maanantai 29. lokakuuta 2012

M106 toko

Keskiviikkona kävin omatoimireenimässä hallilla. 

Merrin kanssa tokotusta:

Ruutu. Rakensin ruudun isommalle puolelle agiesteiden keskelle. Pikkupuoli oli varattuna, ja sielläkin taisi olla jo aksaesteitä... 

Merri ei jotenkin yhtään hahmottanut sitä ruutua. Juoksi aluksi kyllä oikeaan suuntaan, mutta jäi sinne sitten haahuilemaan. Joten tein muutaman toiston namialusreeninä. Kun koira oli syöny namin käskin sen maihin ja tein myös kaaviokävelyn ja kutsuin sen sinne seuraamaan. Tuli ihan hyvin - tai no mitä poikitti jonkun verran "palkkaa jo mut" tyyliin. 

Tunnari. Muistin jopa ottaa joskus sata vuotta sitten Tuijalta (?) saamiani vaihturikapuloita mukaan. Laitoin kapulat läjään ja oman ehkä kymmenen sentin erotuksella siitä läjästä - sinne taakse. Kun Merri kiinnostui oikeasta niin kehuin sitä pölijänä, joten se nosti sen ja toi mulle. Tunnarin luovutus on heikossa hapessa, alkaa veulaamaan sillä ts lähinnä heittää sen pois suustaan ennen kuin tuo mun luo. Harvemmin tekee näitä harjotuksia niin, että pitäisi kapulasta kiinni kunnon otteen loppuun asti. Mutta pitänee erikseen tehdä ton kapulan kanssa kunnon luovutusreeniä eikä vaatia sitä hajutunnisteharjoitukseen - jottein mersukerttu vedä hernettä nenäänsä.. (väärällä hetkellä). 

Sitten tein harjoituksen niin, että laitoin ne kapulat enempi riviin ja sen oman sinne sekaan. Toi oikean. Seuraavalla kerralla toi ensin väärän ja sitten oikean. Otin siltä siis vaan sen väärän pois ja lähetin hakemaan uudestaan ja kun taas hivinen oli osoittamassa huomiota oikiata kohtaan niin aloin riemuitsemaan jollon se toi sen oikeen kapulan. 

Metallinouto, toi mutta möykkäsi. Tavis nouto, ihan jees. 

Luoksari. Pitää tehdä enempi reenejä pitkällä välimatkalla. Koira epäröi siinä hirveesti. Aluksi seisahtu ihan hyvin, sitten rupesi epäröimään. Ensin käsimerkki+sanallinen toimi hyvin, sitten taas ei toiminut, sitten kokeilin vain toista jne. Eli en edelleenkään tiedä mikä tässä olisi se viisasten kivi, koska Merri saattaa millä tahansa tavalla ensin tehdä aivan superisti ja kun kokeilen uudestaan niin se ei enää pyshdykään. Maihin se meni ihan kivasti, se ei ole ongelma - maihin menossa suullinen käsky. Seisomisessa vääränlaisella käsimerkillä,  tai muuten vaan väärällä käskyäänellä (tai millä lie) saattaa myös mennä maihin. 

Kaukoja. Noo, semi jees. Tai ensin tosi hyvä ja sitten innostu ja rupesi hötkymään eli ottamaan koiran mittoja eteenpäin. 

Sivuaskelia. Hyvä! Seuruu hyvä, käännökset ois voinu olla paremmat. 

Ei kommentteja: