perjantai 10. kesäkuuta 2016

Käskyjen keksimisen vaikeus

Koska en halua käyttää kaikkein ilmeisimpiä käskyjä Kikin kanssa, jos ja kun sen temppukavalkaadista tulee pidempi kuin aiemmilla koirilla on ollut, ja yritän vältellä sitä, että käskyjä sanottaisiin turhaa/väärissä yhteyksissä. Joitain ainakin. Niin yritän ainakin joihin asioihin keksiä jotkut vähän oudommat käskyt, mutta kuitenkin sellaiset mitkä jotenkin istuisivat suuhun. 

Niinpä päädyin jonkinlaisen pureskelun jälkeen siihen, että tassuilla alustalle kosketus sana on Kikille "furette" [koskea (jap.) furete *käsky/kehoitus -muoto]. 

Tänään on pariin otteeseen ajettu tuota käskysanaa "sisään" - tuskin Kiki vielä sitä sanaa osaa, mutta itse temppu onnistui kyllä ihan kivasti. Kokeilin jopa sitä oviteippausjuttua ja senkin koira hoksas heti :o Tosin pitänee käyttää isompaa mattopalasta, koska nyt yritti periaatteessa koskea oikeaan paikkaan mutta ei ihan aina osunut kohalleen. Ovitempussa ovi säästyy tassun jäljiltä yms sotkuilta kun kosketettava alue on tarpeeksi suuri - varsinkin kun pointti on se paukuttelu eikä se että koirankäpälä osuisi mahdollisimman pienelle alueelle.
Samassa harjoitussessiossa Kiki peruutteli parin metrin matkoja ja turhautui kun en palkannut sitä siitä.

Ei kommentteja: