Torstaina Merrin agiharkoissa tuli käytännössä todettua se, minkä epäilinkin niin menevän, että Merri ei osaa / viitsi suoriutua pujottelusta täysin itsenäisesti. Eli jos mä jättäydyn jälkeen niin Merri hidastaa selvästi menoaan ja/tai lopettaa pujottelun kesken. Se vaatii sen rinnalla kävelyn / vedätyksen. Ts itseasiassa jos kävelen rinnalla niin koirakin menee sitä tahtia, jos mä kiristän vauhtia - niin samoin tekee koira.
Olisi siis pitänyt pystyä pujottelemaan itsenäisesti ja sen jälkeen menemään suoraan putkeen niin ettei ohjaajan olisi tarvinnut olla putken pujon päässä ollenkaan, mutta meillähän tuo ei onnistunut. Joten otimme harjoituksesta loppuosan. Tai siis harjoituksen ilman tuota pujo-putki kohtaa koska se olisi kökityttänyt jatkoa huomattavasti.
Muutoin tuli sitten reenailtua taas niitä niin kovin pelottavia persjättöjä. Enemmän tai vähemmän hyvällä menestyksellä.
Samalla tuli taas konkreettisesti havaittua, että Merri tosiaankin lukee mun eleitä ja vartalonsuuntia paljon enemmän kuin mä oon osannut ajatellakaan. Ja nyt kun se on ruvennut edes hiukkasen irtoilemaan, niin sillä alkaa olla enemmänkin merkitystä että mun pitää tiedostaa minne suuntaan oikeesti olen menossa - enkä vain kuvittele.. (kuvittelen meneväni pujottelua kohti mutta vartalo näyttääkin hypylle, joten koira hyppää sen hypyn ja tulee vasta sitten sinne pujolle).
Myös mielenkiintoinen havainto oli se, että Merri ei varsinaisesti helposti tule mun käteen. Siis ihan liki. Jos tahdon sen likemmäs itteäni niin paikoitellen kannattaa käyttää molempia käsiä (kädet lähemmäs omaa vartaloa) - ainakin muutamassa kokeilussa sain tuolloin koiran enemmän itseni tykö - ja siitä taas käden liikkeellä seuraavalle esteelle.
Paah, pitäisi lopettaa koiran ihailu radalla - mutta toisaalta myös katsoa koiraan - ja luottaa siihen, että se osaa ja tulee ja tekee ja liikkua! Unohtamatta koiran käskytystä ja ohjausta ja rataa ja ...
Olisi siis pitänyt pystyä pujottelemaan itsenäisesti ja sen jälkeen menemään suoraan putkeen niin ettei ohjaajan olisi tarvinnut olla putken pujon päässä ollenkaan, mutta meillähän tuo ei onnistunut. Joten otimme harjoituksesta loppuosan. Tai siis harjoituksen ilman tuota pujo-putki kohtaa koska se olisi kökityttänyt jatkoa huomattavasti.
Muutoin tuli sitten reenailtua taas niitä niin kovin pelottavia persjättöjä. Enemmän tai vähemmän hyvällä menestyksellä.
Samalla tuli taas konkreettisesti havaittua, että Merri tosiaankin lukee mun eleitä ja vartalonsuuntia paljon enemmän kuin mä oon osannut ajatellakaan. Ja nyt kun se on ruvennut edes hiukkasen irtoilemaan, niin sillä alkaa olla enemmänkin merkitystä että mun pitää tiedostaa minne suuntaan oikeesti olen menossa - enkä vain kuvittele.. (kuvittelen meneväni pujottelua kohti mutta vartalo näyttääkin hypylle, joten koira hyppää sen hypyn ja tulee vasta sitten sinne pujolle).
Myös mielenkiintoinen havainto oli se, että Merri ei varsinaisesti helposti tule mun käteen. Siis ihan liki. Jos tahdon sen likemmäs itteäni niin paikoitellen kannattaa käyttää molempia käsiä (kädet lähemmäs omaa vartaloa) - ainakin muutamassa kokeilussa sain tuolloin koiran enemmän itseni tykö - ja siitä taas käden liikkeellä seuraavalle esteelle.
Paah, pitäisi lopettaa koiran ihailu radalla - mutta toisaalta myös katsoa koiraan - ja luottaa siihen, että se osaa ja tulee ja tekee ja liikkua! Unohtamatta koiran käskytystä ja ohjausta ja rataa ja ...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti