on aksa tää nykyään!
Siis tarinan tynkää matemaattisista Merrin agility -harkoista eiliseltä (koutsina Mikko) tulossa hetimiten inspiraation iskiessä.
edit.
Hurjan blogista löytyy piirros tiistain reeneistä. Meillä siis työnalla esteet 1-21. Ensin kaksi haluttua pätkää. Reenasin alkua eli 1-6 ja pujo kohtaa eli 15-20.
Alkuhomma ei ensin toiminut kun menin vastaanottamaan kolmosen kohilta. Koska olin itse lähellä kolmosta en voinut lähettää koiraa sinne enkä kerennyt koiran edelle 4-5 väliin tekemään persjättöä.
"jos haluaa tehdä persjätön tai valssin täytyy ehtiä koiran edelle"
"koiran täytyy kuitenkin irrota" eli en voi olettaa/ohjata niin, että otan koiran vastaan kaukaa ja teen sitten pian persjätön..
jotenka kun lähdin liikkeelle heti ykkösen takaa yhtä aikaa koiran kanssa ja heitin sen kolmoselle niin ehdin ihan keveeti tekemään sen persjätön ennen vitosta. hassun huikeeta!
"koiran täytyy kuitenkin irrota" eli en voi olettaa/ohjata niin, että otan koiran vastaan kaukaa ja teen sitten pian persjätön..
jotenka kun lähdin liikkeelle heti ykkösen takaa yhtä aikaa koiran kanssa ja heitin sen kolmoselle niin ehdin ihan keveeti tekemään sen persjätön ennen vitosta. hassun huikeeta!
Toiselle pätkälle olin ensin ajatellut persjätön pujottelun päähän ja sitten 19-hypyn takaahyppynä ja siitä edestäni kiepsauttaen koiran jatkoon. siis 18 ja 19 välistä. Tämä ei vissiin ollut kovin sujuva mun liikkeen tms kannalta, joten työstimme sitten perättäisiä persjättöjä. Jotka toimivat ihan hyvin kun laitettiin Merrille palkka pujon päähän - Merrin pujotteluvauhti kasvoi ja samalla myös pystyin liikkumaan lähemmäksi hyppyä pois pujosta ilman että koira olisi tullut mun mukaan ja pois esteeltä.
Lopuksi tehtiin koko rataa. Pääsin hienosti esteelle 9 asti, eli puomi vielä meni, mutta sitten jätin koiran selän taakse kun oletin sen tietty hyppäävän 10 hypyn. Mutta tietty se ei hypännyt. Seuraavalla yrityksellä muistin, että laitetaanpa sitä palkkaa sinne pujon päähän - kun siitä oli aiemmin ollut puhetta ja irto pätkässäkin tehty niin - . En sitten mitään oppinut edespäivän tokoreeneistä, kun just olin päässyt Marille sanomaan, että tuollaiset jutut "nameja joille ei saa mennä" ovat "Merrin kanssa yhtä helvettiä" ... ja niinhän se oli nyttenkin. Alku meni ok:sti, mutta heti kun Mikko laittoi sen lihapullan siihen pujon päähän niin Merri hyppäs epästi alas puomilta. Pakotin koiran rumalla käskyllä hypylle ja olin ohjaamassa sitä keinulle kun koira hyppäsi pois keinun yläosalta. Ja sama uudestaan pari kertaa, ja lopulta kuljetutin koiran pannasta keinun ja käskin sitä vähemmän nätisti pysymään ohjaukseni mukana ja saatiin rata jotenkin rämmittyä lävitse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti