tiistai 6. maaliskuuta 2007

Liikkeestä seisominen


Treenailin Merrin kanssa ma-iltana Nemin tokoharkkojen jälkeen (tuotuani Nemin kotiin ja lähdettyäni Merrin kanssa lenkille) läheisen päiväkodin parkkipaikalla. Harjoittelimme seuraamista, pysähdyksillä ja juoksupätkällä sekä käännöksillä. Kääntyilin paljon vasemmalle, jotta saisin Merrin pysymään hyvässä seur.paikassa. Ja ainakin tuolloin "juju" vielä toimi ihan hyvin.

Lisäksi harjoittelin liikkeestä seisomista. Tuossahan Merrin kanssa vaarana on, että Merri menee maahan. Huolimatta siitä, että sanon sille 'seiso'. Menin harjoituksessa hieman takapakkia, ja tein sen näin:
koira perusasennossa ->liikkeelle -> käsky 'sei' ->käsimerkki & pysähdys ->palkka koiralle ->käsky 'paikka' -> muutama askel pois päin koirasta -> paluu koiran luo ->namin heitto koiralle & samalla koiran vapautus.
Tuota toistin joitakin kertoja, jonka jälkeen jätin välipalkkauksen pois. Jos jätin  kaikki avut pois niin koira pysähtyi hetkeksi ja sitten joko jatkoi matkaa mun perään tai istui/meni maahan. Pelkän käsimerkin jättö pois ei muuttanut tilannetta miksikään eli onnistui.

Pitäisiköhän käskyn olla sellainen, että koira samalla tietäisi ilman tuota paikkaakin, että siinä pitää myös pysyä? Nythän se vielä vaatii sen 'paikka' käskyn? Toisaalta taas maahan menossakin lopulta ymmärsi, että siihen pitää jäädä... eli vaatineeko vaan lisää toistoja ja avujen jättämistä pikku hiljaa pois... ?


Ei kommentteja: