Parempaa tuuria ulkoilussa

Niin kait se vain on, että kirkkaalla ja auringon paisteisella kelillä ei kannata mennä lenkille. Ainakaan niin, että kuvittelisi olevansa "yksin" ilman niitä hiihtelijöitä ja moottorikelkkailijoita. Käväisinpä siis eilettäin lumisade lenkillä, alkumatkasta tosin näkyi yksi mies+pulkka+lapsi ja yksi nainen+koira, mutta jahka ne oli ohitettu niin pystyin päästämään koirat irti.
Läksimme siis liikkeelle Kolamäen leikkikentän takaa, jossa nuo muut liikkujat näkyivät hetimiten. Mutta tuo oli meille vasta alkumatkaa. Käppäilin Kaista-ahon takametsikköön, ensin polkuja pitkin. Mutta kun Nemi alkoi tekemään yhä pidempiä irtiottoja metsikköön, niin päätin että koira saa ennemminkin pitää huolta siitä missä minä liikun, joten "loikkasin" minäkin metsän puolelle. Eli sinne umpihankeen. Sielläpä sitten kahlailin enemmän ja vähemmän mutkitellen. Merri kävi välillä pienillä tutkimusmatkailuilla, mutta enimmäkseen kulki mun kannoilla, mun tekemässä urassa. Nemi sitä vastoin poikkoili paikasta toiseen, tarkkaillen kuitenkin aina mun menosuuntaa - eli ei lähtenyt pidemmille retkille. Merri meni välillä jollekin lähellä olleelle polulle/vanhalle polun uralle ja ihan selkeesti sen ilme kertoi mulle "Kaisaa! Ekkö nää huomaa, se polku menee täällä?"

Yhteensä aamupäiväretkellämme oltiin aika tarkalleen 2h, josta suurimman osan ajasta koirat olivat irti. Välillä juosten, painien ja nujuten. Välillä touhuten omiaan.