keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Päivä nro 113

Tänään Kiki on saanut aktivointia nenän käytön merkeissä. Se on saanut ruokailla eucalyptys huuruissa ja se on saanut pihalla etsiä namuja lumihangesta. Lumihankinamienetsintä on myös samalla oivallista jumppaa kun koira rauhassa tallustelee ympäriinsä eli nostelee jalkojaan hangessa ;)

Aamulla käytettiin koiria yhdessä abc-lenkillä. Molemmat kävivät kakalla ja pissallakin jokusen kerran. Aamupäivän koirat nukkuivat, Eetu oli töissä. Yhden kieppeillä Eetu kotiutui ja käytettiin koirat lenkillä, mitä nyt alkumatkasta Kiki kävi kakalla ja sotki housunsa, joten päätin kävelyttää sen suoraan kotiin suihkuun. Eetu ja Nemi jatkoivat lenkkiä (Nemikin kävi kakalla). Pesin siis Kikin kurakakkaiset housukarvat shamppoolla. Sitä se liika sian syönti teettää (ne eiliset nosework -reenit).
Sitten lähdin töihin ja koirat jäivät Eetun kanssa kotiin.

Töistä tultuani koirat saivat hetken päästä ruokansa ja käytin sitten niitä vuoron perään lenkillä. Kikin kanssa kävin lähimetsässä, tehtiin hieman namien etsintää ja kun se leikki loppui niin Kiki suuttui. Päästiin kotiin (koira ei kakannut) ja käytin sitten Nemin lenkillä, joka sekäään ei käynyt kakalla.

Ainiin, ruokansa koirat saivat euca-höyryissä:


Tietenkin tuo ainut kuppikuva on hieman epätarkka/epäonnistunut. Mutta idea selvinnee kuitenkin. Nyt pistin Neminkin syömään eucahöyryissä, jos sillekin noita nose-reenejä välillä tekisin. Tuohon kupin reunaan on siis teipattu puolikas topsy-puikko, jonka pään olen kastanut hajutipassa.

Illalla käytin vielä koirat erikseen ulkona. Kumpikin pissas ja etsi nameja lumesta, kumpikaan ei käynyt kakalla.

Tässäpä vielä kuva Kikistä pari päivää sitten, eli siis maanantai-iltapäivänä vesikävelyn jälkeen:


Ei kommentteja: