keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Vko 18, toko (onneton räpeltäjä)

Eilen se sitten alkoi. Uus tokokurssi nimittäin. Ryhmässä on tuttuina, viime kurssilta borcolpoika-Tarmo ja kelpietyttö-Repo. Lisäksi mukana tokottaa yks borcol, yks staffi, yks 8-ryhmän edustaja (joku spanielityyppinen eläin) ja tietysti Nemi. 

Tällä kertaa (tai tälläkään kertaa ;)) mun aivot eivät tavoittaneet kunnolla Jennin ohjeistuksia ja käsillehän ne Jennin katsomat harjoitukset menivät ;D

Ensin tehtiin hyppyä. Sitä piti tehdä naksuttamalla - koira tarjoaa hyppyä, mutta istuminen piti käskeä. Sitten palkkasin koiraa väärin. Jenni puhui jostain ihmeellisestä silmukkateoriasta - ja minä pyörittelin silmiäni. Nemi kyllä hienosti pomppi ees taas, ei se oikein malttanut odottaa vapautuskäskyä kun se oli jo hypännyt ja milloin seisoi ja milloin istui esteen takana kun mä vielä pähkäsin, että mitähän toi ope tahtokaan mun tekevän ;)

Toinen juttu mitä tehtiin ohjatusti oli merkki + ruutu. Vein ruutuun alustan -> Nemiä ei kiinnostanut merkille meno. Sain koiran tekemään semisti sen merkin, kerran, pari. Mitä nyt että koira haukkui kiertäessään merkkiä eikä se vielä osaa jäädä täydelliseen merkkipaikkaan seisomaan - mutta toisaalta merkin harjoituttaminen on vielä vaiheessa joten sitä ei ehkä voitane siltä vielä vaatiakaan. Mutta sitten kun lähetin koira ruutuun, niin se kyllä juoksi sinne tosi hienosti, mutta mun käskytys oli myöhässä joten seisominen epäonnistu. Se alustan tassuttaminen ei ollut koiralla tarpeeksi vahvana. Jotenkin se asia saatiin kumminkin onnistumaan ja sain koiran palkattua. 

Ennen tätä harjoitusta olin tehnyt koiralle sekä merkkiä että alustan koskemista ja molemmat olivat toimineet hyvin... Eipä olisi uskonut tuota yhdistelmäharjoitetta tehdessä.

Itsekseni tein myös kaukoja lähietäisyydeltä ja noutoa. Kun heitin kapulan niin koira juoksi sen luo ja haukkui eikä ottanut kapulaa suuhunsa. Menin kapulalle ja otin kapulan maasta ja tarjosin sitä koiralle, joka otti sen suuhunsa ja tuli mun sivulle sen kanssa, ootin hetken ja otin koiralta kapulan ja kehuin koiraa kovasti. Sitten tehtiin pari kolme tuollaista harjoitetta (siis tarjosin koiralle kapulan, se otti sen, tuli mun sivulle, otin koiralta kapulan ja kehuin koiran maasta taivaisiin). Lisäksi tehtiin muutama nostelu-naksuttelu harjoite. 

Yhdessä välissä tehtiin paikallaolo (kun Jenni neuvo jollekin koiralle sitä merkki-tehtävää). Kävin piiloilemassa ja Nemi oli hienosti paikallaan. 

Lisäksi harkattiin jotain takapää juttuja, vadin kiertämistä, sivuaskelia ja peruuttamista. Peruutuksessa sekä sivulla peruutusta että omatoimisesti (vielä hyvinkin työnalla oleva juttu) mun eessä peruuttamista. 

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Pieni pihavahti ja puutarhurin apulainen





Ikuisuusopiskelija

Joskus mun haave oli päästä opiskelemaan yliopistoon. Kirjoitusten jälkeisinä keväinä kävin useissa pääsykokeissa. Halusin historian opiskelijaksi. Kävin niin historian, oppi- ja aatehistorian kuin ... jonkun muunkin pääsykokeissa. Kauppaopistossa kun suuntauduin atk-puolelle (en muista mikä sen virallinen nimitys oli) niin keksinkin, että voisin hankkiakin ammattini siltä puolen ja humanistiset haaveet vähitellen jäivät. Noida kauppis vuosina hain myös muutamaan ammattikorkeakouluun opiskelemaan kirjastoalaa. Muutamien yksittäisten atk-vuosien/kurssien jälkeen hain vielä kertaalleen lukemaan tietojenkäsittelytieteitä yliopistoon - ja pääsin sisään. Opiskelin tol'lla pari vuotta, mutta kun muutamat peruskurssit eivät monennenkaan yrityksen jälkeen menneet läpi ja yhä enenevät koirareenit yms alkoivat vaikuttamaan kiinnostavammalta tavalta käyttää vapaa-aikaa niin lopulta lakkasin tuntemasta syyllisyyttä siitä, että en saanut opiskeltua ja jätin opinnot sikseen. Uskollisesti silti joka vuosi ilmoittauduin yliopistoon läsnäolevaksi opiskelijaksi, säilyttäen opiskelijaedut ja välillä haihatellen siitä, että ihan oikeasti opiskelisinkin jotain. 

Tänä keväänä / talvena minut sitten havahdutti maili, jossa kerrottiin, että ennen sitä ja tätä vuotta aloittaneiden -kesken jääneiden- kurssit vanhenevat tiettyyn päivään mennessä. Joskus vuonna 2015. Eli siis melko pian. Jaa? Pitäisikö sitä tehdä jotain. Olisihan se nohevaa jos edes sen kandidaatintutkinnon saisi tehtyä. Olen sittemmin vaihtanut maileja erään tol'in tyypin kanssa ja myös erään informaatiotutkimuksen henkilön kanssa. Aivan niin, joskus sillon vuosituhannen alussa opiskelin avoimessa yliopistossa, ensin tietojenkäsittelytieteitä (ennen kuin pääsin lipastolle sisään) ja sitten informaatiotutkimusta (=kirjastojuttuja suomeksi sanottuna). Tuota kirjastotiedettä kun ei voi kuka tahansa lukea eli sinne pitää anoa sivuaineoikeutta tai sitten olla varsinainen pääaineopiskelija päästäkseen opiskelemaan heidän kursseilleen. Vaihtaessani näitä maileja tulin kysyneeksi, että mitä minun pitäisi tehdä jotta saisin sivuaineoikeuten kirjastopuolelle - ja kappas, minun ei tarvinnut tehdä mitään. Sivuaineoikeudet armollisesti ojennettiin minulle, kun kerta olen jokusen kurssien heidän puolelleen jo suorittanut. 

Hetki sitten kävin sitten keskustelemassa näistä informaatiotutkimuksen opinnoista tämän inf.tyypin kanssa. Että mitä kursseja minun pitäisi suorittaa, mitkä jo tekemäni kurssit korvaavat minkä, missä järjestyksessä kurssit voin tehdä, mitkä kirjatentit pitää suorittaa, milloin ne kurssit pidetään mitä minun kuuluisi suorittaa jne. Huhhuh, vaikuttaa ihan siltä, että joudun opiskelemaan ens talvena ?!?

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Viisi

Tänään töitten jälkeen. Juosten koirahoitolaan (hieman eri reittiä kuin viimeksi, mittaan kohta km määrän) ja koiran kanssa kävellen hoitolasta kotio. 

Keli poutainen, asteita noin kymmenen. 

Loppumatkasta (juoksuosuutta) alkoi hieman sattumaan (tai lähinnä tuntumaan ikävältä, ei se ny vielä ihan kipua tainnu olla) vasempaan yläreiteen tai siis takamukseen tai jonnekin vasemman jalan yläosioon. En osaa sanoa johtuuko tuo tunnelma lättänöistä vai jostain muusta. Se ei haitannu kipityksen jaksamista, että eilen tuli juostua kanssa (sekä lenkura että aksoissa).

edit. Juoksukipitystä tuli tällä kertaa 5,2 km. Ja se kotio kävely matka oli siis 3,4 km.

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Mihinkään lauseeseen ei voi sisällyttää kaikkea haluamaansa

Olen yrittänyt miettiä The otsikkoa. Mutta mikään ei kerro kaikkia asian värisävyjä siten kuten haluaisin. Tänään oli Nemin viimeiset säännölliset ohjatut agireenit. Viimiset oman ryhmän valmennusryhmäreenit. Sama tietysti minulle, eli se siitä, tämä oli nyt tässä. Heippa, nähdään joskus - hymyillään kun tavataan. Kaikki kiva loppuu aikanaan. Ei makeaa mahan täydeltä. 

Kaksitoista vuotta sitten aloitin Merrin kanssa alkeiskurssilla tutustumisen agilityn ihmeelliseen maailmaan (Haukkukeidas, Okk, toukokuu 2002) ja siitä lähtien olen kulkenut säännöllisesti agilityn ohjatuissa ryhmäreeneissä. Matkaan on mahtunut vaikka mitä - tunteiden kuohua, iloa, päänhakkaamista (oman, ei koiran ;)) seinään, reenejä, ajatuksia, kavereita, kisoja, pettymyksiä, mutta eniten kuitenkin yhdessä tekemisen riemua, agilityn iloa. 

Aikomus on ostaa toisinaan irtoreenejä ja käydä tekemässä omatoimireenejä niin kauan kuin koiran fysiikka kestää ja homma tuntuu kivalta. Mutta kuitenkin niin, että vääjäämättä aksaeläke näkyy jo horisontissa.


Kiitos Mikko & Mari :)




Tällä viikolla Nemin agireenit olivat poikkeuksellisesti vasta sunnuntaina. Tänään siis. Kellonaika oli sama kuin ma-reeneissäkin olisi ollut/on ollut eli 21-22. Kasilta siis kohti Martsaa, ja lämppälenkille. Pitkästä aikaa mentiin metsään ja jostain koulun takaa puikattiin takas pyörätielle. 

Mikko oli vetämässä reenejä. Paikalla oli yhteensä kolme koirakkoa. Ne kaks muuta olivat bortsuja (ryhmään kuuluva Madde ja vierailevatähti Lucky). Mikko kertoi, että itsekseen sai reenata juoksu-aata (sitä ihmeellistä naksumattoa) ja okseria (kolme ts kuus siivekettä ja yks rima). Ohjatusti tehtiin kaks erillistä ohjausreeniä jossa oli jonku verran hyppyjä ja yks putki. Ohjauksissa pointtina oli se, että käsiä ei saanut käyttää vaan jalkoja, vartaloa ja ääntä. Niin äänenkäyttö oli sallittua vaikka jotenkin sekin meinasi ensin unhottua. Nemille hyppykorkeudet tällä kertaa viiskytsenttiä. 

Reenit menivät hyvin! Paremmin kuin keskiverrosti talven aikana on mennyt. Toki piti säätää etten mennyt liian lähelle esteitä ja sitä mihin kohtaa olin tähtäämässä yms yms Mutta esim takaakierron kanssa ei ollut kertaakaan sellaista taistelemista kuin yleensä on. Myös omatoimiharjoitukset toimivat ihan kivasti. 

Reenin jälkeen käytiin yhteislenkillä ja hallin pihassa Nemi vielä innostui riekkumaan Luckyn kanssa, Nemi oli ihan in laav ;) <3

Neljä

Oikeen jalan omituispatille on nyt annettu muutama lepo/välipäivä.  Mihinkään se ei ole hävinnyt. Eikä kengänkorottamasta kuulu mitään (kerpele). Uus lenkki siis lättänöillä. 

Maaseutu+Jaaris. Mittasin sen just Oukan karttapalvelussa. Matka on yhteensä 5km mutta koska Nemille annetaan nuuskuttelumahdollisuus alussa ja lopussa niin juoksuosuudeksi jää 4,1 km

Liikaa oli vaatetta. Keli puolipilvinen/aurinkoinen. Asteita jotain kymmenen korvilla.

Ps. Selvästi on ollut talven reeneistä/porrastreeneistä hyötyä, koska jalka(t) nousee ylämäet kepeämmin kuin aiempina kesinä :)

Vko 17, toko

Keskiviikkoiltana oli tuon tokopompsin viimiset reenit. Ens viikosta lähtien tokoiltamat ovat tiistaisin, ei vielä tietoo ketkä meiän kans seuraavaksi tokottaa. Tässä nyt päättyneessä ryhmässä oli yks saksanpaimenkoirauros - aina kun Nemi näki sen pihalla niin N käyttäytyi niin kuin käyttäytyy kun näkee ton rotuisen koiran (se on roturasisti). Mutta sisällä, siellä reeneissä, se oppi alun murmuttelun jälkeen työskentelemään vaikka Se oli siellä. Hyvää siedätyshoitoa. 

Viime tokoreeneissä tehtiin kaukoja (sekä ihmiset että koirat) ja paikallaoloja Jennin veikeessä reenissä. Huolimatta ihmehäiriöistä Nemi pysyi loistavasti paikoillaan, mutta kaukoissa se vaati toisia käskyjä. 

Viime kerralla koiralle naksuteltiin merkkiä. Nyt tehtiin sitä kans, mutta siihen lisättiin myös yks kapula tai meidän tapauksessa yks namirasia. Muutaman ryntäysyrityksen jälkeen sain Nemin jo melko hyvin sinne merkillekin. Ja kertaalleen kun murasin sille rasialle karkaamisesta niin se ihan itte, sanomatta, tarjos sitä merkkiä <3 

Pareittain tehtiin pari seuruu pätkää joissa Nemi oli tosi hyvä! Nää oli siis jotain parin kehittämiä kaavioita. 

Jenni katto myös kaikilta jonku tekniikkajutun. Nemiltä voi-kakeja. Matkaa pitäs kuulemma kasvattaa ja tehdä takapalkalla ja keppi eessä ja ja ... Mutta ny kakeilut menivät ihan jees. 

Itekseen tehtiin kapulanaksuttelua, jäävien kertausta ja luoksetulon pysäytyksiä. 

Kivat reenilöt :)

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Teeveesarja-addikti

Katsoin eilen Private Practicen viidennen kauden kolme viimeistä dvd-levyä. :)

Koska... keittiö kaket

Eipä olla aikoihin tehty mitään ruokareeniä, joten koska viime reenuleissa oli Jennin kanssa puhetta siitä, että kakeissa voisi käyttää takapalkkaa apuna, niin aloin tänäaamuna testailemaan, että mitä siitäkään tulee. Siis ihan vaan totuttamaan Nemiä ajatukseen. 
No eihän sillä malttia meinannu olla alkuunkaan. Istumisesta meni maahan vähän niin kuin puoliväliin ja siitä kun (käskettyäni sen kunnolla maihin) käskin sen seisomaan niin olikin livahtamassa ruokakupille. Komensin sen takaisin alkuasetelmaan (selkä ruokakuppia päin, mun viekkuun) mutta siinäpä pyörittiin hetken aikaa kuin väkkärät, kun Nemi tahtoi laittaa nenänsä kohti kuppia tai kun käännyin naama kohti koiran kuonoa niin koiran kuonopa ei ollutkaan enää siinä minne sen olin jättänyt vaan tapotti mun sivulla muka pätevänä. Mutta eipä se siitäkään päässyt aamiaiselle vaan takas alkupisteeseen. Joka yritys lopulta toimi semijees eli sain koiran tekemään maa-sei vaihoksen josta se pääsi ruokailemaan. 

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Mestarimalli

SAIK eli Skellefteån jääkiekkojoukkue voitti maanantaina Ruotsin jääkiekkoliigan. Ko joukkue on siis ollut Eetun suosikki jo useiden vuosien ajan. Nemi sai (?) juhlistaa kanssamme SAIKin voittoa.




Vko 16, omatoimireenit

Lauantai-iltana kävin hallilla. Ensin aksattiin ma-reenirataa pätkissä. Hyppykorkeus oli tällä kertaa 50cm. Tehtiin myös päällejuoksureeniä. Kivat rallatteet saatiin aikaan ja Nemi leikki kovasti vinkusiilen kanssa - se on tällä hetkellä suosiossa koska mahtuu ehkä paremmin (koiran!) suuhun kuin mitä esim Marssilainen.

Sitten hieman tokoa, noutoa lähinnä. Yks supersuoritus, josta sain jopa kuvankin:


Muut vastaavat yritykset eivät olleet niin onnistuneita. Naksu-nostelureeni onnistui paremmin, koiran ilmekin oli siinä iloisempi. Sitten hieman metallikapulan pitoreeniä:


Ja loppuun vielä hyppynaksuttelua (eli tarjoamista, josta N tykkää kyllä paljon :)) ja putkiralleja:


Kolme

Töitten (& kaupassa käynnin) jälkeen ei haettukaan koiraa suoraan kotiin vaan vaihettiin juoksutamineet päälle ja lähettiin hölkäten kohti koirahoitolaa. Keli aurinkoinen mutta tuulinen, plus asteita ehkä seittemän. 

Juostiin ensin Jaarikselle, sieltä parin koulun ohi, ex-Ollikaisen kulmille ja sieltä Viitantielle ja sitä pitkin koirahoitolaan. Juoksumatkaa kertyi 4,7 km ja aikaa meni kutakuinkin 40min. Ylämäet tuntu jaloissa eli oli vähän hyydyttäviä, eiliset porrastreenit varmaan tekivät jalat raskaiksi. 

Koirahoitolasta sitten Nemi mukaan ja kävellen kotiin (ilman jaaris jne mutkia). Oulun karttapalvelusta mittailin nämä matkat, kotimatkan koiranulkoilutus kävelyosuutta tuli sitten 3,4km. 


Kotona saunassa sitten huomasin, että oikean jalan jalkapohjan syrjään on tullut joku kipeä patti. En tiedä mikä se on ja miten se katoaa. Ulospäin ei näy mitään nirhelmää, rakkoa tms. Lisäksi juoksun jälkeen, kävellessä selässä tuntui joltain - ei varsinaista kipua muttei kovin kivaakaan. Lättänä liikunnan seuraamuksia. Nyt pitänee malttaa muutama päivä olla liikuttamatta eväitään liikaa ;)

PJT21

Kävin eilen pesäpallostadionilla reenimässä, oli ns omatoimiharkat, meitä oli muutama paikalla.

Hölkättiin ensin kolme kiekkaa kenttää ympäri ja sitten mentiin tekemään porrastreeniä. Stadionin portaat olivat huomattavasti kivemmat kuin mitä jäähallin katsomon rappuset. Ts katsomon rappusiahan nämäkin, mutta siis mulle helpommat, uskalsin tehdä niissä asioita mitä jäähallissa en tohdi.

Reenisarja meni kuta kuinkin näin: (ja siis joka kerta alas tulin kävellen, astuen joka rapulle, joten en kerro sitä joka väliin)


  1. Kävellen ylös, astuen joka rapulle
  2. Juosten ylös, astuen joka rapulle
  3. Juosten ylös, astuen joka rapulle
  4. Juosten ylös, astuen joka rapulle
    **muutaman minuutin tauko**
  5. Joka toiselle rapulle astuen ylös (muutosta edellisiin rappusreeneihin sen verran, että nyt uskalsin/pystyin tekemään askellukset molemmilla jaloilla, mutta teputin jalan vaihdoksessa väliaskeleet portaalla ennen kuin jatkoin matkaa)
  6. Joka toiselle rapulle astuen ylös
  7. Joka toiselle rapulle astuen ylös
    **muutaman minuutin tauko**
  8. Juosten ylös, astuen joka rapulle
  9. Juosten ylös, astuen joka rapulle
  10. Juosten ylös, astuen joka rapulle
    **muutaman minuutin tauko*
  11. Joka toiselle rapulle astuen ylös
  12. Joka toiselle rapulle astuen ylös
  13. Joka toiselle rapulle astuen ylös
    **pieni tauko**
  14. Kädet ojennettuna ylös, jokaselle rapulle astuen ylös
  15. Kädet ojennettuna ylös, jokaselle rapulle astuen ylös
  16. Kädet suorina ylös päin, joka toiselle rapulle astuen ylös (uskomatonta kuinka muuttaa tuon liikkeen paljon rankemmaksi kun kädet eivät voikaan heilua sivulla tai muuten olla "apuna")
  17. Kädet suorina ylös päin, joka toiselle rapulle astuen ylös (muistaakseni tehtiin tää kahesti)

**tauko**

Sitten vielä kymmenisen sääläri punnerrusta ja sarja päkiä/pohje-jumppaa. 

Sillä välin kun tehtiin rappusreeniä niin pesiskentälle oli ilmaantunut jotain reenaajia, joten ei päästy siihen jäähyhölkälle. Ei sitten hölkkäilty. Ajoin kotiin ja menin käymään Nemin kanssa noin kolmen vartin lenkillä (kävely, Mansikkamaa). 

maanantai 21. huhtikuuta 2014

You are the reason

Miks mä reenaan? Mitkä ne tavoitteet on? Miks mä en saavuta mitään (mitä kuuluisi saavuttaa)?


Ainut asia mikä on tärkeää on:

Tavoitteena on tämä:



<3


Loppukevennys. Tavoitteena ei siis ole tämä:


Kaksi

Perjantaina kävin polkupyöräilemässä 13,5 km. Ajoin ensin kohti Jääliä ja sieltä Jäälin alkunurkilta jatkoin matkaani Haipuskylää kohti. Tosin katkerakseni sain todeta, että se Jääli-Haipuskylä tie on soratie ja siellä oli kelirikko. Eli epämääräistä maastopyöräilyä nelisen kilometriä. Ja sitten päädyinkin 848-tielle jota pitkin ajoin Kiimingin kylän kautta kotio. Aika villiä oli fillaroida siinä kasineljäkasilla, onneks yhtään rekkaa tms isompaa autoa ei sillon mennyt ohitseni, tavis autot kiersivät mut kivasti kunnolla toisen kaistan kautta. 

Lauantaina tehtiin ensimmäinen yhteislenkki tälle kevättä. Eli Nemi pääsi ravilenkille. Joo, ei ole korotuskenkää vielä näkynyt joten juoksin lättänöillä. Juostiin maaseutu+ lenkki niin, että kävelyä tuli alkuun ja loppuun (verkkaa ja Nemille mahollisuus tehdä asiansa), juoksu osuutta 4,1 km. Tuulinen poutasää keli, tarkeni t-paita päällä (ts semmonen ei-pitkähihainen urheilupaita) ja verkkahousut eli ei missään shortssintapasissa juoksuhousuissa kuitenkaan näin pääsiäisenä. Yllättävän hyvältä tuntui juoksu, jalat eivät väsyneet, mutta se flunssa ehkä vielä hieman rasitti menoa. 

torstai 17. huhtikuuta 2014

PJT20

Kävin tänään iltapäivällä jäähallilla tekemässä pienen porrastreenin. Hieman jaloissa tuntui toissapäiväiset reenit, mutta tulipahan silti kuntoiltua :)

Alkuun hölkän sijasta selkä- ja vattalihasliikkeitä (+pari lankkua, eka puol minsaa ja toinen yks minsa). Sitten portaisiin jossa tällainen sarja:


  1. Kävellen ylös - kävellen alas
  2. Juosten ylös (joka askelmalle astuen) - kävellen alas
  3. Juosten ylös - kävellen alas
  4. Juosten ylös - kävellen alas
    muutaman minuutin palauttelutauko (hieman veden juontia ja istuskelua)
  5. Juosten ylös - kävellen alas
  6. Juosten ylös - kävellen alas
  7. Juosten ylös - kävellen alas
    muutaman minuutin palauttelutauko (hieman veden juontia ja istuskelua)
  8. Juosten ylös - kävellen alas
  9. Juosten ylös - kävellen alas
  10. Juosten ylös - kävellen alas
    muutaman minuutin palauttelutauko (hieman veden juontia ja istuskelua)
  11. Joka toiselle askeleelle astuen ylös (kävellen siis) - jokaiselle askeleelle astuen, kävellen, alas
  12. Joka toiselle askeleelle astuen ylös (kävellen siis) - jokaiselle askeleelle astuen, kävellen, alas
  13. Joka toiselle askeleelle astuen ylös (kävellen siis) - jokaiselle askeleelle astuen, kävellen, alas
  14. Joka toiselle askeleelle astuen ylös (kävellen siis) - jokaiselle askeleelle astuen, kävellen, alas
  15. Joka toiselle askeleelle astuen ylös (kävellen siis) - jokaiselle askeleelle astuen, kävellen, alas
Muutaman minuutin palauttelutauko (hieman veden juontia ja istuskelua) -> kotiin ja koiran kanssa lenkille. 

Ylimmät portaat noissa juoksusarjoissa olivat aika rankat, varsinkin kolmen satsien viimeisimmällä kiekalla. 

Vko 16, toko

Erityisen hyvää: ruutu

Erityisen huonoa: nouto

;)

Joo, jotain muutakin vois kertoa. Joskus.

Miss on

mun lenkkarit. Grr. Kenkätohtorila voisi saada uuen Brooks tossuni jo valmiiksi jotta pääsisin harjoituttamaan ravilenkkejä Nemin kanssa. 

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

PJT19

Eilen olin muutaman viikon tauon jälkeen jälleen pikajuoksutreeneissä. Urheiltiin Ouluhallissa. Siellä kipittelystähän pitää maksaa, viis euroa per kerta, mutta koska minulla edelleen on voimassaoleva opiskelijakortti niin saan hivenen alennusta. Voisihan tuosta käytöstä sen vitskankin maksaa (ei tunnu pahalta summalta) mutta kun tuo kortti on, niin... 

Ouluhallin porteista pääsee sisälle kun käyttää tuon viivakoodin jossain lukijassa
 ja odottaa soppelin ajan niin portti avautuu. 


Tehtiin taas sitä kuntopiiriä. Ilmeisesti porukka oli viime kerralla (jolloin en ollut paikalla) esittänyt tällaisen vienon toiveen valmentajalle. Pah, niitä tuhannen punnerruksia oli siis taas urakalla tiedossa. Mun rapakuntoinen kroppa ei edelleenkään kykene niihin.

Ennen kuntopiiriä verryttelyksi kolme kiekkaa hölkäten ja kuntopiirin jälkeen yks kiekka (iso osa porukasta juoksi enemmän kuin yhen jäähykiekan, mutta mä lintsasin...)

Saatiin otteluohjelma eli kuntopiiriohjelma itsellemme niin voin tähän kirjoitella mitä tehtiin (en kuitenkaan muistaisi enää liikkeiden nimiä saatikka muutenkaan, että mitä kaikkea tehtiin).


  1. - Vatsaliike (jonka sai itse valita) *10
    - Selkäliike (jonka sai itse valita) *10
    - Kylkiliike *10
    - Etunojapunnerrus *10
    - Vuoroloikka *10
    - 300m juosten (ei kellotettu)
    juoksun jälkeen vähintään 3 min palautus
  2. - koiran kusetus *10
    - suoran jalan potku (10 per jalka)
    - koukku jalan nosto (10 per jalka)
    - lonkan koukistus etunojassa  (10 per jalka)
    - etunojapunnerrus *10
    - 300m juosten (ei kellotettu)
    juoksun jälkeen vähintään 3 min palautus
  3. - vatsa linkkari *10
    - etunojassa saksihyppely *10
    - etunojassa haarahyppely *10
    - etunojapunnerrus *10
    - vaihtohyppely *10
    - 300m juosten (ensimmäinen kellotus. mun suoritusaika 1min 50 sek)
    muutaman minuutin palautus/tauko
  4. - menninkäinen *10
    - borzov *10
    - luisteluloikka *10
    - etunojapunnerrus *10
    - vatsa numerot 2*2 4*4 6*6 8*8
    - 300m juosten (toinen kellotus. mun suoritusaika 1min 40 sek)
    palautustaukoilu
  5. - selkälinkkari *10
    - lation nosto toinen jalka suorana *10
    - kylkiliike *10
    - etunojapunnerrus *10
    - kyykkyhyppyjä *10
    - 300m juosten  (kolmas kellotus. mun suoritusaika 1min 45 sek)
    palauttelu ja puhaltelu ;)
  6. - 10 aitakoordinaatio
    - 10 polvennostolla aitojen yli
    - 10 suoran jalan heitto aitojen yli
    - etunojapunnerrus *10
    - selkäliike (valinnainen) *10
    - 300m juosten (neljäs kellotus. mun suoritusaika 1min 39 sek)

Reenien aikana join puoli litraa vettä, hieman enemmänkin ois varmaan mennyt, mutta oli puolenlitran vichypullo (jossa oli siis ihan hanavettä) mukana... Oon koittanut lueskella ja tiedustella kaikenmoisista palautustöhnistä ja ties mistä sydeemeistä, että onko ne turhanpäivästä vouhotusta ja rahantuhlausta (markkinamiesten kikkoja) vai pitäskö sitä oikeasti nappailla jotain taikanappeja, -mehuja tai -patukoita. Että ovatko nämä reenit nyt niin... sellaisia, että mitä syö & juo millonkin, että onko se nyt niin nuukaa. Sen nyt toki kropassaan urheillessa tietää, että miten/mitä kannattaa syödä ennen harjoituksia. Eli että ei kannata syödä just ennen mutta ei nyt kannata mitään kahdentoista tunnin paastoakaan pitää... Niin tai näin, eilen söin sitten heti reenien jälkeen jonkun tällaisen kaupasta löytyneen tuotteen:

Samalla kun natustelin tuon napaani niin join vielä puol litraa vettä. Ei mitään käsitystä, että oliks tosta nyt jotain iloa. Olenko varteenotettavampi reenaaja kun söin tuon, vai huijattu höpöttäjä? Niin tai näin, mutta ainakin mulla oli karsea nälkä (töitten jälkeen ja ennen reenejä en ehtinyt syödä mitään, eikä silloin ois kannattanutkaan vetää mahaa täytteen jotain mättöä), joten ainakin kurniva vatsa hiljeni hetkeksi. Jaa, mitä makuun tulee, niin ... olihan se aika keinotekoisen makuinen, mutta pystyi sitä kuitenkin syömään (kun huuhto sen alas sillä veellä). 

Kalenterin täytettä

Seuraava reenijakso näyttää tältä:

-------------------------------------------------------------
KURSSITIEDOT:
Koiran nimi:      Nemi
Kurssi:           TOKO:n valmennusryhmä
Päivämäärät:     
 ti 29.4. / ma 5.5. / ti 6.5. / ti 13.5. / ti 20.5. / ti 27.5. / ti 3.6. / ti 10.6. / ti 17.6. / ti 24.6.

Kellonaika:       19:00-20:00
Kouluttaja:       Jenni Ojala
-------------------------------------------------------------

Vko 16, agi

Maanantai-illan agireenit olivat tavallista hieman poikkeammat. Anna oli koutsaamassa ja panostettiin rataantutustumiseen. Ensin opeteltiin rataa paperilta, siis normi tyyliin lämppälenkillä (vilasin kerran läpi ennen kuin lähin käveleen) ja eteisessä ennen treenejä. Sitten ei saanutkaan mennä tutustumaan rataan vaan piti opetella rataa sieltä radan reunalta. Sitten pareittain käytiin rata läpi (saatiin piirros ilman numeroita). Sitten tutustuttiin ja sitten juostiin yksitellen rata läpi ihan kuin koira ois ollu mukana (alkumatkasta en juossut eli ei vastannut oikiaa nopeutta, kait). Ja jos radassa oli joku harmaita hiuksia aiheuttava kohta niin Anna antoi vinkkejä sen suoritukseen. 

Sitten kipitettiin rata kisanomaisesti läpi vuorotellen. Kaks kertaa. Ekalla kerralla tuli meille tyypillisiä kisakieltoja. Toinen kiekka oli parempi. Asenne oli aika hyvä, yritettiin siis kyllä. Ja paikoitellen sujuikin ihan näppärästi. Hyppyytin Nemilä neljänkymmenenviidensentin korkeudelta. 

Olinpa laittanut reenireppuun tällä kertaa myös löllöruokarasian, joten Nemi sai sitä suoritustensa päätteeksi - ihan kuin oikeissa kisoissakin :) Tykkäsin tämän(kin) kertaisista treeneistä :)

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Maaliskuu 2014

Yhteenveto.

Tällaisia asioita join:

  1. 50 kahvia
  2. 320 dl vettä
  3. 3 lasia appelsiinigreippimehua
  4. 7 lasia appelsiinimehua
  5. 2,5dl vadelmalimsaa
  6. 5dl päärynälimsaa
  7. 1 sima lasi
  8. 1 limsa lasi
  9. 30dl vichyä
  10. pikakahvi *4
  11. mikrokahvi *2
  12. tee *1
  13. chokocapuccino *1
  14. 0,3l siideri *4
  15. punaviinilasi *5
  16. valkoviinilasi *3
  17. sherryä *1 pikkulasi
  18. kuohuviinilasi *5
  19. pinacolada *1
Näitä söin:

  1. kaurapuuroa & mustikoita *6
  2. kaurapuuroa & punaisia viinimarjoja *2
  3. kaurapuuroa & voita *1
  4. kaurapuuroa (ilmeisesti paljaaltaan) *1
  5. kaurapuuroa & mustikkasoppaa *1
  6. mikrokaurapuuro + jäisiä mustikoita *3
  7. riisipuuroa & soppaa *1
  8. ananassiivu *1
  9. rusinoita *monta
  10. kuivattuja karpaloita *monta
  11. myslipatukka *3
  12. jugurtti *4
  13. ½ prk pashaa
  14. maustamatonta jugurttia & rusinastarttia *2
  15. maustamatonta jugurttia & starttia *12
  16. 1dl raejuustoa
  17. paistettu kananmuna *2
  18. juustomunakas *2
  19. munakokkelia hotellilla * monta
  20. paistettuja papuja *monta
  21. limpukkaleipäsiivu juustolla *3
  22. leipäsiivua *18
  23. lempassiivu *2
  24. lounassämpylä (ei voita/päällisiä) *1
  25. kaupasta tuoretistkiltä ostettua patonkia
  26. kanawrap *1
  27. kolmioleipä *1
  28. ruissari (uniresta täyteleipä) *1
  29. sämpylä (uniresta täyteleipä) *1
  30. höpöleivonnainen *3
  31. jauhelihalämppäreitä
  32. ehrmannin rahka *8
  33. ehrmannin jugurttirahkaa *2
  34. salaattia * monta
  35. kalaisa alkupala *1
  36. kalalautanen
  37. uunipussukka eli makkaraa, perunoita, koskenlaskijaa ja mausteita
  38. omatekosta makkarapannua *1
  39. perunoita * monta
  40. perunamuusia
  41. paistinperunoita
  42. paistettua lohta *1
  43. juustoista kalapuikko, pari perunaa, soosia ja jäävuorisalaattia
  44. kalkkunaleike, chilipaprikakastiketta, perunoita ja jäävuorisalaattia
  45. broileria, fajitaksilla + kasviksia (hrc)
  46. broileria, tikkamasala *1
  47. broilerfile ja cesarsalaattia *1
  48. broileria paistettuna + porkkanoita *1
  49. broileria chilisuklaakastikkeella
  50. broilerfilebipihvi + paprikaa + porkkanaa + kookoscremeä + nuudelia
  51. possua, pieni pala 
  52. pihvi, lohkoperunoita, mysteerivihanneksia + salaattia
  53. lentokoneruoka: perunasalaattia, pieni sämpylä, brijuustoa
  54. karitsaa *4
  55. lammasta ja jotain hassuja höysteitä
  56. Madonnan kebab ranskalaisilla ja pikkusalaatilla *1
  57. Hesen kerrosateria *1
  58. Kiinalaisen lounasbuffet *1
  59. kotihamppari juustolla ja ananaksella *1
  60. jauhelihapapukastiketta ja riisiä 
  61. jauhelihakastiketta ja makaronia *1
  62. jauhelihakastiketta tomaatein ja tuorepastaa *1
  63. kalkkunasoosia ja  tuorepastaa *1
  64. jauhelihakeittoa
  65. lihakastiketta *1
  66. jappasoosia *1
  67. meksikonpataa *1
  68. uunivuokaa (peruna-porkkana-jauheliha-juusto) *1
  69. nuudelia, uunikanaa ananaspalojen & kookoscremen kera
  70. lasagnea
  71. suolukkapiirakkaa
  72. tonnikalapiirasta *1
  73. omatekosta pizzaa *monta
  74. marjainen jälkkäri *1
  75. croisant *3
  76. pulla *3
  77. pipari *2
  78. karkkia
  79. ruissipsejä

Koirajutut

  1. Mun tekemät lenkit *71
  2. Agireenit *6
  3. Tokoreenit *7
Kuntoilut

  1. pikajuoksureenit *7
  2. kyykkyhaaste 30+20+25
    +50+30
    +50+30+20
    +30
    +30
  3. aamuinen punttireeni 20+20+20
    20+20+20
    20+20
  4. määrällisesti erittelemätön punttijumppa
  5. 2*10 sääläri punnerrus
    20
  6. pieni pyörälenkki
  7. juoksulenkki (noin 5km)

Huom.! 27.3 ei ruoka/liikuntapöytäkirjamuistiinpanoja

Luuhaa ja laahaa

Joo, nuo syömisjutut laahaa perässä kuin väsynyt ... joku. Mitäkähän mä niille tekisin?

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Uimakeikka

Käytin Nemin eilen uimassa Vesipedossa. Se olikin sitten viiminen uinti siitä uimakortilta, vielä ois jotain Activelta saatuja alennuslipukkeita käyttämättä ... :)

Uimisesta nyt ei varmaan ole sen kummempaa sanottavaa. Nemi ui samaan tyyliin kuin viimeksikin, eli se pistetään/nostetaan altaaseen sieltä takareunasta ja sitten koira ui poistumisrampille. Näin sen ei tarvi yrittää vängetä poistumisramppi suuntaan eikä se tarvitse altaassa uittajaa. Ilmeisesti oli niin jännää urheilua, että koira ei edes muistanut haukkua hinkatessaan uimaliiviään kylpylän seiniin ja juostessaan poistumisrampilta sinne mistä se nostettiin takas altaaseen. Tietysti sekosin laskuissani, että montako kertaa se sen pätkän ui, mutta ainakin tusinan verran, luultavasti jotain viitisentoista kertaa. Illalla koira oli aika väsynyt, joten punkerolla oli rankka liikuntapäivä. 






Vko 15, toko

Ensin leikittiin... peliä missä koiran piti tehdä täyskäännös, peruuttaa, mennä ruutuun, tehdä kakeja ja noutaa. Nemi peruutti "vähän" vinoon ja tarvi mun apuja paljon, Nemi hyvin ruutuun, teki kakeja vaihtelevan hyvin eikä sen tarvinnut noutaa mutta ei kyllä irronnu namimunalle alkuunkaan sieltä ruudusta. 

Koska suurin osa koirista peruutti huonosti niin tehtiin seuraavaksi peruutusharjoituksia, joissa lisämausteena oli jättävät/kaket. 

Sitten tehtiin myös ufotreeniä (ei tosin pesuvadilla vaan muun mallisella alustalla) ts eihän se ufotusta ollut kun kyseessä ei ollut tasapainoilu vaan pyöriminen alustalla. Siis etutassut vadilla. Siinä sitten koitin pyörittää rannettani oikein ja naksutella ja palkata koiraa ja ja... 

Itsekseni reenin muun muassa noutoa. Nemi huutaa kun käsken sen hakemaan kapulan. Kertaalleen otti kapulan suuhunsakin mutta kun erehdyin puhumaan sille väärällä hetkellä niin tiputti kapulan ja homma meni läskiksi. Oisin typerys palkannu sen vaan siihen enkä vaatinut muuta. Tyhmä mikä tyhmä, minä siis. Sitten se, koiruus, menee vähän yli sen luovutuksensa kanssa. Siis kun annan sille kapulan ja odotan että se tuo sen mulle mun viekkuun, niin ensin ei tule suoraan sivulle, mutta kun en sano mitään enkä ota siltä kapulaa niin sitten se rupiaa tyyräämään sitä pyllyään mun viekkuun ja jos en nappaa kapulaa koiralta ja palkkaa niin koira saattaa lopulta olla mun selän takana kapulan kanssa... Joo, oon sitten ottanut muutaman kerran tota niin että otan namin käteen ja teen käsiohjauksella sen viekkuun tulon niin sitten se tekee sen ihan nätisti. 

Reenattiinkohan me jottain muuta? 

torstai 10. huhtikuuta 2014

Piha posetus

No nyt tuli kaivettua kamera taas esiin ja otettua muutama räpsy Nemistimestä.
Nemi pari viikkoa yli yhdeksän vuotta.



tiistai 8. huhtikuuta 2014

Vko 15, agi

Eilen oli teemareenit. Valsseja, valsseja ja valsseja sekä hieman persjättöjä. Plus jotain ihme naksutusta jonnekin matolle. 

Kivat reenit! :)

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Pääsiäispossu

Kävin ostamassa Nemille tänään uuden putelin (kun edellisestä ei tullut enää tippaakaan eiliseen ruokaan) lääkesiirappia (sitä pissalääkettä). Otin sitten Nemin mukaan Otukseen (aka Univettiin), jotta sain käytettyä sen puntarilla. Ja kääk! Tiesinhän mä sen, että se on lihonut, mutta että noin paljon. Kotipossumme painoi puntarilla tasan 16kg. Eikä ole ikinä painanut niin paljoa, joo, yleensä se on ollut vähän turhankin kapeassa kunnossa, mutta tuo on jo melkoisen yliampuvaa... 

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Nemistin

Vanhoja kuvia viiksekkäitä tai vitsikkäitä. Otantaa arkistojen kätköistä. 











(c) ? Tukholma joulukuu 2011 pmv-nly

(c) Taru Vallius

(c) Minna Väänänen

(c) Minna Väänänen

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Hakemus

Kurssianomushakemus whatever lähetetty :)

Allekirjoittanut on flunssassa, Nemi on saanut tyytyä tylsiin lenkkeihin ja lenkkien ohessa satunnaisiin toksutteluihin. Toivottavasti henki kulkee sen verta (enemmän kuin nyt) ens viikolla, jotta päästään reeneihin. Yks kerta ku käveltiin Nemin kanssa Abc:n vierestä niin se katto mua ihan sen näköisenä, että "joko NYT juostaan?" :D

Koska flunssa niin 9vee kuvat ovat vieläkin ottamatta. 

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Purkista puhtia

Väng, väng, väng. Vastustan. Ts vastustin. Ja sitten sorruin. Urheilevanuorukainen ts vanhukainen tarvitsee kuulemma magnesiumia. Jos jaksan nappailla noita, niin saattanen kertoa oliko niillä jotain vaikutusta johonkin (helpolla en tietenkään usko mihinkään ;))

Sitten pitäisi vielä keksiä joku palautusjuoma/juttu, vissiinkin. Oh my. Kaikkea sitä jne jne



Faktaruutu:
  • Magnesium on pehmeä ja yleisessä käytössä olevista metalleista kevyin.
  • Magnesiumia tarvitaan erityisesti sydän- ja verenkiertoelimistössä ja se edistää A- ja E-vitamiinien sekä muiden mineraalien ja hivenaineiden hyväksikäyttöä.
  • Magnesiumia käytetään pelkistimenä valmistettaessa muita metalleja
Lähde ja lisätietoja

torstai 3. huhtikuuta 2014

Kakara ysi vee

Nemi oli viikonlopun yli Siikajoella anoppilan mökillä. Siellä sitä oli juhlittu ja se oli saanut herkkuja + bongailla eläimiä, myyrästää ja lenkkeillä täyttäessään y h d e k s ä n vuotta. Meiän kakru <3 Kuvia ottanen siitä lähiaikoina. 

Yksi, numero ykkönen

Suuria päätöksiä eli miten otsikoin tämän vuotiset juoksulenkurat? Menkööt ne nyt vaikka sitten auki kirjoitetuin numeroin. Niin tylsästi. 

Oltiin muutama päivä Budapestissä. Siel oli lämmin liki 20 (tai ylikin) astetta joka päivä ja aurinkoista. Shortsi ja teepaita kelit siis :) Käveltiin paljon. Sain heti alkumatkasta seurakseni pari-kolme vesirakkoa vasempaan jalkaani. 

Viimeisenä täytenä päivänä (tiistai) käveltiin hotellilta Margit-saarelle (oisko se matka ollut kaks pilkku jotain suuntaansa), jossa vaihdoin kengät normi kävelykenkuleista (Adidas) lättänöihin juoksu/aksakenkiin (Brooksit eivät ole vielä menneet korottamoon eli en käytä niitä vielä). Eetu reppanalla reppu selässä (mun kengät, kamera + muut arvotavarat jne) ja sitten vaan kipittämään. Sen saaren kiersi sellainen baana jossa oli juoksualusta (kuten urheilukentillä sellasta punertavaa juttua) ja mä kipitin sitä ja Eetu sen vierustaa. Alusta oli välillä turhankin kimmoisa aka pehmeä. Ekat kolme kilometriä sujuivat yllättävänkin hyvin mutta sitten alkoi tuntua, että johan tässä on juostu. Ja kuinkahan pitkä tää kierros on ja millon ollaan takas siellä mistä oltiin lähdetty. Kuumakin alkoi jo olla. Sinnillä ja sisukkuudella juostiin kuitenkin loppuun asti, matkaa kertyi jotain viitisen kilometriä. (siis 5+). Jei! se oli tän vuoden eka juoksulenkura! :) :)

Sitten kenkien vaihto. Myslipatukan nassutus, vesipullosta veden juontia ja kipitis takas hotellille. Matkalta ostettiin lisää juotavaa. Juotiin pienet appelsiinimehut per nenä ja lisää vichyvettä. Juoksun jälkeen mua paleli tunteja ihan tolokuttomasti ja makasin peiton alla palellen ja hikoillen (päällä olevat vaatteet kastu kosteudesta) vuoron perään ... Ei ollut kuumemittaria mutta kuumetta oli ihan varmasti. Rankahko aloitus lenkkeilykaudelle siis ;)