torstai 21. marraskuuta 2013

Ilman käsiä

Klamydian huono (eipä niillä muita olekaan) biisi tulee mieleen eittämättä...

Viime maanantain ohjatut aksat. Tekniikkaa. Mari koutsaili. Itsekseen pujokulmia ja kontakteja. Ohjatusti takaakiertoja niin että vain jalkatyöllä on väliä eli käsiä ei saanut käyttää. 

Mä jotenkin luulen, että joskus aiemmin tämä ei olisi onnistunut minulta ollenkaan. En olisi päässyt liikkeelle ollenkaan tai ainakaan tarpeeksi ajoissa ja olisin vatuloinut sen suhteen että miten missä välissä mikä jalka kuinka ja häh häh häh se ohjaus pitää näyttää sille koiralle. No eihän se pässinlihaa ollut nyttenkään, mutta en voi sanoin kuvailla kuinka onnellinen olin kun onnistuin näissä harjoituksissa <3 Sen kuuluisan yhden askeleen ottaminen on tuntunut monesti niin vaikealta, jotenkin sellaiselta että jalat eivät vaan toimi niin. Ja kuinka hienosti Nemi lukikaan niitä mun ohjauksia. Meillä meni niin hyvin - olin ihan onneni kukkuloilla. Tehtiin sekä takaakiertopersjättöjä että takaakiertovalsseja onnistuneesti ko ohjauksella. 

Jotta nyt jotain tummia pilvenhattaroita olisi näkynyt reeneissä niin putken jälkeinen takakierto päällejuoksuun yhdistettynä osoittautui hankalaksi ja siinä vanhat epätoivoiset konstit saada koira hypylle nostivat päätään - huonolla menestyksellä. 

Ei kommentteja: