perjantai 19. helmikuuta 2016

ks 9/16

Mun oli vakaa aikomus mennä jo keskiviikkona Nemin reenien jälkeen salille. Ainut vaan, että ajoitukseni oli huono ja ajellessani kotiin Kimmokkeella oli just menossa ohjattusalivuoro. Kerta kokeilun jälkeen olen todennut ettei sinne kannata ängetä yhtäaikaa (suurin osa vempeleistä on ohjatullavuorolla olevien käytössä). Niinpä jumahdin kotiin ja taisin nukkua päikkäritkin eli saamattomuus otti vallan enkä tod mihinkään salille asti päässyt. Hieroja onneksi armahti mut sanomalla, että hieronnan jälkeinen päivä on hyväkin pitää lepoa (en tuntenut sitten itseäni ihan niin laiskaksi ;)).

Eilen. Niin eilen oli tarkoitus käydä juoksemassa illalla. Mutta kun käytin Nemiä lenkillä niin ikävän tuntuinen sade viuhtoi naamaa ja totesin, että en kyllä lähde sinne juoksemaan (niinpä söin kotona suklaata..). 

Tänään, jahka Nemi oli lenkitetty ja aktivoitu (siitä kohta lisää) kurvasin vihdoinkin Kimmokkeen pihalle ja kävin tekemässä saliohjelmani läpi. Positiivisena asiana sanottakoon, että vas. polvi ei vihotellut tänään joten sain kaikki kyykkäilyt tehtyä. Ja siinä punttitankoreenissä vasta ihan vihoviiminen tempasu/nosto meinasi jäädä tekemättä (mutta tein kuitenkin). Köysi jutussa lisäsin painoa (tuntupa kyllä!) samoin siinä missä kiivetään istumaan. Alkuun ja loppuun juoksumattoilua. Molemmat superitkin tuli tehtyä. Hyvä kuntoilu siis. 



Ei kommentteja: