maanantai 5. helmikuuta 2007

Autoajelulla koiraharrastuksen nimissä



Enpä olisi varmaan joskus muinoin uskonut, jos joku olisi minulle sanonut, että kuinka paljon ajelen yksikseni (tai ylipäänsä niin, että minä ajan) "koiraharrastuksen" vuoksi / nimissä / takia. Eilen kävin "pikku" autoajelulla Jyväskylässä - kilometrejä kertyi lisää autonmittariin yli 700. Eikä koirat edes olleet mukana, kun kävin Keski-Suomessa kokoustelemassa.

Mutta olipa kyllä melkoinen myräkkä, lunta tuprutteli välillä kasoiksi asti tielle saakka, ja välillä kun rekkoja tuli vastaan niin hetkeen aikaan ei nähnyt yhtään mitään eteensä. Täytyi vain luottaa siihen, että kyllä se tie siellä jossain edessä päin on.

Rasittavia sellaiset autoilijat, jotka pitävät pitkiä valoja päällä ajaessaan jonkun toisen perässä. Arhg. Tai jotka vastaantullessa eivät sammuta niitä pitkiä.

Hieman Jyväskylästä pohjoiseen piti "seistä" tiellä tovi, sillä tiellä oli sattunut jonkinlainen onnettomuus jokin aika sitten - henkilöauton ja rekan/kuorma-auton tms muun isomman auton kolari. Paikalla oli useita hälytysajoneuvoja ja poliisi ohjaamassa liikennettä.

Löytyihän se uutinenkin onnettomuudesta pienellä guugletuksella. Eli "Nuoren miehen ohjaama henkilöauto törmäsi pysähtymässä olleen
täysperävaunurekan perään nelostiellä Äänekoskella Mämmenkylän
kohdalla. Onnettomuus tapahtui sunnuntai-iltana noin puoli seitsemän
aikaan
. " .... "Nelostie oli poikki onnettomuuspaikalla reilun tunnin ajan. Sää oli
onnettomuushetkellä erittäin huono runsaan lumisateen vuoksi.
"

Ei kyllä tehnyt mieli tuon nähtyään (tahi sitä ennenkään) kauheasti kaahailla. Vaikka 4-tiellä tuossa matkan varrella onkin pätkä missä saa ajaa satasta, mutta oli tuohon keliin se satanen (ainakin mulle) liikaa. (tullessa kyllä ajoin sitä satasta, tai hieman yliäkin, kun oli kirkas hyvä ilma)

Tullessa pysähdyin Viitasaarella tankkaamassa ja syökäsemässä paninin (sekä ostamassa matka-mässytys -karamellejä) ja mennessä stoppasin Hirvaskarin Essolla (olikos se nyt sen niminen - se iso huoltsikka siinä Uuraisen tms kohdalla Äänekosken paikkeilla) aamupalalla.

Ei kommentteja: