tiistai 29. elokuuta 2017

Maanantai


Eilen aamulla kun olin heittänyt Eetun töihin käytin koirat metsälenkillä Auranmajan likellä. Siis kävelytin koirat vuoronperään siellä metsäpoluilla. Hihnassa olivat. Kikin kohdalla ajatukset menevät kummia ratoja nykyisin, kuten, että "onpa juurakkoinen polku; hyvää jumppaa koiralle" tai "koira hyppii sammalikossa ja mättäillä; onpa hyvää jumppaa koiralle".

Aamulenkkien jälkeen koirat pääsivät kotiin syömään ja lepäilemään. Muutaman tunnin päästä ajelin Tuijalle ja mentiin porukalla lenkille; viisi ruotsalaista pystykorvaa ... ensin oli hieman äänekästä, mutta kyllä ne siitä sitten rauhoittuivat ja hiljenivät. Kikille tekee hyvää oppia myös kimppalenkkeilemään. Lenkin jälkeen menin Tuijalle kahville ja Kiki pääsi jatkamaan ystävyyttään kolmen göötin kanssa rallaamalla ulos-sisään-ulos-sisään ... kunnes kaikki muut alkoivat (no ihmiset ei) nukkumaan, tässä vaiheessa Kiki sitten alkoi heittelemään Zipen, Bellan ja Maijan leluja ympäri asuntoa. Voihan loppumaton energia ... :-D

Iltapäivällä ajelin takaisin kotiin, jossa oltiin taas muutama tunti ennen kuin hain Eetun töistä. Alkuillasta olisi ollut Kiikon nätötreenit, mutta en sitten jaksanut mennä sinne (tälläkään kertaa).
Kun päästiin takaisin kotiin niin Eetu ja Kiki lähtivät juoksulenkille ja minä & Nemi kävelylle. Mentiin lähimetsän poikki ja tultiin pyörätietä takaisin. Tein havainnon, että ihan meidän takapihan likellä olisi ties kuinka paljon vattupuskia ... mutta koska likeltä menee myös vilkasliikenteiden tie niin eipä niitä marjoja tule kellään kerättyä talteen (en ainakaan usko).

Kävelylenkin jälkeen käskin Nemin keittiöön paikallaoloon ja tein sille eteiskäytävälle (erään kaapin seinään, ehkä 30 cm korkeudelle) eucalyptys piilon ts vein puolikkaan topsypuikon jota olin kastanut euca-hajutipassa sinne seinään kiinni. Ensimmäistä kertaa -kotitreeneissä- Nemi alkoi heti haistelemaan, tekemään nenällään töitä kun vapautin sen etsimispuuhiin. Eikä sillä pitkään mennytkään kun se sen hajutipan löysi. Bileet. Hieno tyttö <3 

Juoksijoilla lenkki oli sujunut tosi hyvin, vitosen verran kipittivät. Kiki kävi kakalla ja pissaili muutaman kerran, näistä stopeista huolimatta keskivauhti oli melko nopea (selvästi nopeampi kuin mitä Eetulla on ollut ikinä mun tai Nemin kanssa juostessa). He olivat nähneet useita koiria eikä Kiki ollut sanonut niille mitään tai kiskonut niitä kohti, oli vain ohittanut nätisti ja ohituksen jälkeen vilkaissut Eetua "anna nami, enkä ollutkin hieno" ;-)

Illalla koirat kävivät vielä takapihalla ja molemmat erikseen pikkukävelylenkeillä.

Ei kommentteja: