perjantai 26. helmikuuta 2016

Selvitystöitä

Aiheesta: pentu. 

Esimerkiksi koiran rokottaminen. Siitä nyt vain sattuu olemaan yli kymmenen vuotta kun pentu viimeksi oli talossa. Ei sitä voi kaikkea tismalleen muistaa, vaikka hämäriä muistikuvia onkin. Koira pitää rokotuttaa kahdentoista (12) ja  kuudentoista (16) viikon ikäisenä sekä yksi vuotiaana. Yhden vuoden jälkeen rokotukset kolmen vuoden välein (kuten muillakin aikuisilla koirilla). 

Oikeasti olin lukemassa Eviran sivuja, tuo rokotusjutska piti vain varmistaa siinä ohessa. Eli jos/kun meillä on kesällä pentu niin onko minimuotoiselle roadtripille mitään esteitä (muuta kuin, että on vaara, että koira pissaa telttaan ;o )? Ainakaan Eviran sivuilta en löydä mitään esteitä aiheelle. Lemmikkipassi pitää hommata ja ehkä en alle 12 viikkoisen pennun kanssa lähtisi ulkomaille. Mutta ihan samallatavoin sekin pitää sitten madotuttaa ennen Suomeen paluuta kuin aikuinen koirakin (eli Nemi). 

Ja ei, en mä tiedä varmuudella lähdetäänkö kesällä telttaretkelle. Ja jos lähdetään niin onko kohteena Ruotsi kuten aika monta kesää viimeiset vuodet on ollut. Mutta pitipä nyt kuitenkin vähän selvitellä asiaa. 

Ei kommentteja: