torstai 24. elokuuta 2017

Lenkkejä

Kiki pääsi eilen töiden jälkeen Eetun kanssa juoksulenkille. Tai osan Eetun lenkistä oli siis matkassa. Kikillä oli kivaa - välillä oli mennyt laukalla kun halusi juosta lujaa ... Juoksivat siis meiltä kirkolle, jossa olin Nemin kanssa niitä vastassa. Mä käytin Nemin lenkillä siellä kirkon kulmilla.

Tänään kun mul on ollut vapaapäivä niin oon käyttäny koiria lenkillä muunmuassa Auranmajan suunnalla:






Kotosalla ollaan välillä rötkötetty, välillä oltu takapihalla ja teinpä koirille yhden nosework-treeninkin normaalin "hajutippa ruoka-astiassa" systeemin lisäksi. Tein reenin niin, että koirat ootti takapihalla kun piilotin hajun sisälle. Otin Nemin ensin sisään. Nemi teki seuraamista mulle ja oli ihan pihalla mitä siltä halutaan. En saanut sitä edes yrittämään hajun etsimistä, vaikka tein sille alkuhajuhässäkänkin. Tällä välin Kiki oli tullut oven taakse odottamaan sisälle pääsyä (yleensä sillä ei ole mikään kiire sisälle). Koska Nemi ei hajua löytänyt eikä etsintä sen osalta edistynyt niin otin Kikin sisälle. Hyvä kun sain koiralta pihanarun ja kaulapannan irti kun se oli jo syöksymässä etsimispuuhiin. No, käskin mä sen ensin istumaan ja annoin alkuhajun (jota se ei välttis olisi edes tarvinnut). Eipä aikaakaan kun Kiki löysi piilottamani hajutopsypuikon :-)


Ei kommentteja: