maanantai 12. toukokuuta 2008

Savottaa ja eläimiä


Viikonloppu oltiin tyypilliseen tapaan reissussa, mutta tällä kertaa ei koiramaisissa tapahtumissa. Perjantai-iltana ajettiin Lohtajalle. Koirat pääsivät heti perille päästyämme humppailemaan pihamaalle ja kuluttamaan energiaansa talon takaiseen metsään. Sisälle päästyämme katsoin järkyttyneenä ikkunasta kun kaksi valtavan kokoista rusakkoa pomppi lähitiellä ja -pellolla. Sen jälkeen en enää päästänyt koiria irti pihamaalle.
Lauantaipäivän vietimme risusavotassa, koiran kiinni metsäaukon laitaan pariin vielä pystyssä olevaan puuhun ja me ihmiset pänttäsimme tuntikaupalla... Niin sitä vain toimistotyöntekijät ja muut koneella istujat ovat vierottuneet fyysisistä töistä kun kyllä sitä vaan oltiin illalla kipeinä. Jaloista ja käsistä löytyi lihaksia joiden olemassa olosta ei ole tiennyt mitään ;) Allekirjoittanut huhki reilun neljä tuntia...

Lauantai-iltana ajettiin Lohtajalta Siikajoelle, jossa ensin ajattelin koirien pääsemän juoksemaan ja rilluttelemaan. Mutta kissanviikset. Nimenomaan. Eiköhän mökin pihalla näkynyt pari kissaa... joten se siitä irtiolosta. Vielä kun iltalenkillä olivat hätyytelleet jotain jäniseläintä niin se siitä auvoisasta vapaana humputtelusta.

Sunnuntaina ajelimme sitten loppupyrähdyksen Siikajoelta kotio. Koirat olivat kumman väsyneitä, vaikka sen kummempaa aktivointia ei ollutkaan tarjolla.


Ei kommentteja: