Miten sen suhtautumisen agiin sitten kävi. Alan olla aika neutraalilla tasolla. Seurailen lajia jonkin verran. Eli kun jotain eteen tulee niin saatan tutustua aiheeseen / uutiseen / tilapäivitykseen tarkemmin. Joidenkin kavereiden agikisa/treenipäivityksistä tykkäilen ja ehkä joskus onnittelen jos jollain on mennyt erityisen hyvin (joko jollain jota pidän enemmän arvossaan tai joka (joskus oli) parempikin tuttava). Todella harvoin jaksan enää katsoa agivideoita (olipa ne kisasuorituksia tai harkkapätkiä). Saatan aloittaa videon katsomisen ja sitten todeta, että "blaa blaa blaa, tätä samaa - kivasti menee muttei jaksa kiinnostaa".
Ymmärrän, että laji on monille kavereistani edelleen tietysti tärkeä; se lajien laji. Mutta itselle se on menneisyyttä kaikkine tunneskaaloineen.
Kisoja en ole käynyt katsomassa aikoihin, vuos sitten ehkä viimeksi? Pitkään tuntui etten pysty menemään ... Mutta nyt kun on vähän sellainen suunnitelma, että Kikille pitäisi tehdä sosiaalistamisrupeama, niin olen alkanut suunnittelemaan turisteiluja erinäisiin kilpailuihin, joten kaippa ne agikisatkin menisivat siinä samalla - niitä kun järjestetään Oulun seudulla jonkin verran ympäri vuoden. Kikillä kun jäi puoli vuotta elämästä elämättä, kun piti pitää sitä pumpulissa se toipilaskausi ja tuntuu että se sekoaa kun näkee muita koiria. Joten pitänee "aloittaa alusta" se muiden (ihmisten, koirien) katselu ...
Alan siis häiriköksi, mutta luultavimmin ilman kameraa. Häiriönä toimii Kiki 😈
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti