Tänään oli yksi niistä talven ensimmäisistä todella kauniista talvipäivistä. Siis sellaisista jolloin olisi ollut aikaa ja tilaisuutta mennä koirien kanssa telmimään ulos. Lähdinkin päivällä sillä asenteella ja mielellä koirien kanssa lenkille, että nyt tehdään mukava pitkä lenkura. Niin, että koirat saavat kirmailla irti tovin jos toisenkin. Varustauduin nameilla, varan vuoksi, jotta pystyisin kutsumaan koiria tarvittaessa ja välillä muutenkin luokseni.
Hetken matkaa kuljettuamme ihan normaalia hihnakävelyä kuulostelin, että moottorikelkkojen ääntä tms pärinää kuuluu jostain. Koitin paikallistaa äänen tulosuuntaa ja miettiä reittivaihtoehtoa sen mukaan. Kuvittelin päätelleeni oikeen mistä pärinä kuuluu ja lähdin about vastakkaiseen suuntaan eräälle metsäiselle polulle. Polku kulkee läheltä asutusta, joten päätin etten päästä koiria irti vasta kun olemme tulleet talojen ohi pelloille saakka. Koirat olivat ihan into-tohkeissaan - ko. reittiä en ollutkaan kulkenut sitten kuin viimeksi viime talvena. Mutta jotkut muut olivat, joten siellä meni ihan selkeä polku.
Kun pääsimme pellon laitaan, niin en onneksi kerennyt irroittaa koirien hihnoja, kun lähes vastakkaiselta puolelta peltoja, pienen kukkulan päältä alkoi kuulua moottorin pörinää. Ja eipä aikaakaan kun mäkeä alas kaahasi, ei moottorikelkka vaan mönkijä. Kun koirat huomasivat sen, niin alkoi raivoisa haukkuminen. Ja eikä mitä, mönkijä tuli tietysti juuri siitä kohtaa missä me olimme. Siirryin pari metriä polulta syrjään hankeen ja seisoin tukevasti kinoksessa pitäen tiukasti koirien remmeistä kiinni. Mönkijä toki hidasti hieman menoaan ajaessaan meidän ohitse, enkä minä onnekseni kaatunut vaikkei se kyllä kaukana ollut.
Tiedän, Merrin käyttäytyminen ei ollut ollenkaan kaunista. Nemi haukkui siinä missä Merrikin, mutta Merri oli ihan raivopäisenä. Tiedän myös sen, tietysti, että mönkijöillä ja moottorikelkkailijoilla on ihan yhtäläinen oikeus liikkua siellä - kauniina sunnuntaisena päivänä. Mutta silti minua tympäsi.
Pörinää kuului edelleen, joten en edelleenkään tohtinut päästää koiria irti. Kelkkoja tai mönkijöitä ei kuitenkaan näkynyt, joten kuljettuamme palan matkaa rauhallista tietä pitkin poikkesin taas pellolle (eri kuin se edellinen) ja päästin koirat irti. Merri & Nemi kinusivat, juoksivat, loikkivat ja touhusivat innoissaan hangessa. En kulkenut tallattuja reittejä vaan talloin pitkin peltoa. Kunnes, näin muutama sata metriä edessämme moottorikelkan tulevan kohti. Kiljuin koirat luokseni, onneksi ne tulivat (olin jo aiemmin "muistutellut" niitä taskussani olevista herkuista), annoin namia ja pistin koirat remmiin. M-kelkka ei kuitenkaan tullut sille pellolle vaan ajoi jonnekin muualle. Onneksi näin, mutta koiria en tohtinut enää päästää muutoinkin kuin remmin perässään hieman vapaammin nuuskuttamaan. Juuri kun olimme tulossa pois pellolta (pienen metsän läpi) niin ko pellolle oli menossa joku hiihtäjä, jolle Nemi "lausui muutaman valitun sanan". Se siis siitä "mukavasta sunnuntai-lenkistä".
Hetken matkaa kuljettuamme ihan normaalia hihnakävelyä kuulostelin, että moottorikelkkojen ääntä tms pärinää kuuluu jostain. Koitin paikallistaa äänen tulosuuntaa ja miettiä reittivaihtoehtoa sen mukaan. Kuvittelin päätelleeni oikeen mistä pärinä kuuluu ja lähdin about vastakkaiseen suuntaan eräälle metsäiselle polulle. Polku kulkee läheltä asutusta, joten päätin etten päästä koiria irti vasta kun olemme tulleet talojen ohi pelloille saakka. Koirat olivat ihan into-tohkeissaan - ko. reittiä en ollutkaan kulkenut sitten kuin viimeksi viime talvena. Mutta jotkut muut olivat, joten siellä meni ihan selkeä polku.
Kun pääsimme pellon laitaan, niin en onneksi kerennyt irroittaa koirien hihnoja, kun lähes vastakkaiselta puolelta peltoja, pienen kukkulan päältä alkoi kuulua moottorin pörinää. Ja eipä aikaakaan kun mäkeä alas kaahasi, ei moottorikelkka vaan mönkijä. Kun koirat huomasivat sen, niin alkoi raivoisa haukkuminen. Ja eikä mitä, mönkijä tuli tietysti juuri siitä kohtaa missä me olimme. Siirryin pari metriä polulta syrjään hankeen ja seisoin tukevasti kinoksessa pitäen tiukasti koirien remmeistä kiinni. Mönkijä toki hidasti hieman menoaan ajaessaan meidän ohitse, enkä minä onnekseni kaatunut vaikkei se kyllä kaukana ollut.
Tiedän, Merrin käyttäytyminen ei ollut ollenkaan kaunista. Nemi haukkui siinä missä Merrikin, mutta Merri oli ihan raivopäisenä. Tiedän myös sen, tietysti, että mönkijöillä ja moottorikelkkailijoilla on ihan yhtäläinen oikeus liikkua siellä - kauniina sunnuntaisena päivänä. Mutta silti minua tympäsi.
Pörinää kuului edelleen, joten en edelleenkään tohtinut päästää koiria irti. Kelkkoja tai mönkijöitä ei kuitenkaan näkynyt, joten kuljettuamme palan matkaa rauhallista tietä pitkin poikkesin taas pellolle (eri kuin se edellinen) ja päästin koirat irti. Merri & Nemi kinusivat, juoksivat, loikkivat ja touhusivat innoissaan hangessa. En kulkenut tallattuja reittejä vaan talloin pitkin peltoa. Kunnes, näin muutama sata metriä edessämme moottorikelkan tulevan kohti. Kiljuin koirat luokseni, onneksi ne tulivat (olin jo aiemmin "muistutellut" niitä taskussani olevista herkuista), annoin namia ja pistin koirat remmiin. M-kelkka ei kuitenkaan tullut sille pellolle vaan ajoi jonnekin muualle. Onneksi näin, mutta koiria en tohtinut enää päästää muutoinkin kuin remmin perässään hieman vapaammin nuuskuttamaan. Juuri kun olimme tulossa pois pellolta (pienen metsän läpi) niin ko pellolle oli menossa joku hiihtäjä, jolle Nemi "lausui muutaman valitun sanan". Se siis siitä "mukavasta sunnuntai-lenkistä".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti