lauantai 20. kesäkuuta 2009

Pihatokot


Treeniskelin koirien kanssa tänään vähän tokojuttuja. Noutoa, seuruuta, merkkiä ja ruutua.

Merrille noutokapulan pitoa, kestoa siis, naksutellen. Sekä odottelin tovin niin johan se tarjosi kapulan kanssa sivulle tulonkin, kaksi kertaa! Siitä superpalkkaus. (=namia ja palloleikkiä) Naksuttelua Merrille myös ruudun yhteydessä - kovin kauas ei voi mattoa viedä, tai muuten koira on epäilevä joonas ja kyselee "ookko nyt ihan varma että meen tuonne asti". Seuruussa oli hyvin innokas, hyvä kontakti. Käännökset hyviä ja pysähdyksissä istahti ilman eri toimenpiteitä (näinhän ei tod aina ole). Merkillä oli kummissaan kun en pysäyttänyt merkin taakse / sivulle, tuli vähän epäröintiä liikkeeseen. Kun pysäytin niin pysäys tosi hyvä.

Nemille kapula-alkeita eli kapulasta pientä otetta hampailla. Enpä tiedä miten tässä pääsen etiäpäin oikiaan otteeseen. Mutta kaippa se pikkuhiljaa, varsinkin jos reenaisi vähän usiammasti Silmänisku Nemille ruutua niin, että vein makupalan ruutumatolle (kun niin olen sen sille aloittanut opettamaan, sillon joskus). Lisäksi muutamalla kerralla käskin "ruudussa" maate, hyvinhän tuo totteli ja pysyi paikallaan kunnes vapautin.
Nemiä "merkin" kierto kiihdytti vähän liiaksikin, joten sitä ei tehty sen enempää. Tai oikeastaan tämä ei ollut ... öö, en pysäyttänyt koiraa vaan se oli tavallaan takaakiertoa, jolle koira ei meinannut millään ymmärtää lähteä. Käytin "merkkinä" siis yhtä pujottelu keppiä (muut viis keppiä eivät olleet nurtsilla pystyssä). Lisäksi teimme seuruuta, ns saalisnamipalkan avulla, ja se onnistui tosi kivasti. Myös ikävät vasemmalle kääntymiset.

Lopuksi vielä hieman namien etsintää, nenäharjoittelua, pihalta.

Ei kommentteja: