(oikia kirjoitus pvm + aika 09.06.09 14:56)
Merrin agireeneissä eilen Haukkiksella ei ollut Mersun lisäksi kuin kaksi koirakkoa paikalla. Vissiin iso osa virittäytyy jo SM-kisoja varten. Tehtiin Kati Walan laatimaa rataa, joka vaikutti aikasta hankalalta. Moniinkaan paikkoihin en keksinyt sitä oikiaa ratasuunnitelmaa. Ts selvää sellaista. Isot koirat tekivät radan ensin, me sitten.
Aah sitä Merriä! Ja minua, minäkin olin vähän taitava, niin kerta! Kauimmaiset putken päät onnistuivat. Kontaktit (kaikki olivat radalla) vauhdikkaat ja hyvät, ei loikkimisia. Tein ennen puomia sylkkärin tapaisen, joka onnistui hyvin. Sain koiran sujuvasti puomille. Valssia ensin siihen mietin, mutta se olisi kuitenkin ollut kökkö jos en olisi sijoittunut siinä täydellisesti. Ja hieman sitä epäilen. Heh.
Mutta jotta ei oltaisi ihan nollana menty, niin, itte (kuinkas muutenkaan) kiiruhdin liikaa pujottelun jälkeen. Kuvittelin että on kiire. Joten tehtiin Merrit. Hyppy väärin päin. Oma ohjausmoka toki. Olisi pitänyt olla takaahyppy mutta lähdin ite liikkeelle ennen kuin koira ehti hakeutua taakse joten se meni mun liikkeen mukana sitten sen hypyn tosiaan toisin.
Kepeiltä uudestaan se kohta ja sitten menikin paremmin. Ja loppukin sujui. ...pujo-aita-rengas-putki-aita-aita. Putken haki hyvin! Ja irtosi eteen, ts ne loppu hypyt. Mutta silti. Sekään ei ole niin sanottua Merrin kanssa.

Lopuksi otettiin vielä sitä pujottelua erikseen. Radalla siis oli kohta missä pujoon tultiin aalta (pujottelu vaakasuorana, a melkein pujon keskellä. a:lta matkaa pujoon kuutisen metriä). Tämä oli aika hankala paikka, tai luulin niin. Vaikka sainkin koiran virheittä pujoon. Mutta voisihan se itsenäisemminkin esteelle lähteä, eikä haittaisi yhtään. Mutta sen vaatiminen / harjoittaminen onkin hankalaa. Kun Merri katsoo niin herkästi mua eikä sitä estettä. ts ole menossa sinne itsenäisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti