Aamulla taas perinteiset lenkit. Koirat erikseen. Mä kiersin Kikin kanssa ns päiväkotilenkin. Koira kävi kakalla ja pissasi kaks kertaa. Kulkikin enimmäkseen ihan reippaasti. Jos ontu niin ei ainakaan hirmu selvästi. Nähtiin pariin otteeseen muita koiria, ensin tuli vastaan naapurikadun terrieri ja sitten saman kadun kolmen koiran lauma. Koska Kiki on aina kovin innoissaan toisista koirista niin totesin, että parempi vain pitää se paikoillaan, sillonkin se vähän hytkyy, mutta parempi se kuin säntäily liukkaalla tiellä. Jos yrittäisin kävelyttää koiran toisista ohi niin Kiki ei tod menisi suoraan ja nätisi. Jos muita häiritsee pysähtymisemme niin se on voivoi.
Ennen kuin tultiin sisälle niin teetätin Kikille samanlaisia peruutusharjoituksia kuin eilisillan lenkilläkin.
Koirat saivat toki aamupalansakin mussuttaa aamusella. Tekivät myös kotiaskareitaan joista saivat palkkionameja. Esim kertoivat mulle kun Eetu tuli suihkusta jne. Päivän koirat ovat koirahoitolassa kun me ollaan nyt töissä. Illalla lenkittelen niitä taas Karjasillan suunnalla samalla kun Eetu on japanintunnilla. Huomenna Kikin kuntoutusjatkuu vesijumpalla.
edit. 15.02.17 klo 18:42
No Karjasillan lenkit illalla vähän kutistuivat kun oli niin älyttömän liukasta, suuria lammikoita ja tuulista. Kikiä käytin kakkalenkillä ja Nemin kanssa etsin lumisemman paikan, koira kävi pissalla ja sen jälkeen keskittyi kiehnäämään.
Kun oltiin saatu Eetu kielten tunnilta kyytiin ja ajettiin kotiin niin kotonahan ne koirat piti vielä paremmin lenkitellä ennen iltatemppuja ja nukkumaan menoa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti