Talvilauantai

Kävin Nemin ja kameran kanssa tänään pitkän lenkin pitkin kotikylää. En oikein keksinyt paikkaa missä ottaa räpsyjä, joten otin niitä vasta kotipihalla. Samalla Nemistin sai leikkiä hieman tennispallon kanssa. 

Koirankokoiset saappaat

Kuten olen usein kertonut, niin Merri saapui tilanteeseen, jossa se oli kauan odotettu Ensimmäinen koira. Tehtävä oli suuri, olla se koira, jota olin aina halunnut. Sen tehtävän Merri täytti enemmän kuin hyvin. En odottanut saavani kaikkea mitä sain, uusia harrastuksia, kilopäin kokemuksia treeneistä ja kilpailuista, ulkomaanmatkoja, paljon laajemmat sosiaaliset piirit kuin minulla oli ikinä aiemmin ollut, kasoittain kavereita, tuttuja ja muutaman uuden ystävän. Kun olin hankkimassa ensimmäistä koiraa halusin koiran, lenkitettävän, koiran jonka kanssa saattaisin kokeilla agilityä (joka ummikolle vaikutti hauskalta lajilta, mutta johon en uskonut ikinä osaavani kouluttaa koiraani niin, että se tekisi rataa - ilman että karkaisi kentältä jonnekin mielenkiintoisempien puuhien pariin) ja jonka kanssa voisin piipahtaa pari kertaa näyttelyssä. Mutta mitään harrastuskoiraa en ollut hakemassa, koska en pitänyt itseäni minään the harrastajana. Halusin vain koirasta itselleni kaverin, laumanjäsenen. 

Nemi taas saapui tilanteeseen, missä olin sukeltanut jo uppeluksiin koiraharrastuskentälle. Harrastin Merrin kanssa ahkerasti agilityä, näyttelyt olivat tulleet tutuiksi ja pelastusetsintäharjoittelu tuntui tarkoituksenmukaiselta vapaa-ajanviettotavalta. Tokoakin oli treenattu, mutta silloin agility ja pekoilu oli lähinnä sydäntä. Nemi(paralle) latasin paljon painetta, olinhan huomannut, että pikkuaktivointipuuhastelustani oli (mielessäni)kasvanut jotain vähän isompaa ja kuvittelin, että toisen koiran kanssa välttäisin ne karikot joille Merrin kanssa olin ajautunut. Kuvittelin, että pärjäisin paremmin aksassa uuden koiran kanssa. Etenkin olettamukseni oli tällainen silloin, kun Nemi oli pieni ja näin siinä ominaisuuksia - potentiaalia - mitä Merrissä joko ei luotaisesti ollut, tai joita en vain varhain osannut hyödyntää. Mutta elämä nyt ei vain mene niin. Menestystä, mainetta ja kunniaa ei ole tullut sen enempää kuin Merrin kanssa. On kisattu, on treenattu, on reissattu, on tehty ja nähty. Se pettymys, joka joskus ehkä on ollut siitä, että ei esim koskaan noustu kolmosiin aksassa (saati päästy sm-kisoihin mistä joskus haaveilin), on jo aikaa sitten haihtunut pois. Koska, Nemi on ihan helmi <3 Menestystä tai ei harrastusrintamalla, muilla tavoin se on täyttänyt tehtävänsä ja ylittänytkin ne :)

Kolmas koira saapuu (sitten kun saapuu) tilanteeseen, jossa, kyllä, olen senkin elämän varalle laatinut suunnitelmia. Se tulee elämään aktiivista elämää harrastuskaverinani, se pääsee reissaamaan (oletettavasti myös Suomen rajojen ulkopuolelle), sitä tullaan käyttämään näyttelyissä. Mutta en oleta etukäteen saavutuksia, en maalaile eteeni kuvitelmia maineesta ja kunniasta. Toivottavasti Nemi tykästyy (oletetun alkujärkytyksen jälkeen ;)) tulokkaaseen, sitä en epäile hetkeäkään etteikö me (ihmiset, laumansa jäsenet) tykättäisi siitä <3

Selvitystöitä

Aiheesta: pentu. 

Esimerkiksi koiran rokottaminen. Siitä nyt vain sattuu olemaan yli kymmenen vuotta kun pentu viimeksi oli talossa. Ei sitä voi kaikkea tismalleen muistaa, vaikka hämäriä muistikuvia onkin. Koira pitää rokotuttaa kahdentoista (12) ja  kuudentoista (16) viikon ikäisenä sekä yksi vuotiaana. Yhden vuoden jälkeen rokotukset kolmen vuoden välein (kuten muillakin aikuisilla koirilla). 

Oikeasti olin lukemassa Eviran sivuja, tuo rokotusjutska piti vain varmistaa siinä ohessa. Eli jos/kun meillä on kesällä pentu niin onko minimuotoiselle roadtripille mitään esteitä (muuta kuin, että on vaara, että koira pissaa telttaan ;o )? Ainakaan Eviran sivuilta en löydä mitään esteitä aiheelle. Lemmikkipassi pitää hommata ja ehkä en alle 12 viikkoisen pennun kanssa lähtisi ulkomaille. Mutta ihan samallatavoin sekin pitää sitten madotuttaa ennen Suomeen paluuta kuin aikuinen koirakin (eli Nemi). 

Ja ei, en mä tiedä varmuudella lähdetäänkö kesällä telttaretkelle. Ja jos lähdetään niin onko kohteena Ruotsi kuten aika monta kesää viimeiset vuodet on ollut. Mutta pitipä nyt kuitenkin vähän selvitellä asiaa. 

Sanojen muotoilua

Eipä se nyt oikein kumpua, järjesty edes päähän järkevähköiksi virkkeiksi saati sitten blogiin asti. Se aiemmin vihjailemani raapustus. Joten olkoot nyt ja painukoot unholaan.

Jäljillä (h8/16)

Eilen Nemi pääsi pitkästä aikaa metsälenkille ja voi sitä jäljestyksen riemua, kun kaikki mahdolliset pikkueläinten jäljet hangilla piti nuuskuttaa. Aamulla kierrettiin ns mansikkamaanlenkki ja päivälenkkinä tuo lampipolkukierros ja käytiin myös mutka hakkuuaukiolla. 

Päivällä oli myös parin tunnin kampaussessio. 

Osa Nemistä lähteneistä karvoista. 

Kuinka vaikea on ostaa Suomessa syntynyt ruotsinlapinkoira?

Lähde: http://jalostus.kennelliitto.fi/frmEtusivu.aspx?R=135/

Siinäpä on suomalaiset ruotsinlapinkoirakasvattajat kahdenkymmenen (20) vuoden ajalta. Että mietippä sitä. Sitten jos sinulla on jotain muita kriteerejä yhdistelmälle kuin mitä joillain kasvattajilla on ollut joihinkin näihin yhdistelmiin, niin voit miettiä, että kumpi voittaa halusi saada pentu vai ne kriteerit mitä olet itse pennunvalinnalle luonut.

Ruotsista ja Norjasta ei taida saada ketterästi tällaisia listauksia heidän vastaavista järjestelmistään?

Ihan vain vertailun vuoksi, suomenlapinkoirilla on vastaavanlaisella kahdenkymmenen vuoden listalla yhteensä 462 kasvattajaa ja lapinporokoirilla 130 kasvattajaa.

Koirankusetuskengät

Löysin eilen kengät! En ollut vielä oikeasti edes suunnitellut lähteväni etsimään nuita. Siis edelliset vastaavan tarkoituksenmukaiset kengät alkavat olla jo rispaantuneet, mutta ajatus kenkien etsimisestä on ahdistanut. Kuinkas muutenkaan. Minähän siis keksin joku vuosi takaperin, että sen sijaan että aina ei-talviaikana pitäisin juoksukenkätyyppisiä lenkkareita, niin ostankin sellaiset vaellus-vapaa-ajan-kenkä-lenkkarihko kengät joita käytän sitten about kutakuinkin kaikkialla. (pois lukien ne hetket kun pitää olla fiinimmät kengät, kumisaappaat tai on niin lämmin että voi pitää sandaaleja) 

Nämä pitäisi vielä korotuttaa. Saa nähdä milloin sen saan aikaiseksi. Ehkä joskus jonkun tilipäivän jälkeen, koska korotus maksaa nykyään (tai ainakin viimeksi, ja tuskin hinnat alaspäin ovat tulleet) hunajaa (icepukki kenkien verran ehkä? yhden normiparin siis). 

Kenkiä on toki neljä, kuvaan jaksoin kaivaa laatikoista vain yhden. 

Vko 7, omatoimireenit, osa 3

Eilen kun kerta olin retkeilemässä Haukiputaalla, kun kävin katsomassa niitä isovillakoiranpentuja. Niin otin sitten Nemin matkaan kun kerta sille suunnille ajelin ja pentujen katselun jälkeen kävin Ukkiksella lenkittämässä Nemin ja vähän reenustelemassa. 

Nemi

• söi lihapullia
• leikki siilellä
• teki luoksarin
• teki noudon
• teki ruudun
• teki kaukoja
• oli valokuvamallina

Positiiviseksi kääntäjä

Mun päässä on semmonen mekanismi. Semmonen hammasratas tai mikä lie laitos. Että vaikka mä periaatteessa oonkin sanonnan "pessimisti ei pety" kannattaja. Niin silti väännän, jotenkin automaattisesti huonotkin asiat hyviksi. Tämän oon huomannut ihan mahottoman monissa jutuissa, ei vain koira-asioissa vaan myös muilla elämänalueilla. Nyt sitten jos tämänkertainen "pennun onginta" karahtaa karikkoon eikä mato tartu koukkuun niin siihenkin olen pyörittänyt itselleni ns hyviä puolia. On se nyt kerpele. 

No, ei heitetä kirvestä kaivoon - ihan vielä ;)

Villasukan purijat

Siitä omasta pennusta ei vieläkään ole mitään sellaista uutta informaatiota, mikä olisi satavarmaa, joten en julkaise siitä mitään jutskaa ennen kuin varma on varmaa. Mutta orastavan (minkä orastavan kun joku on kuin tulisilla hiilillä ollut jo usiamman päivän, noo... :D ) pentukuumeen vallassa on sitten voinut vierailla kavereilla joilla on just nyt pentusia. Tänä viikonloppuna kävin katsomassa usiampaa mustaa käkkäräkarvapentua (ja yhtä ei-niin-mustaa). Kiitos kaverit, että sain tulla käymään :)

Pilkkopimeän mudipentuja.

Tyystilyksen isovillakoira (tosin vielä melko peeni <3 ).

Karjasillan kauhut

Keskiviikko- ja torstai-iltoina lenkkeiltiin taas Höyhtyä-Karjasilta maastossa Eetun kieltentuntien aikaan.

Vko 7, omatoimireenit, osa 2

Käytiin tosiaan Nemin kanssa perjantaiaamuna hallilla. En mä tiedä miten te aamunne aloitatte - saati reeninne aloitatte, mutta  mulle on muodostunut näköjään tavaksi konttailla pitkin hallin lattiaa jotta saan ruutunauhan oiottua, nurkat kohilleen ja törpöt paikoilleen. 

Nemi koitti kovasti osallistua ruudun asennukseen ja alkoi olla jo vähän kärsimätönkin, että hittoako siinä säädät; reenattas jo!

Tällä kertaa palasin ns normireenin pariin. Eli vein ruutumaton ruutuun ja sitten lähetin koiran sinne. Hyvin meni. Sitten rupesin taas säätämään. Eli poistin ruutumaton. Noh, mitäpä se Nemi siitä sitten tuumasi? Juoksi vauhdilla kohti ruutua, kääntyi mua kohti ruudun edessä (eli ei mennyt ruutuun) ja jäi seisomaan paikoilleen (ja haukkumaan). Yritin sitä siitä sitten käskeä ruutuun, ilman menestystä. Kutsuin koiran pois. Käskin paikoilleen (sinne mistä olin aiemmatkin lähetykset tehnyt), kävin ruudussa, palasin takaisin ja käskytin koiran ruutuun. Nyt se meni sinne eli perille ja loput menikin ihan jees. 

Sitten tehtiin kiertotörppöharkkaa. Pidemmältä matkalta kuin aiemmin. Edelleen namialustan kanssa. Sujui hienosti (ja äänettä). 

Sitten Nemi tarjoili omatoimisesti agihyppyjä (irtoaa muuten hyvin), onneksi rimat oli matalalla. Kävi se myös putkessa ja pujottelussa. Nämäkin toiminnot olivat oma-aloitteisia... 

Lisäksi käytiin jumppanurkassa syömässä lihapullia pallolla keikkuen ja leikittiin kovasti taas siilen kanssa.

9/16

Kävin eilen iltapäivällä juoksemassa ns k-raudan lenkin eli 6,5 km. Asteita ei ollut kuin yks pakkasta. Keli oli pikkasen raskas mulle kuitenkin, kun pyörätiet oli ensin höylätty liukkaiksi ja sitten siinä päällä oli muutama sentti lunta. Vauhti ei päätä huimannu, mutta hitaasta menosta huolimatta voi olla ihan tyytyväinen itseensä että talvikeleillä saa aikaiseksi käydä kipittämässä noin pitkän lenkin. Tuo on siis mulle ihan hyvän mittanen (ts pitkä) lenkki, kun tuosta ei tarvi matkaa paljon ylittää kun jalka alkaa hajoomaan.

Se saattaa sittenkin olla urheilua

Agility nimittäin.


Valtion liikuntaneuvosto puoltaa agilityn urheilustatusta

ks 9/16

Mun oli vakaa aikomus mennä jo keskiviikkona Nemin reenien jälkeen salille. Ainut vaan, että ajoitukseni oli huono ja ajellessani kotiin Kimmokkeella oli just menossa ohjattusalivuoro. Kerta kokeilun jälkeen olen todennut ettei sinne kannata ängetä yhtäaikaa (suurin osa vempeleistä on ohjatullavuorolla olevien käytössä). Niinpä jumahdin kotiin ja taisin nukkua päikkäritkin eli saamattomuus otti vallan enkä tod mihinkään salille asti päässyt. Hieroja onneksi armahti mut sanomalla, että hieronnan jälkeinen päivä on hyväkin pitää lepoa (en tuntenut sitten itseäni ihan niin laiskaksi ;)).

Eilen. Niin eilen oli tarkoitus käydä juoksemassa illalla. Mutta kun käytin Nemiä lenkillä niin ikävän tuntuinen sade viuhtoi naamaa ja totesin, että en kyllä lähde sinne juoksemaan (niinpä söin kotona suklaata..). 

Tänään, jahka Nemi oli lenkitetty ja aktivoitu (siitä kohta lisää) kurvasin vihdoinkin Kimmokkeen pihalle ja kävin tekemässä saliohjelmani läpi. Positiivisena asiana sanottakoon, että vas. polvi ei vihotellut tänään joten sain kaikki kyykkäilyt tehtyä. Ja siinä punttitankoreenissä vasta ihan vihoviiminen tempasu/nosto meinasi jäädä tekemättä (mutta tein kuitenkin). Köysi jutussa lisäsin painoa (tuntupa kyllä!) samoin siinä missä kiivetään istumaan. Alkuun ja loppuun juoksumattoilua. Molemmat superitkin tuli tehtyä. Hyvä kuntoilu siis. 

Näyttelyä vailla (h7/16)

Harjasin Nemiä. Turkkia riittää eikä ole edes karvanlähtö. Oispa komiaa viiä se nyt näyttelyyn. Mutta semmosta ei ole sille luvassa hetkeen - aikaisintaan huhtikuussa. Siihen mennessä kerkiää turkille tapahtua vaikka ja mitä ;)

Leikkilelu, palkkalelu, suosikkilelu

Rupesin tässä yks päivä miettimään, että olisiko hyödyllistä päättää etukäteen mistä / millaisesta lelusta yrittäisi tehdä seuraavan koiran suosikkilelun? Toinen juttu on sitten se, että pitäisikö sen lelun olla sellainen, mitä olisi hyvä/helppo käyttää treenatessa palkkauksessa? Vai meneekö se vain niin, että jokainen koira muodostaa itse omat mielipiteensä ja näin ne suosikkilelut sitten valikoituvat lelulaatikosta. 

Merrille tennispallosta tehtiin Se Juttu. Nemi vain jotenkin ajautui vinkulelujen rakastajaksi (reeneissä nykyään siili, kotona marssilainen). Jos pennun kanssa panostaisin aiheeseen alusta pitäen, niin saisinko siitä vaikkapa vetolelukoiran? Ja haluaisinko koirastani vetolelukoiran? 

(c) Pirkko Riekki

Vko 7, omatoimireenit

Kävin Nemin kanssa aamulla hallilla. Sitten viime käynnin halli on muuttunut Active Dog Areenasta One Mind Dog Areenaksi. 

Harkattiin ruutua. Koska viimeksi kun reenittiin ruutua niin homma meni läskiksi, niin nyt halusin taata onnistumisen (jos se ylipäänsä on mahdollista). Joten tehtiinkin niin, että vein namikipon (pakasterasia jossa oli lihapulla) ruutuun. Lähetin sitten sieltä parinkymmenen metrin matkalta koiran ruutuun sanoilla "Kato!" odotin että se katso eteenpäin eli kohti ruutua (eikä etuvasemmalle aalle tai johonkin muuhun suuntaan ja muille aksaesteille joita kentälle oli taas ripoteltu sinne tänne) ja kun se katto niin sanoin "Ruutu!" (vai "Ruutu-un?!"). Sinnehän se juoksi, söi lihapullan ja kun kehuessani koiraa se juoksi täysii takaisin mun luo. Vein toisen lihapullan (kun N odotti paikallaan) ja toistin tehtävän. Nyt N meni vieläkin lujempaa ruutuun. Taas sama, kehut ja takaisin mun luo. Kolmas kerta erottui aiemmista siten, että kun Nemi oli syönyt lihapullan ruudussa ja kääntynyt mua päin, niin käskinkin sen seisomaan siellä. Koira seisahtui ja alkoi huutamaan ("helkutti miksen saa juosta täältä pois, jatkettas tätä peliä ikuisuuteen asti - tai kunnes lihapullat loppuvat"), mutta pysyi kyllä paikoillaan. Kävelin koiran luo, vapautin ja palkkasin sen. Ja keräsin ruutuvermeet pois kentältä. 

Seuraavaksi harkattiin etupalkkalautasen kanssa kaikki jäävät lävitse. (siis niin, että aina kun koira oli jäänyt käskettyyn jäävyys asentoon niin vein palkan jotain neljä metriä sen eteen. sitten tein mitä tein ja lopulta vapautin koiran palkalle) Seisominen meni parhaiten. Sen tein ensin ja onnistui kerrasta nappiin. Seuraavaksi oli ohjelmassa istuminen, joka oli eka kerralla epävarma eli ensin seisahtui ja kun jotain mutisin niin istahti. Tehtiin uusiksi ja nyt istui hyvin. Makuun seisoi ensin myös, toisella otannalla ihan ok. 

Sitten leikittiin siilellä. Se oli oma ohjelmanumeronsa kanssa :)

Sitten käytiin jumppanurkassa ufoilemassa ja leikkimässä jumppapäärynällä. 

Lopuksi lähetin koiran jokusen metrin päästä putkeen ja siitä sitten hurjat kehut ja lihapullapalkka. Nemi oli ihan että "Jee!" ja ois selkeesti tahtonut aksata, mutta eihän me mitään semmosta tehty (ei tohi jottei vanhan koiran paikat hajjoo ts tule niitä lihassärkyjä mitä oli muutama vko sitten). Mutta ainakin lähettiin  hallilta pois niin, että koiralla ois ollut vielä virtasta ja intoa touhuta = kun lysti oli ylimmillään. 

Pinnan alla pulppuaa

Mielessä on pyörinyt nyt jokusen päivän yksi blogikirjoitus, hahmotelma siitä, että naputtelenko ajatukset "ylös" vai en. Aihe liittyy koiriin, koirapiireihin, sosiaalisiin koiramenoihin. Enemmän kuitenkin ihmisiin kuin varsinaisesti koiriin. Tiedän, että vihjailevat kirjoitukset ovat pyllystä, mutta raapustinpa tämän tähän kuitenkin, josko ajatukset selkeentyisivät järkeväksi tarinaksi vielä jonain lähipäivänä. 

Sitäpaitsi voisin ihan hyvin vatuloida tätä aihetta, tässä aikani kuluksi, kun odottavan aika on pitkä ja johonkin sitä aikaa pitäisi osata kuluttaa... :)

8/16

Kävin eilen illalla juoksemassa hieman vajaan viis kilsaa. Sitä ennen käytin Nemin kävelyllä. 

Tänäaamuna kävin hierojalla (vihdoinkin sain aikaiseksi varata ajan). Reidet olivat jumissa, mutta eivät niin jumissa kuin pohjeet - etenkin vasemman jalan pohje. Pikkasen teki makiaa joissain kohtaa... mutta jospa en hetkeen ois ainakaan ihan niin juntturassa ;)

Petari

Nemi ja Nemin pesä. Se on niin hassu sen kanssa :D <3

Tunnelmia

Autenttisia tunnelmia, joita ei voi myöhemmin jäljitellä. Parempi pureskella ne siis näppiksen kautta hajanaisiksi ajatelmiksi. Sanoiksi näyttöruudulle. 

Pe-ku. Joo-o. Mutta "pessimisti ei pety" mantra soi päässä. Se menee miten menee. Se menee miten on tarkoitettu. Kuka tarkoitti? Myöhemmin voin sitten hymyissä suin tällekin tunnelmapalalle naureskella. Toivottavasti voin. 

"Kyllä maailmassa pentuja riittää". (aivan kuin "kyllä maailmaan ääntä mahtuu") Onhan noita. Pentukurssejakin järjestetään useamman tahon toimesta tämän tästä, joten luulisi pentujakin olevan "vaikka muille jakaa". 

Jos ei niin ei. Mutta. Jossain mielenperukoilla kytee varasuunnitelma; versiot aa ja bee. Ehkä niihin ei tarvitse kuitenkaan tarttua? Tämä ei tietenkään tarkoita, että varasuunnitelmapentueet olisivat huonoja, ei ne ovat oikein oivallisia (no okei, en tiedä niistä vielä paljoa, mutta se mitä tiedän on ihan lupaavan kuuloista), mutta ihan olisin tyytyväinen, jos niihin ei tarvitsi nyt suunnata katsetta. 

Ajatuksia

Mietin, että ilmoittautuisinko mentaaliluennolle. Kerrankin sellainen olisi näillä nurkilla. Mutta tämä on vähän sellainen piippujuttu. Ainakin kaks piippunen. Periaatteellisella tasolla kiinnostaa, että mitä sellaisista voisi saada irti. Toisaalta hyvin vahvasti epäilyttää, että olisiko niistä mun "ongelmiin" mitään iloa. 

Nemistähän olen sanonut sata kertaa, että se on häiriöherkkä. Häiritsevän vilkas ja häiriöherkkä. Mutta häiriöherkkä se olen minäkin. Kisapaikalla olen häiriintynyt siitä, kun muut ovat häiriintyneet koirani haukkumisesta (jossain blogini syövereissä on siitä tapauksesta, yks erityinen on mielessä, varmasti on muitakin, kirjoitus), olen häiriintynyt kun paikalla on ollut Se ja Sen Kaverit. Olen häiriintynyt kun joku on palkannut koiransa liian lähellä (mua, rataa, mun koiraa, mitä millonkin). Olen häiriintynyt kun olen huomannut jonkun tietyn rotuisen koiran jossain, esim dalmatialaisen jolloin pelkään, että Nemi lähtee lapasesta. Dalluja on näkynyt agikisoissa. Häiriöahdistusta on ollut itselläni, jos olen huomannut, että tokon paikkamakuussa koirani vieressä on esim saksanpaimenkoira. Yleensähän sakemannit kyllä pysyvät hyvin maassa, mutta esim Merri ahdistui niistä ja joskus luulin sen kipittävän pois paikkamakuusta (avossa) just siks ku ahisti niin paljon. 

Mistä tämä raapustus kumpusi. Melken jo ilmoittauduin sille luennolle. Mutta sitten näin ennakkotehtävät. Tehtäviä? Luennolle. Pitääkö siellä sanoa jotain? Yks tehtävä oli joku missä piti miettiä reeneihin ja kisoihin valmistautumista ja mielentiloja niihin. Oikeasti. No kisannut en tietenkään ole enää aikoihin. Mutta kisoihin oli kyllä tietyt rutiinit. Kisapaikan käyttäytyminen ja radalle menon valmistelu vaihteli koiran (Merri/Nemi) mukaan. Mutta muut rutiinit hioituivat kyllä vuosien mittaan aika sopiviksi itselleni. Mutta reeneihin lähtö? Tällä laiskamadolla on ihan toisenlaista ja suurimmalla osalla kerroista reeneihin mennessä on blaach-fiilis, hyvä kun jaksan irrottautua telkkarin tai tietokoneen äärestä. Mutta reeneistä tullessa on jeejee fiilinki ja aina yleensä on iloinen siitä, että tuli käytyä. Jotain onnistumisia tulee aina. Koira on mainio. Kouluttaja on kiva. Reenikaverit on kivoja jne. Energia virtaa ja vaikka reenit olisivat kuinka myöhään niin nukkumaan ei voi heti mennä. Että jos tarkoitus on saada kisoihin sama fiilinki kuin mitä reeneihin menossa on, niin homma menisi itsellä kyllä ihan päälaelleen ;)

Yks juttu on kans. Mitä en tiedä, että haluaisinko sen edes muuttuvan - oikeasti. Eli minulta puuttuu voitonnälkä. Pärjäämisen tarve. Enkä osaa asennoitua kisaradalle niin, että olisi tärkeätä onnistua siellä. Silloin aikojen saatossa luulin, että minulta puuttuu kilpailuvietti (siis silloin kun en ollut kisannut ainuttakaan kisaa vielä). Mutta kyllä minulla se vietti on. Minulta vain puuttuu se joku juttu, mikä saisi yrittämään vähän enemmän. Joku sisäinen tyyppi joka potkisi perseelle myös kesken kisaradan. 

Jos kiinnostuit luennosta, niin se on tulevana viikonloppuna Virpiniemessä.

Anne Talvitien mentaalivalmennus luento
 Oulussa 20.2.2016 klo 10-14
Luento pidetään Virpiniemen Ylämajalla.
Lisätietoja

ks 8/16

Kävin eilen kuntosalilla. Päivällä. Siellä oli yllättävänkin rauhallista (siihen nähden, että jonain muuna sunnuntaina kun olen ollut siellä niin on ollut paljon ruuhkaisempaa). Käsipunttiliikkeistä jotkut tuntuivat nyt raskaammilta kuin ehkä normaalisti. Kyykyistä (erillisjalkajuttu) merkille pantavana, että en voinut tehdä kuin kaksi sarjaa, koska vasemman jalan polvessa alkoi tuntumaan ikävältä. Supersarjan kyykyt sain kuitenkin tehtyä ihan normaalisti. Verkkana mennen ja tullen juoksumattoilua, plus bonuksena heti salin jälkeen Nemin kanssa tehty kävelylenkki. 

Ystävillä

Käytiin eilen kyläilyretkellä Rovaniemellä. Kiitos kaverit :)

Rovaniemellä oli ihan  tajuttoman paljon enemmän lunta kuin täällä

Menomatkalla pysähdyttiin Pudasjärvellä mm ostamassa Nemille poronluita. Paluumatkalla Eetu kävi Haaparannalla kaupassa ja sillä välin minä & Nemi lenkkeiltiin lumisateisessa Torniossa

Torniossa eilen illalla.

h6/16

Ohjattuja toksuja ei enää ole torstaisin (ts yhdet tokot pitäisi joskus vielä olla, mutta ajankohdasta ei vielä tietoa, ei tokikaan myös siitä onko ko pvä to vai joku muu). Nytpä sitten samaan aikaan kuin aiemmin on tokotettu niin Nemi joutui (/pääsi?) Kaisan Kotikampaamoon ;)

(kohta) Kymmenen vuotta

... siitä kun aloitin blogin pitämisen. Alku.

Kymmenessä vuodessa, olen kertonut monta tarinaa treeneistä, kisoista, näyttelyistä, agilitystä, tokosta, aika vähän pelastuskoirailusta, koska se jäi pois treeniohjelmasta itseasiassa melko piankin blogin perustamisen jälkeen. On reissattu, on käyty eläinlääkärissä, on räpsitty kuvia, on kerrottu arjesta, allekirjoittanut on alkanut kuntoilemaan ja siitäkin on blogi saanut osansa. Merri on saateltu pilviporoja paimentamaan, Nemi on lopettanut agiuransa, Nemi on ollut mukana menossa koko blogin historian ajan. Uutta pentua on suunniteltu, on mietitty rotuja, jos hyvin käy niin ihan pian voin paljastaa kuka meille tänä vuonna muuttaa. Jos muuttaa, niin blogikin muuttuu sitä myöten kertomaan pentu sitä ja pentu tätä juttuja, Nemin rientoja ja kuntoiluja unohtamatta. Sellaiselta näyttänee tämän blogin tulevaisuus. Matkajorinat (myös koirien kanssa tehdyt ulkomaanmatkat) löytynevät jatkossa omasta blogistaan.

(c) Minna Väänänen

(c) Minna Väänänen

(c) Sari Eskelinen

(c) Teemu Vaattovaara