torstai 9. kesäkuuta 2016

Läksyt

So far so ...

Mitä Kikille pitäisi opettaa, pentukurssiin liittyen. Ehkä pari sanaa myös siitä missä vaiheessa temput ovat.

  • Palkkaus. Lelulla ja namilla (kädestä ja heitto).
    Pitäisi tehdä lisää. Pitäisi muistaa ottaa lelu joskus lenkille mukaan. Joskus Kiki on leikkinyt jossain kun ollaan oltu ... esim linja-autoasemalla tai siellä yhdessä kahvilassa. 
  • Luoksetulo
    On tehty ja pitää tehdä tästä hetkestä tulevaisuuteen asti. Tärkeimpiä koiralle opetettavia asioita. 
  • Rauhoittuminen
    Siinäkin riittää vielä harjoiteltavaa
  • Ympäri namin avulla
    On tehty jonnin verran. Ei ole mitään käskyä tähän. 
  • Nenäkosketus avokämmeneen. Käden sijainti vaihtelee.
    Käskysana "te". Tämän Kiki osaa jo melko hyvin, myös sen version, että joutuu nousemaan kahdelle jalalle. 
  • Palkalle fokusointi. Nami/ruoka tai lelu.
    On tehty aika paljonkin, sujuu ihan kivasti. Kun hetsaa ensin niin Kiki innostuu ja fokusoituu myös "kuolleesta lelusta". Mä voin jäädä paikalleni kun Kiki irtoaa palkalle. Oon harjoitellut tätä kotona myös ruoka-aikoina. 
  • Paikalla istuminen
    On reenitty joo, mutta aika pitkässä kuusessa on vielä. Ensin Kiki kesti pikkusen kun liikutin kättä, nyt ihan lähiaikoina oon voinut vähän liikauttaa jalkaanikin. Mutta ihan pikkujutuissa ollaan menossa. 
  • Vippaus
    On reenitty toisinaan esim lenkeillä. En osaa sanoa kuinka hyvällä mallilla se on. 
  • Palkasta luopuminen
    On reenitty, ihan hyvin mennee. Kiki tekee hassun liikkeen päällään kun luopuu (ah, oikea-aikainen naksuttelu tai sen vaikeus ;))
  • Tolpan kiertäminen
    Alkoi lupaavasti, mutta hetkeen aikaan ei olla oikein edetty tässä. Pitäisi lisätä tolppa reeneihin yliympyrää ja ohjausreenejä kuten valssia. 
  • Kosketusalustalle meno. Tassukosketus
    Kiki oppi tämän kerrasta. Ei ole käskysanaa (kait?!?). Tarkotus ei ole jäädä alustalle vaan rynniä koskettamaan ja saada heti palkka (palkkaus poispäin alustalta).
    Jatko-osio tähän on oven paukuttelu ... 
  • Siivekkeen kierto. Tarjoamalla.
    Tämänkin Kiki oppi nopeasti. Mutta ei lähde kiertämään ohjauksella (jalan liike)
  • Jalkojen väliin tuleminen.
    Ollaan tehty liian toispuoleisesti. Enemmän oikeaa puoltakin mukaan. Tarttee paljon reeniä, ihan vaiheessa vielä ollaan. 
  • Peruuttaminen
    Alussa, mutta hyvässä alussa. On reenitty ja Kiki on saanut juonenpäästä kiinni. 
  • Laatikko
    Laatikkoon astelu sujuu, mutta ei vielä se, että kaikki tassut olisivat yhtäaikaa laatikossa. 

editoin tätä tarpeen vaatiessa. 

Ei kommentteja: