perjantai 30. syyskuuta 2016

Pentukurssi, viidestoista kerta

Eiliset reenit.

Enää yksi kerta pentu/agilityyn valmistavaakurssia. Ensiviikolla.

edit. 
Hmm. Harkattiin niitä peruuttamisjuttuja. Jotain siellä fitnessnurkassa ja lisäksi sai käydä portailla kokeilemassa miten sinne peruuttaminen lähtee sujumaan. Ihmeekseni Kiki peruutti portaalle. Tehtiin muutama toisto ihan siihen alarappuselle. En tohtinut alkaa sitä ylemmäs peruuttamaan. Ne hallin portaat on mulle itsellenikin niin pelottavat, että miten mä tohdin pientä pentua sinne yrittää peruututtaa? Ite en ainakaan suostuisi niitä peruuttamalla kulkemaan :o

Sitten harkattiin pirkotusta. Ensin kolmella ja sitten neljällä esteellä. Esteet tarkoittivat tässä kohtaa siis hypyn siivekkeitä jotka olivat jonossa. Mari piti koiraa ja sitten piti itse ohjailla/kääntyillä niin, että koira pujotteli ne siivekkeet. Kääk, kun Kiki oli nopea. Hyvin se reagoi silti ohjauksiin kunhan minä reagoin. 

Tehtiin myös ohjausharjoitus kolmella siivekkeellä. Valsseja, sylkkäreitä ja poispäinkääntöjä. Tosin meillä homma jäi niihin valsseihin. Vien koiraa liian pitkälle, se irtoaisia kauempaakin kiertoon. Lisäksi en osaa kääntyä ajoissa vaan peruuttelen liikaa (hitaasti. peruuttaminen ei ole koskaan ollut minulle nopea tapa liikkua). 

Lisäksi muistan ajatelleeni, että miksi ihmeessä haluan harrastaa agia, kun se jo alussa on niin vaikeaa? En minä osaa ajatella, ts tiedostaa liikkuessani, että mitä tai kumpi jalkani tekee milloin mitäkin. Voe ahdistus. 

Sitten tehtiin jotain oravan lisäosaa. Ja varmaan jotain muutakin mitä en enää muista. 

Ei kommentteja: