keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Vko 3, omatoimireenit

Kävin tosiaan Nemin kanssa aamulla hallilla (oli tarkoitus mennä koirareenien jälkeen salille, mutta laiskuus ja nälkä vei kotio ;o ). Tehtiin se haastepitoreeni ja sitten pari ruutua, kiertoreeniä ja otin pari räpsyä Nemistä.




Videolla näkyvä ruutureeni vastaa aikalailla tämänhetken tasoa. Ts oon iloinen siitä, että koira irtoaa noinkin kaukaa ruutuun. Se ei tod ole mikään itsestäänselvyys. Vaikka ruudussa on ruutumatto/alunen. Vaikka näytän sen koiralle selvästi. Tässä nyt on sitten myös sellainen kompromissi mihin olen päätynyt oman mielenterveyteni takia ;) Eli että mulle riittää, että koira bongaa sen alusen, käy mahdollisesti täppäämässä sitä tassullaan, sen ei siis tarvitse jäädä töröttämään sille alustalle sillon kun käsken sen seisomaan. En kuitenkaan osaa/osaisi käskeä sitä niin oikealla ajanhetkellä, että se ois just siinä ruutumattoalusen kohdalla. Joten kunhan se on ruutunauhojen sisäpuolella ja jää paikalleen töröttämään niin olen enemmän kuin tyytyväinen :) Joo-o, pitäisi tehdä reeniä myös niin, että ruudussa ei ole se alunen, että mitä sitten tapahtuisi. Tai niin, että en kävisi itse ensin ruudussa. Mutta ne ehkä on tulossa ne semmoset reenit (joo, on niitä tehtykin, mutta vaihtelevalla menestyksellä). Nyt oon tehnyt tämmösiä reenejä, omatoimiharkkoina (ja joskus ohjattujen reenienkin yhteydessä, yks harkka jossain välissä).



Ei kommentteja: