Tavoitteet: uhka vai mahdollisuus

(tästä tulee kirjotus jota en ehkä ole vielä saanut täysin työstettyä aivonystyröissäni valmiiksi asti. kirjoitus, jota tulen kenties muokkailemaan valmiimmaksi sitä mukaa kun olen saanut pureskeltua ajatukset järkevämmiksi. tai sitten jätän tämän sellaiseksi sekoboltsikirjoitelmaksi kuin mitä se on)

Irrallisia ajatuksia. Jotka eivät välttämättä liity toisiinsa tai ole loogisia yhteenliitettyinä.

Jos ajattelee ylipäänsä koiraharrastamistani, niin tarvitsen tavoitteita jotta jaksan treenata. Jotenkin en osaa tai saa aikaiseksi treenata jos ei ole jotain juttua mihin samalla tähtään. 

Esim pk-juttuja en ole koskaan nähnyt järkeväksi alkaa treenailemaan. Jaksanut nähdä siihen sitä vaivaa, koska ruotsinlapinkoirilla ei ole kisaoikeuksia. Eli ei ole edes teoreettista mahdollisuutta kilpailla niissä lajeissa. Ei sillä, että sittenkään jos oltaisiin reenattu, ja olisi kisaoikeudet, niin koskaan olisi menty kilpailemaan. Mutta ajatus siitä, että homma ei voi edetä mihinkään, tai ei ole mahkuja kisata. Niin on jättänyt minut ko lajien ulkopuolelle. Yhtään en osaa sanoa olisiko napannutkaan peekoojutut. Mutta noin niin kuin ajatuksen tasolla (hatunnostot vaan esim Merille joka on vuosia reenannut pk-tyyppisiä juttuja erittäinkin ahkerasti huolimatta niistä kisaoikeuksista :))

Jos ajattelen minun ja Nemin "agility uraa" niin ... masennushan siitä iskee. Ei saavutettu mitään. Ei osattu mitään. Kaikki se mitä agilityssä pitää saavuttaa, ollakseen jotain. Ollakseen yhtään mitään. Jäi tekemättä, näkemättä ja kokematta. 

Useasti olen lukenut netistä, jonkun sanovan, että "kaikkihan sinne kolmosiin pääsee..." -tyyppisiä juttuja, ja tuntenut oloni niin epäonnistuneeksi. Joskus mä ihan oikeasti kuvittelin, että Nemin kanssa pääsen "agilityuralla" pidemmälle kuin Merrin kanssa olin päässyt, koska Nemin piti olla parempi aksakoira. Siis se on irtoavampi kuin Merri. Mutta silti epäonnistuin sen kanssa. Paska minä. 

Se, että meidän kaikki viimeisimmät kisat (en jaksa laskea koiranetistä milloin viimeksi on saatu tulos kisoista - kauan siitä on jok tap) päätyivät hylkäykseen kertoo karulla tavallaan omaa tarinaansa. Ja epäonnistuminen ruokkii epäonnistumista. Siksipä mua ei harmita tippaakaan, että meidän kisaura on ohi. Eipä tarvitse epäonnistua enää. Agia harkataan kyllä vielä, mutta vain "omaksi iloksi". Niinpä niin, aivan kuin se ennenkään olisi muiden iloksi ollut. Ja mitä väliä. Ja ketä kiinnostaa. Ja onko se nyt niin vakavaa. No ei tietenkään ole :) Mutta koiraharrastaminen "tavoitteellinen" treenaaminen nyt vaan osaa olla melkoista aallokkoa - tunteiden ja ajatuksen sekametelisoppaa ja myrskyä. 

Juoksuakin aloin harrastamaan siksi, että jaksaisin liikkua paremmin agiradalla. Juoksuunkin oli siis tavoite. Jos vertaisin juoksemistani muiden juoksemiseen, tai jos se pistettäisiin johonkin tavoitetasoihin joita pitäisi saavuttaa, mutta joihin en ihan sitten yltäisikään, niin veisikö se maun tekemisestäni? Juoksemisessa voin itse määrittää tavoitteeni - vaikka että juoksen 60km kuukauden aikana. Ja on sitten vain omasta laiskuudesta/ahkeruudestani kiinni pääsenkö tavoitteeseeni vai en. Kukaan ei ole sanomassa, että juoksen väärällä tekniikalla tai että en saa tarpeeksi pisteitä tämän päiväisestä juoksusta niin sitä ei hyväksytä. Tai että en ole juossut tarpeeksi nopeasti. 

Niin. Sitten sitä tokoakin pitää reenata tavoitteellisesti. Siinä en silti tunne itseäni niin epäonnistuneeksi harrastajaksi kuin agilityssä. Vaikka ei olla vieläkään kisattu avoimessa. Vaikka on reenattu, reenattu ja reenattu. Tokossa en ole koskaan kuvitellut itseäni voittajaluokkaa pidemmälle. Siis Merrin kanssa oli haaveissa voivoi-luokan korkkaaminen. Nemin kanssa en varvistele niin ylös, jos avo-luokan kokeissa saataisiin jotain tuloksia jonkun verran niin olisi ihan kiva :)

 Alkuperäinen tavoite harrastamiselle on ollut koiran aktivointi jollain mukavalla tavalla. Ja siinä olen kyllä onnistunut täydellisesti :) En osaa sanoa miksi ihminen ei voi tyytyä siihen. Tai miksi tuota koko homman kruunua ei osaa pitää jatkuvasti kirkkaana mielessään?