lauantai 10. syyskuuta 2016

Kikin ensimmäinen koiranäyttely (ROP-pentu)

Aamulla puhelin herätti klo 6. Hieman ennen kahdeksaa olin hakemassa Tuijaa ja hieman sen jälkeen Fannia ja omistajaansa (Kompiaisen f-pentu) Oulusta kyytiin ja yhdeksän aikoihin oltiin Ruukin hevosurheilukeskuksessa. "Leiri" pystyyn =kolme tuolia, yks kevythäkki, reppuja, vesikuppeja ja odottelemaan, että olisi Kikin vuoro esiintyä. 

5-ryhmäläiset (ja ainakin joitain 8-ryhmän koiriakin) arvosteli Katja Korhonen. Kiki seisoi taas ihan nätisti ja hampaiden katsominen ja muu kopelointi sujui ihan kivasti, mutta liikkeet menivät vähän vaihtelevasti. Onneksi siinä kohtaa kun Kiki päätti hyppiä ja purra hihnaa se jopa uskoi mun kieltoja eikä homma mennyt painiksi.

6,5kk. Erinomainen tyyppi. Hyvät mittasuhteet. Hyvä pää ja ilme. Purenta ok. Hyvänkokoiset korvat. Riittävä kaulan pituus. Ikäisekseen hyvä eturinta ja runko. Tasapainoiset kulmaukset. Kokonaisuuteen sopiva luusto. Hyvät käpälät. Runsas pentuturkki. Hyvä hännän asento. Aavistus kinnerahtautta takana. Tasapainoinen sivuliike, yhdensuuntainen etuliike. Rodunomainen luonne.
Suhtautuminen tuomariin: käsiteltävissä

PEN1 KP ROP-PENTU

Päivän aikana Kiki pääsi useasti ulkoilemaan, sai leikkiä niin gööttilasten kuin muutamien muidenkin koirien kanssa ja sai nukkua muutamat päikkärit Tuijan kevythäkissä :) Tuijan koirat pärjäsivät huipusti ollen BIS3-kas - Onnea hurjasti! :)

Kikin kanssa kävin isossa kehässä, jossa se esitti itseään tosi hienosti. Jaksoi seistä törröttää upeasti, toki liikkuttaminen voisi olla parempaa, mutta se ei huutanut, purrut eikä pomppinut joten olin ihan supertyytyväinen loppukehäkokemukseemme <3

Ei kommentteja: