keskiviikko 30. toukokuuta 2007

Merrin & Nemin tiistaitreeni (vko22)



Tiistai-iltana saavuin Kiikon kentällä ajoissa, joten kerkesin harjoittelemaan Merrin kanssa pujottelua muutaman hypyn kera ennen kuin alkeisryhmäläiset saapuivat paikalle.
Lisäksi treenin Merrin kanssa jatkoryhmäläisten harjoitusradan ja siitä osia jatkoryhmäläisten lopetettua treenailunsa.

Eetu agiliiti Nemin kanssa ne jatkoryhmän treenit (kun kerta ryhmään kuuluu). Nyt Eetulla oli ohjaus selkeämpää kuin viime kerralla (alkaa päästä selville agilityn saloista..), joten harjoittelu sujuikin enimmäkseen hyvin. A-putki -harjoitus oli vaikea, Nemi rynnisti a:lle useita kertoja silloin kun ei olisi pitänyt. Lopulta kun ohjaajan askellus oli selvästi putkea kohti niin Nemikin hoksasi putken olemassaolon. Myös a:n suoritus oli aika vauhdikas pari kertaa - kun a otettiin yksittäisenä esteenä kunnon käskytyksellä / pysätyksellä niin koirakin rupesi muistamaan miten ko este suoritetaan.

Ohjaus-kertaus -harjoituksessa Nemi irtosi hyvin putkeen, joten sitä ei tarvinnut sinne saatella. Sekä lopussa ollut palkka toimi todella hyvin ja Nemi kiisi äkkiä putkelta pari hyppyä kohti ruokaa.

Eetu juoksi Nemin kanssa kotoa harkkapaikkaan ja Merrin kanssa pois, joten molemmat koirat saivat samalla myös juosta hitusen yli 2km (allekirjoittaneen mennessä ja tullessa kentälle/ltä autolla).


Ei kommentteja: