyppejä käveli metsään palkkarasioitten kanssa mutta koiran pitikin tulla mun mukana autolle.
Jatkossa, muista: painottaa maalimiehille mitä halut eli ei mitään haukkumisen vaatimista. Plus hanki hitaammin syötäviä nameja. Mun pitäisi ehtiä koiran löytämälle maalimiehelle ennen kuin namit loppuu ...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti