maanantai 5. helmikuuta 2007

Mersun to-treeni


Ekalla kerralla sain käännettyä Merri kohtuu hyvin a:lle. Tai kuvittelin homman menneen hyvin, työnsin koiran siis esteelle. Mutta sitten joku kertoi, että siinä mukamas olisi ollut joku 5-estekin välissä -pyh ja höh.

Siispä kokeilin 4 ja 5 esteiden välissä olanylitystä - joka ei tietenkään toiminut. Valssi siis tähän - taisi olla aika tökerö.

Puomille asti ihan ok.  Sitten renkaan ja hypyn välistä (siis oma kulku) eli 10-hyppy ihan hyvin mutta sen jälkeen taisi tulla tökköä ja huono työntö 11-hypylle. Ensin putkeen ihan hyvin, mutta itse liikuin lähelle rengasta (vai putkea?) jolloin tuli kiirus tehdä valssi 13 - 14 väliin.

Toisella kerralla Merri ampui pari kertaa putkeen puomilta (joku väitti, että oisin kädelläni ohjannut koiran sinne putkeen - kateellisten panettelua tuokin). Tällä kerralla olin päättänyt valssata puomin jälkeen. Joo, tuo sopi joillekin, muttei meille koska Merri ei pysy kontaktilla/esteellä joten en voi siirtyä kauemmaksi valssailemaan. Joten olin ihan liian myöhässä ja vedin koiran (viimeistään) 10-hypyn jälkeen putkeen. Tuolla kertaa en kertanut 10-hyppyä sen jälkeen kun koira oli mennyt putkeen, vaan luotin siihen hieman enemmän jolloin se tuli ittekseen putkesta kohti rengasta jonka takana (vierellä?) olin ja sitten hieman sujuvammin / sukkelammin se valssi.

Kolmannella kerralla oltiinkin sitten Mikon tarkkaavaisen silmän alla. Ja eiköhän Merri porhalla sille 7-hypylle 3-hypyn jälkeen... Eli koiralle käskyä (tässää) puomin jälkeen ja 3-hypyn jälkeen ja itse jalkaa toisen eteen ja parempaa (ajoituksellisesti) valssia kun koira on 4-hypyllä. Puomin jälkeen ei valssia, koska en sitä ehdi tekemään (kun mersu ei pysy siellä puomilla). Öö.. teinkös leikkauksen hyppyjen 10 ja 11 välissä? Taisin tehdä, koska siitä oli ainakin Mikon kanssa puhetta - siis siitä kun välttelen niitä (mä joskus jopa kuuntelen mitä meille sanotaan, ja vuonna miekka ja kypärä mulle on jotkut viisaammat sanoneet että leikkaukset eivät ole meidän juttu, mutta valssit ovat.. ;)) Sitten sinne putkeen ja renkaalle vastaanottamaan koiraa samalla valssaten ja sitten vielä pari hyppyä (lopetettiin esteelle 15).

Harkkasimme myös (puolikkaita) keppejä namikupin avulla.




Ei kommentteja: