Kuten olen usein kertonut, niin Merri saapui tilanteeseen, jossa se oli kauan odotettu Ensimmäinen koira. Tehtävä oli suuri, olla se koira, jota olin aina halunnut. Sen tehtävän Merri täytti enemmän kuin hyvin. En odottanut saavani kaikkea mitä sain, uusia harrastuksia, kilopäin kokemuksia treeneistä ja kilpailuista, ulkomaanmatkoja, paljon laajemmat sosiaaliset piirit kuin minulla oli ikinä aiemmin ollut, kasoittain kavereita, tuttuja ja muutaman uuden ystävän. Kun olin hankkimassa ensimmäistä koiraa halusin koiran, lenkitettävän, koiran jonka kanssa saattaisin kokeilla agilityä (joka ummikolle vaikutti hauskalta lajilta, mutta johon en uskonut ikinä osaavani kouluttaa koiraani niin, että se tekisi rataa - ilman että karkaisi kentältä jonnekin mielenkiintoisempien puuhien pariin) ja jonka kanssa voisin piipahtaa pari kertaa näyttelyssä. Mutta mitään harrastuskoiraa en ollut hakemassa, koska en pitänyt itseäni minään the harrastajana. Halusin vain koirasta itselleni kaverin, laumanjäsenen.
Nemi taas saapui tilanteeseen, missä olin sukeltanut jo uppeluksiin koiraharrastuskentälle. Harrastin Merrin kanssa ahkerasti agilityä, näyttelyt olivat tulleet tutuiksi ja pelastusetsintäharjoittelu tuntui tarkoituksenmukaiselta vapaa-ajanviettotavalta. Tokoakin oli treenattu, mutta silloin agility ja pekoilu oli lähinnä sydäntä. Nemi(paralle) latasin paljon painetta, olinhan huomannut, että pikkuaktivointipuuhastelustani oli (mielessäni)kasvanut jotain vähän isompaa ja kuvittelin, että toisen koiran kanssa välttäisin ne karikot joille Merrin kanssa olin ajautunut. Kuvittelin, että pärjäisin paremmin aksassa uuden koiran kanssa. Etenkin olettamukseni oli tällainen silloin, kun Nemi oli pieni ja näin siinä ominaisuuksia - potentiaalia - mitä Merrissä joko ei luotaisesti ollut, tai joita en vain varhain osannut hyödyntää. Mutta elämä nyt ei vain mene niin. Menestystä, mainetta ja kunniaa ei ole tullut sen enempää kuin Merrin kanssa. On kisattu, on treenattu, on reissattu, on tehty ja nähty. Se pettymys, joka joskus ehkä on ollut siitä, että ei esim koskaan noustu kolmosiin aksassa (saati päästy sm-kisoihin mistä joskus haaveilin), on jo aikaa sitten haihtunut pois. Koska, Nemi on ihan helmi <3 Menestystä tai ei harrastusrintamalla, muilla tavoin se on täyttänyt tehtävänsä ja ylittänytkin ne :)
Kolmas koira saapuu (sitten kun saapuu) tilanteeseen, jossa, kyllä, olen senkin elämän varalle laatinut suunnitelmia. Se tulee elämään aktiivista elämää harrastuskaverinani, se pääsee reissaamaan (oletettavasti myös Suomen rajojen ulkopuolelle), sitä tullaan käyttämään näyttelyissä. Mutta en oleta etukäteen saavutuksia, en maalaile eteeni kuvitelmia maineesta ja kunniasta. Toivottavasti Nemi tykästyy (oletetun alkujärkytyksen jälkeen ;)) tulokkaaseen, sitä en epäile hetkeäkään etteikö me (ihmiset, laumansa jäsenet) tykättäisi siitä <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti