maanantai 5. syyskuuta 2016

Voi hellunen (sydän)

Jos olisin tehnyt tämän bloggauksen muutama tunti aiemmin olisi se luultavasti sisältänyt kirosanoja. Tai voin mä aloittaa niistä kertomalla jok tap. Tänään ei ollut niin hyvä päivä/ilta kuin eilen. Tai siltä vaikutti. Töitten jälkeisellä lenkillä Kiki kiukutteli vähän. Seuraavalla se ensin oli ihan jees ja sitten hyökki Nemiä päin, Nemi pisti sen kenttään ja Kiki antautui kyllä, sitten Kiki hyökki uudestaan ja mä päätin kuljettaa koiria tiukasti eri puolilla loppulenkin (=hankalaa). Iltaruuan jälkeisellä lenkillä Kiki oli todella raivostuttava. Päätin kuitenkin, että en luovuta eli kanna sitä kotiin. Sehän ei usko mitään "ei" jne käskyjä kun riekkuu ja riehuu ja puree (se vaan innostuu kahta kauhiammin kun kiellän sitä), joten "heitin sen kenttään" ja pidin aloillaan hetken. Siellä mä naapurikadulla olin kontallani asfaltilla kun luin lakia koiralle ja sitten rauhoittelin sitä. No, kun päästin Kikin taas kulkemaan, että oltaisiin jatkettu muina naisina matkaa niin Kiki hyökkäs uudestaan mun kimppuun. Ei muuta kuin uus puhuttelu. Joka thank god auttoi ja kun siitä koiran päästin niin se puisteli ittensä ja päästiin melkein kotiovelle asti ennen kuin se aloitti taas, onneksi alkoi vain riehumaan hihnasa kanssa. Koska mulla oli kiire syömään niin en jaksanut alkaa säätämään eli komentamaan sitä siitä hihnariekunnasta. 

Kun päästiin sisälle ja mä olin syömässä niin Kiki kiljui mulle lattialla. Ei uskonut mitään kieltoja. Tai mitään huomaamattomuusjuttuja. Nousin sitten pöydästä ja kävin Sanomassa sille että "ootkos nyt". Joten hiljenihän se. Kunnes sitten taas aloitti, kun oli hetken hiljaa niin menin sen kanssa takapihalle. Pissas kahdesti ja kakkas. Se kakkahätä sillä oli varmaan ollut sillä hihnalenkilläkin, mutta kun jostain syystä yy tai zeta ei voinut mennä asioille niin piti sitten raivota mulle. (ehkä, tää on näitä mun analysointeja vaan sen riehumisen syistä)

Mutta. Sitten kun katottiin Eetun kanssa leffaa telkkarista niin Kikipä kiipesi meidän väliin sohvalle. Ja nukahti siihen ja nukku varmaan ainakin tunnin siinä viekussa. Ihan ylisöpöö ja liikkistä. Se on tehnyt tuommosta liki tulemista ihan älyttömän vähän. Sulattaa kyllä paatuneemmankin sydämen ja ärsyt käytökset ei ärsytä ollenkaan niin paljon <3

Ei kommentteja: