Eilen viipotettiin kutakuinkin aamusta iltaan pitkin pitäjiä.
Tänään ei tehdä siis mitään. Ollaan vaan Nemin kanssa kotosalla.
Aamulla Nemi pääsi Eetun kanssa normaalisti lenkille. Aamupäivän ja päivän se on nukkunut, vaihtanut välillä kylkeä tai nukkumispaikkaa. Käynyt kerran sanomassa mulle, että nyt vois käydä takapihalla; ollut hetken takapihalla "ai, eksää tuukkaan mun kanssa, no en mäkään sitten täällä kauaa viihdy" -tyyliin.
Iltapäivällä käytiin lenkillä: mansikkamaa + maaseutu (=noin tunnin lenkki). Keli on kiva, tuulee ihan pirhanasti mutta vaikka on pilvistä niin ei sada mitään ja asteita on jotain viiden ja kymmenen väliltä. Siinä käveleskellessäni aattelin kaikenlaista auvoisaa, kuten, että "yksi koira on oikeesti tosi helppo", "Nemiä olen vihdoinkin oppinut käsittelemään lenkeillä eikä tarvi ressata toisten koirien ohittamista niin paljon kuin aiemmin", "ihanaa kun Nemi ei hauku mopoille yms siihen tahtiin kuin Merri teki tai ne yhdessä".
Nemi tarjoili mulle välillä seuraamista ja istahti kun pysähdyin ja palkkasin sen siitä (periaatteessa me reenataan siis joka lenkillä vähän jotain tokon tapaista).
Jossain välissä lenkkiä olin sitten omissa ajatuksissani ja havahduin siihen, että Nemi nassutti paskaa. Maaseututie osoittautui nimensä arvoiseksi... Kyllä maalla on mukavaa.
Nähtiin lenkillä yksi siililapsi - se ei kiroillut, mutta Nemi taisi opettaa sille muutaman kirosanan.
Tänään olen myös harjannut koiraa. On mukava havaita näin viikko ennen erkkaria, että koirasta löytyy kohtia josta karvaa irtoaa, irtoaa ja irtoaa ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti