maanantai 5. maaliskuuta 2007

Tokoillako vai ei.


Suunnitelmani lauantain virallisten tokokokeiden katselusta ja sunnuntain harkat jäivät tällä kertaa tyystin väliin. Lauantain tokot jätin väliin penkkiurheilijana, eikä kyllä olisi kannattanut, kun Suomen miehet eivät pärjänneet hiihdin MM-kisoissa (mäkihyppy, normaalimäki).
Sunnuntaina harjoitukset taas jäivät siksi väliin, koska autosta oli palanut molemmat lamput ja Kiiminki - Haukipudas väli on enimmäkseen aika pimeä..

Niinpä ilta meni jotain pientä itsekseen treenaillessa. Sulkeuduin koirien kanssa yksitellen vierashuoneeseen - makupaloina poronkäristystä. Sillä välin kun reenailin Nemin kanssa niin Merri itki surkeana oven takana. Nemille otin kapulaan koskemista, koiralla selvästi "raksutti" lujaa kun se koitti miettiä mitä ihmettä oikein odotin siltä. Joitakin kertoja se onnistui tekemään oikean jutun ja samaan siitä palkan.
Sinälläänhän se kantelee kyllä ties mitä kaikkea kotona, ja kodin ulkopuolella, suussaan muttei käskystä. Joten kokeilen Nemille samaa koulutuskonstia (hyvin hidasta sellaista) kuin Merrillekin aikoinaan.
Lisäksi treenailin kakrun kanssa seisomista ja sivulle tuloa.

Merrin kanssa aiheena oli samat jutut, tosin tällä kertaa kapulan pito ei oikein toiminut. Siis ajan pidennys, liekkö palkka ollut liian hyvä ja koira liian ahne ja malttamaton. Otin myös pieniä seuraamispätkiä - pitkät ei kyllä huoneessa tulisi kysymykseenkään ;)


Ei kommentteja: