Kävin päivällä salilla. Jossain välissä rupesi naurattamaan, kun tajusin, että ajatuksissani pyörii melkoinen siirappinen klisee kokoelma. Siis tyyliin "oonpas reipas", "kuka olisi uskonut, että kävisit salilla - vapaaehtoisesti", "ylitit itsesi, taas", "älä vertaa itseäsi toisiin" (näitä oli paljon muitakin, mutta ovat häipyneet unholaan jo päästäni). Tuosta vertailusta, pääsenkin aasinsiltana itse asiaan. Salilla oon oppinut etenemään tietyn kaavan mukaan laitteelta toiselle tai samalla laitteella seuraavaan tehtävääni ohjelmassani. Lähes poikkeuksetta mennessäni uudelle laitteelle joudun tiputtamaan painoja roimasti alaspäin, eli liki kaikki muut (mitä ilmeisimmin) siellä salilla käyvät nostavat huomattavasti suurempia kilomääriä kuin mitä minä. Mikä ei tietenkään haittaa pätkääkään, koska omalla tasolla reenin ja kehityn miten kehityn. Toisaalta huvitti myös kun varmoin ottein vaihtelin taljalla vermeitä koukkuihin sen mukaan mitä liikettä olin tekemässä, että piti tämäkin päivä nähdä, että ymmärrän edes hitusen kuntosalilaitteista ;)
Kuntosalilla huhkiessa ehtii miettimään kaikenlaista. Kuten esimerkiksi, että jossain vaiheessa pitäisi alkaa reenimään jotain sellaista mikä auttaisi nopeisiin liikkeelle lähtöihin. Jaloilla siis. Tarvitaanko siihen voimaa vai ketteryyttä vai mitä? Voimaahan toki reenin kuntosalilla ja kestävyyttä juoksulenkeillä (jotka talvella ovat aikalailla minimissä kun juoksumatolla juoksen vain parin kilometrin matkoja). Miten ketteryyttä kannattaisi harjoitella?
Pohdinnoistani pääsin koiraharrastukseen. Sielläkään ei kannata verrata itseään toisiin. Entä sitten, että joku nousee aiemmin kolmosiin tai toisen koira osaa sitä ja tätä - omasi osaa jotain muuta, tai ainakin teillä on kivaa kun harjoittelette ko liikettä, käytte kilpailuissa, mitä ikinä.
Motivaatio? Miksi kuntoilen. Yksi tavoite on agility. Se pirun aksa. Se mikä pisti itsetuntoni lajiin liittyen pitkästi miinuksen puolelle kun Nemin kanssa meni niin paljon pieleen, tai tuli epäonnistumisia ja tuntui, että en vain osaa. Enkä opi, enkä muista, vaikka niin monesti on sanottu. Tai vaikka muistaisinkin niin siltikään en onnistu ohjauksissa. Nyttemmin kun olen tehnyt Nemin kanssa rallatusaksaa silloin ja tällöin niin ilo lajin reenaukseen on palannut ja odotan innolla uutta koiraa ja sitä seikkailua mikä meitä aksamaailmassa odottaa.
Sitten kun palaan agilitynäyttämälle, niin minulla on parempi kunto kuin minulla oli "ensimmäisessä näytöksessäni". Mikään ei silti muuta sitä, että jalkani ovat eri paria. Edelleen liikkumiseni näyttää kummalliselta. Edelleen olen "alakynnessä" verrattuna muihin. Edelleenkään en kykene kaikkeen mihin muut. Mutta, ei ole tarpeen verrata itseään toisiin. Vertaan itseäni vanhaan minääni - ja se on muuttunut, ja muuttuu edelleen, sillä paljon on vielä tekemättä. Pennunhankintaprosessi etenee taustalla ja siihen asiaan en voi vaikuttaa (ainakaan nyt), mutta siihen voin vaikuttaa, että millaisessa "iskussa" olen sitten kun teen paluun the lajin pariin ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti