Mersuumin agiharkat.
Niin mitäpä niistä sanomaan..
- ohjaaja oli väsynyt eikä jaksanut pohtia älykkäitä ohjauskuvioita
- a meni pyllylleen, eli edelleenkään Merri ei suostu olemaan esteellä alastulon jälkeen ts kauempaa kuin on tarvis. Miten sen pyllyn saisi pysymään siellä esteellä?
(jatkuu pian, haen kaffia)
- M tippui a:lta, onneksi en nähnyt. Ja onneksi ei käynyt kuinkaan. Ei arastellut mennä uudestaan esteelle - itseasiassa meni jatkossakin usein esteelle, vaikka ei olisikaan ollut tarvis (a:n alla oli putki)
- En edelleenkään muistanut pitää meteliä koiran ollessa putkessa - milloinkahan opin sen. Ei siitä olekaan sanottu kuin noin joka harkka kerralla
- kepeille meno kahden vääntöhypyn jälkeen toimi sekä valssilla että työntämällä (sylivalssi?). Tiedä sitten kumpi tapa oli nopeampi. Ekassa minä olin hidas ja toisessa koira (ainakin näennäisesti)
- radan alussa sain koiran jälkimmäiseen päähän putkea vaikka edessä hohti a:kin (vaikutti pelottavalta paikalta)
- viimeisenä tehtiin juoksurata. jolla Merri meni hienosti pujotteluun ja työskenteli hyvin vaikka vedätin kovasti
- sitten pari esteen jälkeen olisi pitänyt mennä a:n alla olevaan putkeen - Merri meni a:lle. Muutaman yrityksen jälkeen (persjättö ja koiranOHJAUS esteelle) sain sen putkeen
- tällä kertaa koiruus jopa irtosi hienosti vimpat kolme hyppyä
- Lisäksi harjoittelin pujottelua namilla. eli sama tyyli kuin Nemillä. Ja mikä kumma ihmetys - Merri oli hiljaa pujotellessaan!! Ja eteni ihan hyvällä vauhdilla. Yhden kerran kyllä pääsi ryöstämään vähän ennen loppua. Sen jälkeen teinkin niin että jätin koiran paikalleen esteen toiselle puolelle / alkuun. Vein namilautasen loppuun ja käskytin sen sieltä pujotteluun. Ja meni ihan hyvin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti