Tällä kadulla millä asumme, tai jossain muualla, asuu koira, joka kakkii tälle kadulle (ts pientareille). Eikä omistajansa kerää kakkoja, no ei monen muunkaan omistaja, erilaisia kikkareita on paljon tämänkin kadun varrella (omaa napaani kiillottaakseni täytyy sanoa, että hoidetuilta alueilta tulee kotikylällä kakat kerättyä ja kahden koiran taloudessa - vanhan ja pentukoiran kanssa kakkoja tulee päivässä ihan hyvä määrä). Mutta se tyyppi, ts se koira jonka jätöksistä nyt puhun niin tekee sellaisia Kikin pään kokoisia kakkoja. Epäilisin, että sille syötetän sertiä tai jotain vastaavaa ruokaa. Ne läjät ovat ikäviä niille, jotka yrittävät leikata nurtsia aidan ja tien väliseltä nurmikko-osuudelta ja varsinkin ne on ikäviä mulle kun Kiki on keksinyt ne tässä muutaman viikon aikana. Ne houkuttavat sitä - iltalenkillä se sitten yhdestä haukkasi jo palasen eli otti maistiaisen. Ällöö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti