maanantai 15. helmikuuta 2010

Tää vuosi


Aikomuksena on ruveta rallattelemaan Nemin kanssa agi-kisa-ratoja joskus toukokuun tietämillä. Varsinaista kisa-aikataulua en ole vielä laatinut, vaikka liiton kalenteria olenkin jo hieman kurkistellut.

Merrin kanssa agi-kisataan jos siltä tuntuu ja mieli tekkee ja voimavarat antavat myöten (henkinen keskittyminen ja fyysinen kapasiteetti) Nemin kanssa kisaamiselta.

Merrin kanssa on ainakin vakaa aikomus käydä tänä vuonna jonnin verran tokokokeissa. Mitään pakkopakkoa ei ole, ihan vaan inspiraation mukaan siinäkin asiassa edetään. Eikä sitä tiedä jos Neminkin kanssa innostuisin kokeilemaan tokokoetta ainakin se viime aikoina on ollut aika särmä pikku-tokottaja.

Näyttelyitä en ole vielä suunnitellut yhtään tälle vuotta, mutta eiköhän meidän kaunokaiset jonkun arvioitavana v.2010 käy. Jos vaikka jollekin kivalle ulkomaankeikalle lähtisi...

Tulostavoitteita en asettele, mennään askel kerrallaan ja kulloistenkin taitojen mukaan ja katsotaan mihin päästään

Ei kommentteja: