perjantai 2. toukokuuta 2008

Vuoden helteisin treeni (tähän mennessä)


Ajelinpa aamutuimaan Haukkikselle. Vuoden ekat ulkoharkat koirien kanssa. Paikalla oli pari muutakin aamuvirkkua joten yhteistyöllä tuli tehtyä tällainen rata:


Tosin taisi tuolla toisessa päädyssä olla a:kin, mutta sitä emme tällä kertaa ottaneet. Eikä se toisten rata tainnut ihan näin mennä kun meidän mutta enivei..

Merrin kanssa tein siis pariin otteeseen radan 1-9. 5-8 esteille sain mukavaa välistä vetotreeniä. Lisäksi Merri pääsi reenimään x-harjoitusta, jossa siis tein sekä leikkaustreeniä, että kauempaa (sivusuunnassa eli 3 hypyn takaa) ohjausta. Koira irtosi hyvin kun palkka odotti. Kun siirsin palkan kolmosen taakse (siis x3) niin Merripä ottikin ja kiersi sen kolmannen esteen ja meni suoraan lihapullalle --grr..
Lisäksi Merrin kanssa treenin pujoa palkalla, jolloin Mersukin pujoaa hiljaa.
Ai niin, peruutusta hetku sitten olleeseen tekstiin, otin myös Merrin kanssa aata yksittäisenä.

Nemi pääsi harkkaamaan ensin puomia, kun tohdin avata suuni ja pyytää läsnäolleelta apua hihnan pitoon & juoksemiseen (kiitos asianomaiselle jos blogiini eksyy :)). Ekalla kerralla kaikki tassut olivat kontaktilla, joten ilman palkkaa uusiksi. Seuraavat kerran menivätkin jo hienosti.

Seuraavaksi Nemi pääsi x-harjoituksen pariin, jota varten olin kentälle tullutkin. Eli leikkaustreeniä kohti palkkaa (aluksi N oli niin tohkeissaan reenimiseestä, että vinkupallo kiinnosti enemmän kuin ruoka - loppuharkka-ajasta into oli hieman laantunut ja nälkä kait jo kurni vatsanpohjaa kun lihapullat olivatkin taas jo kiinnostavampia) ja sivusuunta treeniä kohti palkkaa. Palkka oli ensin x2 esteen takana ja sitten x3 esteen takana. Hyvin meni kaikki kerrat.

Sitten harjoittelin a-c treeniä, viime viikkoista välistävetoa siis. Tai ainakin yritin treeniä sitä. Edessä olisi ollut a, jota aluksi hieman varoin, mutta hyvin Nemi kääntyi käskyllä ja vartalonliikkeellä eikä kertaakaan edes vilkaissut moista kontaktiestettä :) Tämä treeni oli eniten itselleni, jotta oppisin ohjausta, ja osittain toki koirallekin, jotta se oppisi mun liikkuja.

Lisäksi otin puolikkailla vinokepeillä, koira hihnassa, kulmia. Eli palkalle menoa. Hyvin meni. Mutta kun hihna kerran rupesi sotkeilemaan niin otin vielä yhden ilman hihnaa (hivenen suoremmassa kulmassa) jotta jäi sujuva suoritus viimeiseksi.



Ei kommentteja: