Vko 44, toko

Ohjatusti
- paikkamakuu
- seuruu
- tunnari

Itekseen
- kapulan nostelua
- kakeja
- seuruuta
- paikallaoloa

Vko 43, toko

Ohjeistetusti ruutua (ei irtoo ei) - J vei alustan niin että N ei nähnyt sitä.

Ja noutoa (agihypyn kautta, N tarjosi hypylle vaikka mitä mutta nouto ei meinannu onnata).

Itekseen kaikenlaista, mm naksuttelunostoa kapulalle.

Koska vesisade

ja vapaapäivä. Niin kävin aamulla Nemin kanssa puolentoista tunnin lenkillä. Ihanaa kun ei ole liukasta! :)  Ennemmin sitä kastuukin (ja koira sotkeentuu kun on hiekkaset  tiet) kuin liukastelee. Vaikka ollaan asuttu yli kymmenen vuotta jo Kiimingissä niin löysin reittejä joita en ole vielä kolunnut. Käveltiin hieman uutta pyörätietä (joka menee keskustasta Alakylään) ja sieltä hautuumaata kiertämään, muutama tie siellä ja rantsussakin käytiin (Nemi ei päässy jokeen, mutta mulla uppos jalat pehmeään multaan) ja kierreltiin vesitornin kulmien ja jaariksen kautta kotio. 

Matkaa kertyi kutakuinkin 6,3 km. 

Filminpätkiä

Vanhat ceedeet

Penkoilen vanhoja cd-levyjä. Joten lisää vanhoja kuvia luvassa... :)

Merri ja Pomo Marinkaisissa.

Merri Ruukissa.

Suursnautseri Niki (?) ja Merri Toppilassa. 

Merri ja Veera Ruukissa. 

Lilli uimassa (Kälviällä?). 

Lilli ja Rina Oulussa näyttelyssä syksyllä 2000.

Merri ja hiehot Marinkaisissa. 

Lilli.

Lilli.

Merri Lohtajalla. 

Kuusikymmentäkuusi

Kävin eilen töitten jälkeen Kimmokkeella juoksemassa kaksilenkuraa (3+3) eli 6 km. Rata oli välillä turhankin pehmeä/kostea, jolloin oik.jalkaan alkoi heti sattumaan (astuin linttaan kun oli pehmpeempää). Nyt tuntui että jaksoin paremmin kuin ed päivänä kun juoksin selvästi rauhallisempaa vauhtia. 

Juoksemisen jälkeen kävelytin Nemiä about kilsan verran. 

Merrin elämää (kotisivuilta v.2001)

Merrin elämää

Ensimmäinen viikko

Haimme Merrin siis meille aurinkoisena päivänä kesäkuun alussa. Kempeleessä meitä odotti villi, suloinen, omapäinen,.. koiranpentu, jonka saimme mukaamme neuvojen ja tavaroitten kera (ruokaa, hihna, leluja). Tarvittavat muodollisuudet hoidettuamme ja hyvästit jätettyämme asetuimme autoon ja matka alkoi.

Merrin ensimmäinen automatka sujui hyvin, enimmäkseen Merri makoili sylissäni tai auton (taka)penkillä. Perille (Peltolaan) päästyämme pentu oli ihan ihmeissään eikä olisi millään halunnut tulla uuteen kotiinsa. Ensimmäinen yö sujui todella hyvin, Merri ei vaikuttanut siltä että olisi ikävöinyt vanhaan kotiinsa vaan nukkui tyytyväisen oloisena sänkymme vieressä.

Ensimmäiset päivät sujuivat kohtuullisen hyvin uutta kotia, omistajia, leluja ja pihapiiriä tutkiskellessa. Ihan ensimmäisten alkuihmetysten jälkeen Merri on jo oppinut komentamaan omistajiaan.. ;) Tosin useimmiten emme varmaankaan tee ihan niin kuin Merri tahtoisi. Ihan liian usein (ainakin Merrin mielestä) sanomme sille "Ei!". Ei saa purra ihmisiä eikä huonekaluja, ei saa hyppiä eikä kerjätä eikä edes haukkua (ainakaan sisätiloissa tai ulkona liikaa) taikka kiskoa ja rynnätä kohti pyöräilijöitä, autoja ja muita ohikulkijoita.

Ulkoilu

Merri tykkää useimmiten ulkoilusta eikä haluaisi tulla takaisin sisälle. Yleensä pentumme on iloinen tavatessaan toisia koiria, varsinkin lähialueen lajitovereita, jotka ovat jo tulleet sille melko tutuiksi. "Valitettavasti" kaikki muut koirat eivät ole yhtä innokkaita kuin mitä Merri. Tai yhtä leikkisiä.

Lenkillä ollessaan Merri rakastaa tehdä "Merri-Go-Round"eja, eli kieriä nurmikolla ja tehdä kuperkeikkoja. Tottakai niin, että naru sotkeentuu mahdollisimman paljon... Merri osaa myös lassota itsensä melko kätevästi, ja sitten ihmettelee kun jalat on Flexin avulla paketissa. Jos Merri ei ole tohottamassa pitkin maastoa ulkoillessamme niin sitten se luultavimmin on jahtaamassa jotain hyönteistä (kimalaiset ja perhoset ovat sen suosikkeja, tosin kimalaisia en yleensä anna pahemmin saalistaa) tai lintua. Linnut ovatkin Merristä tosi mielenkiintoisia, ne kun pitävät monesti niin merkillistä ääntä. Muutenkin Merri tykkää heristellä korviaan ja kuunnella mitä erillaisimpia ääniä, erilaiset autot - esim. hälytysajoneuvot - pannaan aina merkille. Jos jossain kasvaa vähänkään pitempää nurmikkoa/heinää niin Merri kirmaa sinne yleensä riemulla, mikäs sen mukavampaa kuin saalistaa ötököitä ja tehdä ihmeellisiä hyppyjä ja syöksyjä heinikossa. Myös alikulkutunneleitten kohdalla olevat rinteet ovat todella siistejä, tai muuten vain paikat missä nurmi on rinteessä, siellä on tosi kiva pomppia ja syöksähdellä.

Merri on lisännyt lenkkirepertuaariaan: tuulessa juoksevia lehtiä pitää jahdata (tuuli on muutenkin tosi cool), pensaat tutkia ja pieniä ja vähän suurempiakin keppejä raahata paikasta toiseen. Keppien puuttuessa Merri leikkii usein kävyillä. Merri on jo solminut ystävyyssuhteita naapureitten koirien kanssa, voi sitä riemua kun tuttu koira tulee näkyviin: Merri juoksee hyppien välillä neljällä ja välillä kahdella jalalla kohti leikkikaveria, (toisinaan Merri jää hetkeksi vaanimaan ja sitten aloittaa tuon varsin iloisen näköisen lähestymistavan). Välillä pitää hieman haukahtaakin kun on niin paljon kerrottavaa sitten viime näkemän... :)

Nykyisin (joulukuu) Merriä käytetään päivässä ainakin 6 kertaa ulkona, jos Merrin ei tarvitse olla yksin kotona niin ulkoilukertoja tulee enemmän, mutta kun neiti joutuu olemaan muutaman tunnin yksikseen ja pidättelemään kotosalla niin silloin ulkoilukertojen määräkin vähenee. Lyhyimmillään lenkit ovat pikaisia pissatusreissuja parkkipaikan ympäri ja takaisin, pisimmillään viivytään lenkillä noin tunti.

Nyt kun lumi on jo tullut melko pysyvän oloisesti maahan, niin Merri nauttii silminnähtävästi talvi-ilmasta. Ei niin pienet kuin suuretkaan pakkaset taikka lumipyryt hidasta ruotsinlapinkoiraamme - päin vastoin. :)

Ruokailu

Aluksi Merri söi neljä ateriaa päivässä: vuorotellen muroja (Nutro) +piimää ja riisijauhelihaa+piimää. Mutta nyttemmin olemme siirtyneet kolmeen ateriaan ja ruuan sisältökin on muuttunut eli Merri saa sekaisin noita edellisiä (murot tällä hetkellä Advance junior-nimisiä). Tosin joskus ateriaa hieman vaihdellaan riippuen siitä mitä kaapista löytyy, mutta nuo ovat ne ruuan peruselementit.

Tosin aina Merrille ei ruoka maita, parhaiten Merri syö illalla ja huonoiten aamulla. Paitsi jos on jäänyt aterioita väliin niin silloin saattaa aamiainenkin tulla syötyä kokonaan.

Kerjäämään Merri on -tietty- jo oppinut, vaikka tartteekohan siihenkään niin erikseen oppia. Ja koiralle kelpaisi syötäväksi lähestulkoon kaikki mitä mekin syömme. Merrille maistuu mm.porkkana, kurkku, ananas, valkosipuli, tomaatti, mehu (appelsiini, ananas, seka) - jos sen saa juoda samasta lasista minun kanssa - , ananas, juusto, makkara, pulla, mandariini jne.. Sitä vastoin Merri ei syö mielellään ainakaan makaroneja taikka perunoita, niitä jos pistää ruuan sekaan niin useimmiten ne jäävät kupin pohjalle..

Sisäsiisteys

Alkuviikkoina saimme kantaa Merriä pihalle (asumme hissittömässä kerrostalossa) joka välissä. Jollei halunnut siivota lattiaa, vaikka kyllä sitäkin joutui tekemään ja paljon. ;)

Hätä oli aina unien, leikin, syönnin.. ja kaiken muunkin jälkeen. Tai kesken leikin, jolloin ei kyllä yleensä ulos ehdittykään. 

Aluksi laitoimme lattialle sanomalehtiä joille koitimme opettaa Merriä tekemään tarpeitaan, kohtuullisen hyvin Merri nämä paikat oppikin. Tosin siinä vaiheessa kun otimme toisesta paikkaa sanomalehdet pois niin Merri jatkoi tarpeittensa tekoa tuohon kohtaa lattiaa.

Nykyään Merri on jo [kop, kop, kop - koputetaanpa varalta puuta] sisäsiisti: osaa pyytää jo ulos ja jaksaa pidätellä sen aikaa kun me olemme poissa taikka tarve muuten vain vaatii.

Eläinlääkärillä

Merri on kerennyt käymään vasta kaksi kertaa eläinlääkärillä. Ensimmäisellä kerralla rokotettiin ja laitettiin siru ja toisella kerralla rokotettiin ja tehtiin punkkitarkastus. Niin - kun löysimme Merrin korvan likeltä punkin noin viikkoa ennen eläinlääkärille vientiä, joten ajattelimme että parempi tarkistaa että olimme varmasti saaneet punkin kunnolla pois ja ettei uusia ollut tullut tilalle.

Eläinlääkärillä Merri käyttäytyi ihan hyvin, antoi lääkärin tarkistaa itsensä ja seisoi suht'rauhallisesti pöydällä. Muttei jäänyt eläinlääkäriltäkään huomaamatta se, että pennussamme on luonnetta! :)

Autoilu

Merri ei sen kummemmin rakasta kuin inhoakaan autoilua eikä onneksi voi pahoin autossa. Suurimman osan autossa vietetystä ajasta Merri nukkuu, mutta välillä intaantuu kyllä katselemaan ohikiitäviä maisemiakin. Nyttemmin Merri on ruvennut haukahtelemaan nähdessään autonikkunasta ulkona muita koiria, ja muutenkin ikkunasta tiirailu on paljon tiiviimpää kuin aiemmin.

Lelut & leikit

Väittäisinpä että Merrin suosikkilelu on sukista tehty "matsi"-lelu. Se on sellainen lelu minkä Merri usein tuo minulle ja pyytää minua leikkimään kanssaan. Toki tähän leikkiin käy siihen tarkoitettu narulelukin, muttei se ole niin mukava kuin ne haisevat sukat... ;)

Merri myös tykkää järsiä luita, retuuttaa pehmoleluja, hakea leluja (palloja, pehmoleluja, keppejä.. eli mitä milloinkin) tosin aina Merri ei tuo niitä takaisin tai ainakaan luovuta takaisin suosiolla. Lisäksi koiramme välillä hajottaa pahvipakkauksia joihin olen piilottanut namupaloja.

Mukavin leikki on varmaan kuitenkin se kun saa pelmuta jonkun koirakaverin kanssa, sitä tuskin voittaa mikään.

Koulutus ja koiratapaamiset

Olemme käyneet Merrin kanssa kaksi kertaa vierailemassa Match Show:ssa (Hollihaassa ja Kellossa) sekä kerran koiratapaamisessa Lammassaaressa. Kaikilla näillä kerroilla Merri on ollut hämmentyneen oloinen ja haukkunut melko paljon. Pikku hiljaa olen kuitenkin koittanut tutustuttaa Merriä toisiin koiriin (mikä sujuukin ihan hyvin, kunhan paikalla ole liikaa koiria).

Olemma opettaneet Merrille ihan jotain perusjuttuja, kuten 'istu', 'maahan', 'odota', 'tänne' ja 'tassu', mitkä Merri tekee enemmän tai vähemmän tottelevaisesti.

Marras-joulukuussa olemme käyneet Merrin kanssa Oulun koirakerhon järjestämillä näyttelytottumus- ja pentu-pk -kursseilla. Tammikuusta eteenpäin tarkoitus on opetella tokoa ainakin KAS:n opastuksella.

© K.H updated 19.12.2001

Vanhoja kuvia

Merrin kanssa "Tilanteiden hallinta" -kurssilla, ehkä talvi 2003.

Elokuu 2002. © Teemu Vaattovaara.

Elokuu 2002. © Teemu Vaattovaara.

Veera ja Merri. Joskus 10(+) vuotta sitten. 

Merrin kanssa Peltolanpuistossa. 

Ihan pieni Merri <3

Dobosunnuntai

Eilen kaivoin pitkästä aikaa dopottimen esille. Nemi jopa nousi/hyppäsi muutaman kerran kokonaan dobon päälle. Yleensä vain nostaa etujalkansa/etuosansa siihen päälle. Tehtiin toki myös niitä pelkkiä etuosan tasapainoiluharjoituksia. 

Ruokatoksuina on tehty viime aikoina:

- takakautta sivulle tuloa

- paikkamakuun malttia (eli siis sitä ettei koira ennakoisi perusasentoa)

- kakeja


ps. Nemi myös juoksi hieman eilen, koska N+E tulivat kävellen mua vastaan mun juoksulenkillä ja juostiin sitten yhtä matkaa kotio. 

Kuusikymmentäviisi

Ihmeiden aika ei ole ohi. Kävin kuitenkin vielä tälle vuotta juoksemassa pihalla. Koska vesisade - sulatti pyörätiet. Juoksin tänään 3,6 km. Mikä riitti siihen, että pääsin kesällä haihattelemaani kilometriennätykseen. Joka tuntui kyllä meleko mahottomalta jutulta. Mutta. Olen siis tänävuonna juossut kolmesataa kilometriä (!). Ensimmäisen lenkin tein Budapestissä maaliskuun lopussa ja vika oli siis  tänään. 

Pelon maantie

Eilen pyrytti lunta päivästä (tai aamusta) lähtien aina iltaan asti. Lunta tuli meleko paljon. Yöllä sitten alkoi satamaan vettä ja sade on jatkunut koko päivän. Tietäähän sen, mitä siitä seuraa. Karsea keli. Liukkaat töpökelit ovat täällä taas. Äsken kävin ekan kerran ulkona tälle päivää (kyllä, Nemi on päässyt tänään usiammastikin jo ulos, olkaa huoleti) - pihalla oli pimeää, märkää, loskaista ja liukasta. Tiedän, että kelit muuttuvat syksyn mittaan vieläkin huonommiksi. Onni onnettomuudessa on se, että minulla ei ole kuin yksi koira talutettavana tuolla, kun kieli keskellä suuta sydän pamppaillen yritän hengissä päästä kotoa kotiin. Elekää puhuko mulle mistään supernastakengistä, ensinnäkin saattaa olla mahdottomuus (hinnasta puhumattakaan) hankkia niitä kahta sopivankokoista paria ja korotuttaa toista kenkulia, plus mä luulen, että mun liukkaillakeleillä kulkemispelko on isolta osin henkistä kauhua - joten siihen ei mitkään taikakengät auttaisi mua kulkemaan tuolla rennommin. 

Oikeaa talvea - ja sen jälkeen kesää - odotellessa... 

Siivouksen jälkeen

...on tietysti ihan parasta levitellä koiran karvoja oikein urakalla - eli harjata koiraa :D Tällä kertaa vain kevytkenttäharjaus ts olisinko puolisen tuntia Nemiä kammannut.

Ensilumi...pyry

Kuusikymmentäneljä

Kävin eilen illalla Nemin kanssa Kimmokkeella juoksemassa 3 km. Oli pakkasta, mutta lumetonta. Oisko niitä asteita ollut jotain viiden ja kymmenen väliltä. Juostessa tarkeni kyllä, mutta kun juoksuosuuden jälkeen käveltiin vielä about kilsan verran niin sillon meinasi mulle tulla vilu. 

Tänäaamuna oikeen jalan nilkka ilmoitti ottaneensa itteensä eilisiltaisesta lenkistä. Tai itseasiassa jossain vaiheessa viime yönä heräsin välillä siihen, että jalkaan sattuu. Kumma kun se ei lenkkeillessä oireillu. 

Kännyräpsy juoksun jälkeen, ennen loppuverkkaa.

Päiväkävelyllä

Kävin aamupäivällä Hiirosessa Nemin kanssa lenkillä. Nemi olisi halunnut reenata, koska Haukkis ny vaan on sen mielestä paikka missä Kivat asiat tapahtuvat. Tylsä olin ja pistin sen vaan posettamaan penkille. 

Hajatelma

Muut reenaa edistyäkseen, edetäkseen jonnekin
me reenataan ihan vain reenaamisen vuoksi.


***
Sarjassamme Kaisan "Suuret Ajatukset" ja älynväläykset

Vko 42, ohjattu toko

- Paikkamakuu. Mä piiloilin makoillen putken takana. Muiden koirien ihmiset eivät piiloilleet. Paikallaolo osissa niin, että toiset koirakot häiriköivät (tekivät vapaavalintaisia tokojuttuja) sillä välin kun toiset olivat paikallaolossa. Nemi nousi kerran ylös, ärähdin ja kävin pistään / käskeen sen takas maate. Sitten oli ihan hyvin.

- Nouto. Pareittain. Niin että kaveri heitti Nemin kapulan ja mä kaverille sen koiran kapulan. Nemin kapula lensi turhan kauas, siihen tasoon nähden miten / mistä N noutaa (jos noutaa). Meni haukkumiseksi. Aika ku oli vängätty niin taisi se sitten sen noutaa. 

- Ruutu. Sitä sai tehä itsekseen. Lähetin Nemin pari kertaa ruutualustalle ruutuun. Ekalla kerralla käskin koiran seisomaan ruudussa ja menin palkkaamaan ja tokalla kerralla käskin siellä maihin (taisi mennä istumisen kautta) ja menin sitten palkkailemaan ja vapauttamaan koiran. 

- Sivuaskelia. Muuten ok, mutta kannattas kuulemma reeniä vähän pyöristämällä reenata niin voisi saada Nemin paikan paremmaksi. 

Enää en muista tarkemmin että mitä itekseni väliajoilla reenustelin. Tänäiltana tokotukset jatkuvat taas!

Syysloman omatoimireenit

Olin aamulla kahdeksalta hallilla. Ageiltiin ja tokoiltiin.

Agia hubimielessä: naksuttelua, kontakteja, pieniä ratapätkiä
Tokoa: kakeja, luoksarin stoppeja, hyppyä

Kännyräpsy 1.

Kännyräpsy 2.

Kuusikymmentäkolme

Eilen päivällä käytiin koko porukalla Kimmokkeella. Ensin käveltiin muutama sata metriä (Nemi sai kakattua ja pissailtua muutaman kerran) ja sitten juostiin 4,5 km. Jotenkin kovin rankkaa juosta tuolla kun on aika vähän ihan tasasta menoa... mutta jospa se ois hyvää kunnon kasvatusta juosta tuosta ylämäki-alamäki-ylämäki... -maastoa ;)

Keli oli märkä. Ei tainnu sataa, mutta oli satanu ja väylät olivat lätäkköiset/pehmeät. Asteet olivat varmaan nollan tuntumassa. 

Reittiin tutustuminen

Perjantai-iltana ulkoiltiin Kimmokkeella. Eetu kävi juoksemassa ja minä ja Nemi käytiin kävelyllä. Käveltiin tällä kertaa se vitosen lenkki. Kiertää hieman erilailla kuin ne 1-3 lenkit mitä on Kimmokkeen välittömässä läheisyydessä. Totesin sitten samalla, että mä en vois juosta sitä vitosta tuolla, koska välillä se polku on tosi huonossa kunnossa. Isoja kimonmurikoita ja muuta epämäärästä. Mutta koiran kanssa kävellen kuljettavaksi se oli ihan hyvä, ja mukavaa vaihtelua meidän normaaleihin lenkkireitteihin. 

Kolmen tunnin päähänpisto

Viime viikolla yks päivä kun olin koiran kanssa kotona, niin sain ajatuksen. Kun olin lähdössä koiran kanssa lenkille. Ensin aattelin, että entä jos en komentaisikaan koiraa jos se alkaa haukkumaan - en tekisi muuta kuin pysähtyisin ja oottasin niin kauan, että se vaikenee ja jatkaisin sitten vasta matkaa. Ei aikatauluja, ei kiire minnekään. Ehkä noin voisi tehdäkin, jos mun kärsivällisyys vain riittäisi - tai matkan varrelle sattuisi vähän ärsykkeitä. Eihän Nemi pitkään hauku monellekaan asialle, mutta useasta asiasta pitää ilmoittaa eli kertoa ees pikaisesti. 

Noh, ei tossa vielä mitään. Mutta sitten aattelin, että kun en ny jaksa niin miettiä, että mikä lenkki tehtäisiin, niin saakoon Nemi päättää minne mennään. Kunhan ei mua mihinkään puskaan kisko, tai kenenkään pihalle. 

Lähettiin sitten ensin alkuun pikkupäiväkotilenkille. Mutta sitten painuttiinkin jo mettään, siis polulle joka johtaa kohti lähellä olevaa leikkipuistoa. Sen takaa lähtee yks polku mitä talvikaudella kuljetaan useinkin. Kesällä se on vähän turhan märkä, mutta nyt ole jäistä eikä märkää joten siellä pystyi kulkemaan. Lammen kierron jälkeen normaalisti käännytään vasemmalle ja siitä kun menee vähän eteenpäin niin päätyy joko Kaista-ahon takamaille, hakkuuaukiolle (jossa ennen muinoin meni polkuja ja mukavia mettäreittejä) tai sitten Kaista-ahon asuma-alueen teille (ja sitä myöten voisi mennä kotiin tai Mansikkamaalle tms). 

Mutta. Nyt ei ollut normaalisti. Vaan Nemi tahtoi oikealle. Siitä pääsikin eteenpäin eli sinne oli tullut jotain traktorinrengas/metsätyökone reittejä. Välillä oli tosi haastavaa maastoa kun osa väylistä oli vesittyny, oli vähän jäätä lätäköiden päällä muttei niille tohtinut astua. Siellä sitten yritin kattella minnea astua ja menimme eteenpäin. Mä kuvittelin tietäväni suurinpiirtein missä oltaisiin, koska olin aeimpina talvina seikkailut kutakuinkin samoilla kulmilla. Milloin päätyen Kaista-ahon hakkuuaukion kautta pois metsästä ja milloin tullen Isomaanahonkankaalle. 

Pienemmän hakkuuaukion jälkeen ylitettiin yks oja ja tultiin isommalle hakkuuaukiolle. Jonka mä luulin olevan takanurkka siitä Kaistiksen hakkuuaukiosta. Mutta kun oltiin kuljettu aikamme tätä ojan jälkeistä hakkuuaukiota niin tajusin että se ei jatkukaan sen enempiä vaan tuli reuna vastaan ja jonkinmoinen metsä. No, metsästä löytyi polku, joten aattelin, että tämän täytyy johtaa jonnekin. No, se polkupa johtikin sitten suolle. Siinä sitten kuljin suolla, katsellen taas tarkkaan, että minne astun, koska näytti paikka paikoin aika märältä (daa, oltiin suolla!). Onneksi mättäät olivat jäässä joten pystyin kulkemaan siellä. Pysähdyin toviksi ihmettelemään tilannettamme. Koitin kuulostella autojen tms liikenteen / minkä tahansa ääniä, että mihin suuntaan siitä sitten olisi viisasta lähteä. Jatkettiin matkaamme suon läpi. Sitten tuli ryteikkö, ja oja. Ylitettiin oja ja puskettiin ittiämme eteenpäin, eri reittejä valikoiden. Aurinko paistoi ikävästi silmiin. Nemi oli välillä enemmän ja vähemmän tohkeissaan jostain jäljistä. Pidin sen hihnassa, ku se oli tosiaan välillä vähän turhankin riemuissaan... 

Jos oltaisiin päästy sinne tutulle hakkuuaukiolle niin oisin voinut päästää sen vähäks aikaa pörräämään irti, mutta vieraassa maastossa en viittiny, varsinkin kun lähinnä olin ettimässä reittiä ulos paikasta nimeltä "hukka". 

Aikamme marssittuamme varvikossa löysimme taas jonkun traktoriuran. Ensin se oli ihan selkeä, ja sitten muuttui pusikkoiseksi. Kunnes siitä selvästi huomasi sen olevan putki kohti valoa. Oltaisiinko joku sata metriä kävelty sitä kun tajusin, että "jes!" saavumme kohta tielle. Tie oli soratie. Nemi olisi halunnut vain ylittää sen ja jatkaa takaisin metsään (tien toisella puolellakin meni jokin mettätie/polku). Niin seikkailunhaluinen en kuitenkaan ollut. Päättelin, että tien täytyy olla Koitelintie, siis se tie mikä kääntyy Jäälin shellin jälkeen kohti Koitelia. Hetken pohdin, että kannattaisiko minun kääntyä oikealle kohti Kuusamontietä/Jääliä vai vasemmalle kohti Koitelia. Koitelista olisi nelisen kilometriä kotiin ja sieltä Jäälin shelliltä viitisen kilometriä. Ei ollut mitään käsitystä kumpi noista paikoista oli lähempänä sitä pistettä mistä olin metsästä puikannut sille tielle. Päätin lähteä marssimaan kohti Koitelia, koska sieltä on mukavampi reitti kotiin kuin mitä se Kuusamontien viereinen pyörätie. 

Aika pitkästi sitä hiekkamaantietä sai kävellä ennen kuin olimme Koitelissa. Hieman ennen Koitelia Nemi haukkui yhen oravan puuhun, Koitelissa päästin sen veteen (en toki irti), ei halunnut koira uida, mutta jano sillä oli (ainiin, oli se metsässä rikkonut yhen lätäkön ts jään siitä lätäkön päältä ja juonu siitä vettä, fiksu koira). Hieman Koitelin jälkeen haukkui toisen oravan puuhun ja tervehti Ylikylän koiria (eli sai kaikki koirat matkamme varrelta haukkumaan ;D ). 

Tähän "päätä sää" lenkkiin meni kolme tuntia aikaa. Hieman ennen kuin oltiin kotona Nemi vielä ehotteli, että käännyttäskö tuonne tai tuonne. Joten ei se ainakaan hyytyny tuosta lenkistä - kotona toki uni sitten maistui. 

Ryhmä vaihtu

Meidän tokoryhmä koki totaalimuutoksen. Ei ole ketään hurlumheilaajaa enää siellä. Todella omituista. Oli siellä onneksi yksi tuttu naama joltain aiemmalta kurssilta. Raportoin reeneistä joskus. Ehkä jopa ennen seuraavia reenejä. 

Koiran harjaaminen

Joskus kun vastailee johonkin "Mikä rotu sinulle parhaiten sopisi" -kyselyihin niin ainakin yksi kysymys liittyy siihen millaista turkkia koiralta toivoisi ja kuinka paljon on valmis käyttämään aikaa turkin kunnossa pitämiseen. 

Periaatteessa mä en halua sen rotuista koiraa, jonka turkki vaatii paljon töitä. Ei mitään semmosta mikä pitää pestä ja harjata vähintään kerran viikossa. 

Aattelinkin ruveta tilastoimaan, että mikä on totuus, että paljonko tuota ruotsinlapinkoiran turkkia todellisuudessa pitää huoltaa. Tiedostaen toki sen seikan ,että tilastovääristymää antaa se, että Nemi on leikattu narttu - vanha leikattu narttu. Eri ikäisinä koirien, myös lappalaiskoiran, turkit toki ovat erilaiset. 

Poimin joskus vanhoista raapustuksista kirjoitukset tuohon uuteen "harjaus" -kategoriaan.

***

Tänään harjasin Nemiä tunti nelkytviis minuuttia. Lattialla istuin ja ... siis kampasin, sillä peruskammalla mitä tykkään eniten käyttää. Kampasin molemmat kyljet, hieman kaulaa, mahaa ja jalkakarvoja. 

Villit vanhusagit

Kävin eilen aamulla hallilla. Isolla puolella oli numeroitu rata. Rallateltiin sitä sitten Nemin kanssa meleko vauhikkaasti. Rimat taisin laskia neljäänviiteen (joku oli viiessäkympissäkin). 

Nemi oli ihan tohkeissaan. <3 :)

Tehtiin myös toisella puolen kontakteja. Ja naksutteluagia. 

Ja agipöydällä voi-kakeja. 

Kermapers... jantai

Ne perjantai aamupäivän tokot olivat oikein oivalliset. Sää oli kamala (kylmä ja satoi jäätävää vettä / räntää). Mutta oltiin meille uudessa toksuttelupaikassa (Linnanmaan liikuntahallin vieressä) outojen koirakkojen seurassa: mukavasti häiriötä. Silti saatiin tehtyä kaikenmoista tokotusta. Lisähäiriötä aiheutti se, että jos ollut tarkkaavainen niin Nemin huomio kiinnittyi nurmikolta löytyviin jänönkakkoihin ;)

On sitä vaan hyvälle tottunut kun meinasi olla omituista ryhmäreenata ulkona, sateessa, kylmässä. Semmonen kermaperse, hyvälle tottunut, sitä taitaa nykyään olla ;)

Kuusikymmentäkaksi

Eilen töitten jälkeen menimme Kimmokkeelle. Juoksin räntä/vesisateessa (hetken oli satamatta mitään) 6 km. Sitten hain Nemin ja kävelin sen kanssa noin kilometrin verran.

Kuusikymmentäyksi

Jota numerointi pysyy kohdillaan, niin kerrottakoon, että lauantain canicross kilpailu eli se 2km lenkki oli tämän vuoden kuudeskymmenesensimmäinen juoksulenkkini.

Kuusikymmentä

Perjantai-iltana käytiin Kimmokkeen pururadalla juoksemassa. 

Ensin kävelin Nemin kanssa kilometrin. Sitten yritin juosta sen kanssa kilometrin juoksuvyön- ja hihnankanssa. Koitin kellottaa tuota kilometrin matkaa. Puolivälissä irtosi hihna vyöstä ja pysähdyin sitä säätämään. Juostiin kilsa loppuun. Aikaa meni yhteensä reilu 10 min. 

Toinen yritys. Taas hihna lähti samassa kohdin pois. Kävelin oikoen takaisin alkupisteeseen. 

Kolmas yritys. Keksin ennen lähtöä miten se hihna pysyy siinä vyössä (vaikka koira ei vedä, mutta ei ns sääntöjen mukainen tapa), joten saatiin juostua koko se 1km lenkki. Nemiltä (ja varmaan minultakin) alkoi olla jo enin veto pois. Aika 6,35. 

Sitten kävelin vielä Nemin kanssa loppuverkaksi kerran sen kilometrin lenkuran. 

Canicross debyytti

Kaveri sai minut ylipuhuttua ilmoittautumaan canicross kilpailuihin. Nomuttaku, eihän minulla ole siihen soveltuvia välineitäkään, eikä Nemi kisko juostessa, ei useimmiten edes juokse edelläni. 

Kaverilta sain juoksuvyön lainaan. Kilpailujen järjestäjiltä tiedustelin valjaista, ja ilmeisesti Nemin normivaljaat olivat ihan ok:t. Eihän ne ihan sellaiset pitkälle selkään menevät ole kuin juoksuharrastekoirilla yleensä, mutten alkanut yhden startin takia panostamaan asiaan niin paljon että olisin murhehtinut että mistä semmoset löytyy, mitkä olisivat sopivat, mitä ne kustantaa, kauanko kestää niiden saaminen jne. 

Muutama viikko sitten käytiin kaverin kanssa tekemässä rataantutustuminen eli käveltiin se kuntopolku, hyvä niin, niin tiesi etukäteen missä on mäet ja minkä mutkan takaa maali jo häämöttää. 

Viime vuonna tuohon vastaavaan kilpailuun ei osallistunut yhtään juoksijaa, toissa vuonna siinä meidän sarjassa oli kaksi juoksijaa. Ja ylipäänsä koko kisoissa on aiemmin ollut parisenkymmentä osallistujaa. Nyt oli kahdeksankymmentä. Kääk! Aah, siis siihen canicrossiin osallistui 15 koirakkoa. 

Sekin oli sitten pienen arpomisen paikka, että osallistuako harraste- vai kisaavien sarjaan. Kisaavien sarjan matka oli 3,6km ja harrastematka 2km. Kummankaan tulokset eivät kirjaudu koiranettiin, kisaavien ilmeisesti jonnekin VUL:n (valjakkourheiluliitto) tietoihin. Päätettiin, että eka startti tästä lajista otetaan mölleissä - niin kuin muissakin harrasteissa on tehty ;)

Ilmoittauduin 2km matkalle. Luulin, että pitää edustaa jotain sellasta seuraa, joka olisi vul:n jäsen. No, se ei olisi ollutkaan tarpeen, mutta päädyin kuitenkin pistämään edustusseuraksi Okk:n (kysyin sitä eräältä Okk:n tyypiltä ja asia oli kuulemma ok). Pelkkä ilmoittautumismaksu ei riittänyt, lisäksi piti olla joko lisenssi (kilpailu tai harraste) tai kisakohtainen vakuutus. Ostin tuon vakuutuksen, kun ei tunnu kovinkaan todennäköiseltä, että olisin heti kohta starttaamassa uusiksi. 

Pari viikkoa sitten lähdin kaupungille etsimään oikeanlaista, sääntöjen puitteisiin menevää, koirajuoksuhihnaa. Parissa liikkeessä kävin, jonkinmoisen löysin (olipa kallis). Mutta loppujen lopuksi päädyin kuitenkin tilaamaan netistä toisenlaisen jota käytin sitten kisoissakin. 

Juoksuvyön- ja hinhan kanssa harjoitellessani sain päästellä ärräpäitä, koska se lenkura lähti jatkuvasti irti vyössä olevasta koukusta. Ja säännöissä taidetaan sanoa, että hihna pitää olla helposti irrotettavissa jos jotain sattuu, joten se ratkasu, että hihnan laittaisi vyön alta ei olisi varmaankaan sallittu kilpailutilanteessa. Se renksu mikä hihnassa on ei siis pysy jos koira ei vedä. Ja Nemi jaksaa vetää hetken ja sitten se on juoksulenkeillä ihan että "hohhoijaa, vähänks on tylsää. Pissais tuohon, söis heinää / puolukoita" jne. Toisaalta en mäkään jaksa juosta pitkästi niin että koira oikeesti vetäisi, joten meidän lenkit ovat enemmänkin semmosta lönkyttelyä. 

Kun aikataulut tulivat olin ihan kauhuissani. Koirakot lähtisivät radalle minuutin välein. Meidän jälkeen oli vielä neljä starttaajaa, neljä tyyppiä painelisi siis meidän ohi. Miten Nemi käyttäytyisi? Joo, ei olla tommosta pahemmin reenattu. Mutta vielä enemmän paniikkia aiheutti se seikka, että seuraava luokka - joku kärryluokka starttaisi radalle 13 minuuttia sen jälkeen kun meidän lähtöaika oli. 

Me ei ehditä maaliin, ei sitten millään. Eiks ne pöntöt kisajärjestäjät tajua sitä? No aikataulu oli kuulemma laskettu niin, että jos sinne ei jää tupakille sinne välille niin alta ehtii pois. Muttakumuttaku, me ollaan hitaita. Mulla on epänormaalit jalat (arvoin tosi pitkään, että kerronko niille että en ole tavisjuoksija. mutta jätin sitten kertomatta.) enkä mä voi hurjissa kuvitelmissanikaan uskoa juoksevani kahta kilometria alle kolmentoista minuutin! 

Testasin muutama viikko sitten, että kauanko mulla menee jos yritän juosta koko matkan reippaasti, niin kipittää Nemin kanssa kaksi kilometriä. Aikaa meni vartti. Että jos alle viidentoista minuutin saan sen matkan hilipastua niin hyvä. 

Miten siellä sitten meni? Oltiin paikalla tosi hyvissä ajoin. Pääsin sen yllytyspuhujakaverin kyydillä kisapaikalle. Ilmoittauduttiin, sanoin olevani hidas ja kisajärjestäjät yrittivät jotain rauhotella tai mitä lie. Kuunneltiin joku ajajien puhe jossa siis puhui sekä kisajärjestäjä että tuomari. Siinä kerrottiin lähinnä miten radat menevät ja se puhe oli enimmäkseen kohdistettu niille, jotka menivät niillä 1-4 koiran valjakoilla ties millä ihme ratashärveleillä (harmittlein kun oli sateinen keli, muuten olisi ollut kiva ootosajalla kuvata sekä niitä härveleitä että valjakkoja). 

Sitten ootettiin, ootettiin ja ootettiin. 

Lopulta oli aika kerrospukeutumisriisuutua juoksuasusteisiin, Juoksin uusissa juoksuhousuissa (ei talviasuste eikä edelleenkään kalsarinnäköiset hiihtohousut), juoksupaidassa ja ohuessa juoksutakissa (senkin ostin vasta). Ihan hyvin tarkeni, vaikka ne housut olivat aika ohuet. Koiraa ja itseä lämppäilemään. Kovin hyvää verkka-aluetta ei löydetty, maantienlaidassa kävin vähän ottamassa juoksuaskelia. Hieman tein venytyksiä ja jotain erikoisjuoksutekniikka-askelluksia. Pyörittelin Nemiä ja kävelytin ja juoksututin sitä. 

Se odotusaika tuntu aika pitkältä. Koirakot lähtivät juoksemaan siis minuutin välein. Nemi oli hermona, ja minäkin varmaan. Yritin pysyä lämpimänä, hengasin ees taas tai tokotemputin Nemiä. Muutama koirakko ennen meitä lakkasin komentamasta Nemiä olemaan hiljaa - aattelin, että jos se kerää kieroksia niin se jaksaisi edes hetken aikaa juosta mun edellä. Niin, senkin olin jostain lukenut, että koiran pitäisi juosta ihmisen edessä. Sivulla olemisesta en löytänyt selvää kieltoa, mutta takana koira ei ainakaan saisi olla - koiraa ei saa pakottaa juoksemaan.

Lapinporokoira ja ruotsinlapinkoira odottamassa lähtöstarttia. © Tero Mäkinen. 

Kun meidän vuoro tuli mennä odottamaan lähtölupaa, niin Nemi olisi halunnut mennä jo. Tuomari pyysi mua ottamaan Neminkin lähtöviivalle, siinä sitten koitin pidätellä sitä siihen asti, että saatiin alottaa kipityksemme. Lähtöluvan antaja sanoi millon oli puol minuuttia lähtöön ja laski sitten 5-4-3-2-1 -(mene -tai jotain).

Nemi lähti kiskomaan ihan hulluna! En ole ehkä ikinä ennen juossut niin lujaa. Aattelin, että juostaan nyt kun koiralla on menohaluja. Että kohta se pysähtyy kumminkin syömään puolukoita. Samalla kyllä mietin, että en mä jaksa pitkään juosta näin lujaa. Ylämäessä olikin pakko hiljentää ja Nemi katto mua vähän, että mitä hittoo.

Sen remmiepisodiarpomisen jäljiltä päädyin varalta pitämään hihnasta kiinni, että jos irtoo siitä vyössä olevasta koukusta niin eipähän koira karkaa kiihkoissaan toisten koirien perään aiheuttamaan mitään härdelliä. Tämän seurauksena, mulla on nyt käsivarret kipeinä ;) Sain nimittäin välillä tosissani pitää remmistä kiinni. Varsinkin sillon kun ne muut ohittivat meitä.

Mutta siis. Ylämäen jälkeen mun askel jatkoi hyytymistään, mutta kipitettiin silti nopeampaa kuin mun normi hölkkälenkki vauhti. Nemi yritti mennä pissalle, mutta en päästänyt sitä radan viereen asioille, taisi yrittää sitä pari kertaa. Sitten ensimmäinen takana tullut koira ohitti meidät, siinä vain hieman hidastin ja vedin meidät pururadan laitaan. Mutta sitten kun ne kolme muuta koirakkoa tulivat melko tiheeseen tahtiin ja ohittivat meidät niin pysähdyin joka kerta tien laitaan. Siinä sain tosissani pitää hihnasta kii ku Nemi oli ihan että mitä helkuttia.

Ja siitäkös se menohaluja sai, että muut juoksivat niin vauhdikkaasti meidän ohi ja meidän edellä. Nemi olisi halunnut mennä niin pajon nopeempaa kuin mitä mun jalat toimivat. Ei ollut pulaa vetämisestä! Eikä vauhdittajasta! Juoksin niin lujaa kuin jaloistä lähti, ja se ei siinä vaiheessa enää ollut paljon. Ei siinä nenää ehtinyt niistämään, kun koitti kipittää menemään. Yks mutka, ylämäki, alamäki - jonka varrella näkyi joku ratahenkilö jota Nemi käänty vähän ihmettelemään (ja huutelemaan sille), sitten loppumatka maaliin. Ei ollut jaloissa voimia niin, että olisin voinut pinnistää ajastamme sekuntteja pois.

Jee! Selvittiin maaliin. Eikä seuraavan kisaluokan kärryt jyränneet meidän yli :)

Maaliviivan ylityksen jälkeen palkkailin koiraa ensin namumurusilla ja sitten normilla kisapalkalla eli pedigreelötköruualla. Join ite pullon vichyä (juotin toki koirankin, samoin oltiin juotu molemmat ennen starttiakin), lisäsin/vaihdoin vaatetusta ja käytin koiraa pikkasella verkkalenkillä. Sitten koira takas autoon ja tuloksia odottelemaan.
En ollut uskoa silmiäni kun näin tulokset, meidän suoritusaika oli 10:50. Päästiin alle vartin, jopa alle sen pelätyn kolmentoista minuutin. Sillä, että tulimme viimeiseksi ei ole minulle mitään merkitystä.

Nemi halusi juosta, Nemi kiskoi. Itse jaksoin (vaikka olisinkin toivonut että jaloissa olisi ollut enemmän voimia) ja tehtiin tulos jota en olisi iki kuunaan päivänä voinut meille kuvitella. Minä, epäjalka ja minun pieni lappalaiskoirani

Canicross 2 km, tulokset

Tauko ohi

Meidän mahdollisesti tämän vuoden viimiset kisat olivat eilen. Jokatapauksessa Nemi nauttii taas aterioidensa seassa virtsankarkailulääkettä. Eli doping -tauko on ohitte.

Räpsyistä oli johonkin

Oulun Koirakerhon uusilla verkkosivuilla on kaks mun (luvalla tietty :)) "kuuluisaa" rallytokoräpsyä. Aika hurjaa, että mun räpellystärinäräpsyttimiä halutaan käyttää noinkin hienoon tarkoitukseen :o

Vko 41, ohjattu toko

Keskiviikkona oli vika kerta tuon kellon ajan ja ryhmän tokotuksia.
Reenattiin:
- seuruuta
- noutoa (meillä hyppynouto)
- paikallaoloa (istuen ja maaten)

Plus ittekseni tein kakeja, jääviä, luoksarin pysäytystä, merkkiä, ruutualustaa - ainakin.

Jos ehdin ja innostun niin höpisen tarkennuksia reenien kulusta. Joskus.

Häiriötä silmästä silmään

Koska, toksukokeessa tuli ihan erilaista häiriötä kuin mitä mä ollaan tehty normireeneissä, niin päätin ainakin kokeilla Oulun alueen yleisiä ryhmäreenejä (fb:ssä on semmonen ryhmä). Ei siitä nyt ainakaan haittaa tuntuisi olevan, että harkkaamme jotain välillä uusissa / eri paikoissa ja ihan eri ihmisten ja koirien seurassa kuin normaalisti. Tänään on ensimmäinen reenikokeilu - perästä kuuluu päästiinkö tavoitteeseen eli oliko häiriötä ja sainko koiraan minkäänlaista otetta/kontaktia ;)

Paskakeissi

Ma-iltana päätin suunnata iltalenkkini Korkeamaanojan -suunnalle. Tarkoitus oli kiertää Mansikkamaan -lenkistä se versio missä mennään mäen kautta. Tiesin, että siinä jonkinmoinen pätkä ilman katuvaloja, joten otin otsalampun mukaan. Kun oltiin jonkin matkaa menty sitä soratietä, niin huomasin sivusilmällä, että Nemi kellahti kaula/rintamusedellä maahan ja alkoi hinkkaamaan itseään. Käskin / kiskoin sen pois siitä heti kun ehdin, mutta myöhästähän se oli. Kohdistin lamppuni valon koiraan ja näin, että rintakarvat olivat sotkussa, sotkussa jossa oli myös puun lehtiä. En nähnyt kunnolla mitä se mönjä oli, mutta pahalta se haisi. 

Loppui muuten lenkki siihen. Ts palattiin kotiin. Koira lyhyessä remmissä mun vieressä. Eikä se sanonut sanaakaan vastaantuleville koirille (kun mua pikkusen otti päähän enkä antanu sille mahdollisuuttakaan soitella suutansa). 

Kunnon valossa sitten näin, että paskaahan se oli. Lierupaskaa. Kävelytin koiran kylppäriin ja pesin sen ällöttävälle haisevan sotkun pois, vedellä ja shamppoolla. Hajusta päätellen epäilen, että saattoi olla jopa ihmiskakkaa, mutta sitä nyt en saa koskaan tietää - eikä sillä ole oikeastaan väliäkään. 

Pesun jälkeen sitten föönäsin ja harjasin koiraa tunnin tai pari. Ei tarvinnut säästellä karvoja, kun ei olla näyttelyihin nyt enää tämän vuoden puolella menossa. Ihan siisti siitä tuli.

Tiistai-iltana leikeltiin sitten vielä tassukarvoja lyhyemmiksi niin ei koiruus kanna ihan kaikkea pihlajaa pienempää lenkeiltä kotiin. 

BIS3-vet

Nemi VET ERI1 SA PN2 ROP-VET BIS3-VET

 Ryhdikäs hyvin esiintyvä 9,5 v. veteraani. Voimakas hieman urosmainen pää. Vahva runko, hyvä häntä. Hyvin kulmautuneet raajat. Takaa ahtaat liikkeet. Hyvä turkki ja luonne.

Tuomari Tapani Pukkila ja bis-tuomari Sakari Poti

Näyttelyssä oli yhteensä viisi ruotsinlapinkoiraa. Kolme narttua (2 val, 1 vet) ja kaksi urosta (1nuo, 1 val).

Viisikymmentäyhdeksän

Eilen näyttelystä kotiutumisen jälkeen. Ajeltiin Nemin kanssa hiihtomajalle / Kimmokkeelle (E juoksi sinne). Verkkasin vähän Nemin kanssa.  Juostiin porukalla 3km. Jonka jälkeen mä kävelin Nemin kanssa kilometrin verran ja Nemi sai syödä puolukoita ja kiivetä isoille kiville oravia haukkumaan. (E juoksi sillä välin vielä 3km). Ajeltiin kotio. 

Vko 40, ohjattu toko

- hyppynouto
- ruutu
-

??

Kerron jos muistuu mieleen.

Käytiin kokeessa

Nemi teki noudon!! :)
Koottuja selityksiä raapustelen myöhemmin. 

© Sara Nikula

---

edit 06.10.2014 klo 15:02 alkaen

Asiaa vetkutettuani ilmoitin koiran kokeeseen. Yli kahden vuoden tauon jälkeen. Aattelin, että sehän ei nouda eikä välttämättä pysähdy luoksetulossa, mutta muut asiat se kyllä handlaa ihan kivasti. Että en jaksa enää odottaa sitä hetkeä, että osaamattomat asiat olisi koekondiksessa. 

Tulin koepaikalle hyvissä ajoin. Käytin Nemin lenkillä (päästin sen läträämään meren aaltoihin) ja tein sen kanssa jotain tok-juttuja. Lähinnä erityisen hienoa seuraamista ja melko hyvän luoksarin pysäyksen. Näiltä osin olin hyvillä mielin. Hyppy vähän jänskätti, koska aamulla olin viimehetken reenillä sekoittanut koiran sen liikkeen suhteen melko perusteellisesti (tai saatiin me sitten onnistumisiakin, mutta kumminkin). Fiilis oli hyvä, eikä mua juurikaan jännittänyt (ihme ja kumma). 

Entäpä se koe?

Kokeeseen Nemi meni äänekkäästi, kehätarkastus ihan ok (siinä ei mölissy). Sain sen kuitenkin kuulolle ja hiljaiseksi. 

Paikkamakuu käskyn se kuunteli heti eli totteli yhdellä käskyllä ja jäi maihin. Mentiin toimitsijateltan taakse piiloon. Fiilis hyvä, ei huolettanu. Aika kului, palattiin takaisin kehän laidalle - Nemi makoili ihan hyvin. Se jopa pysyi maassa kun menin sen viereen ja nousi siis vasta kun käskin :) JEE! Tuomarin kommentti oli, että Nemi oli haistellut hieman maata aluksi, joten vähensi siksi puolipistettä. 

Juoksin autolle koiran kanssa antamaan paikkamakuupalkaksi 1/3 pussia pedigreelötköruokaa.

Nemi oli avoluokan viimeinen yksiköliikkeet suorittava koira. Seuraaminen lähti heti alkuun ihan ketuiksi liikkeelle, koska Nemi kiiruhti askeliaan ja irtaantui minusta ja alkoi haukkumaan :/ Aina välillä sain sen matkaani mutta enimmäkseen seuraaminen oli ihan ala-arvoista, en muista milloin viimeksi se olisi seurannut nuin huonosti. 

Liikkeestä maahanmenon käskytin koiran sillain, että "rukkaset tehdään susta ihan justiinsa jos et tottele" ;) 

Luoksetulo tehtiin niin, että koira lähestyi yleisöä (ja mua). Jäi ihan hyvin odottamaan ja lähti hyvin liikkeelle. Ei puhettakaan, että olisi pysähtynyt. Vähän ennen kuin oli mun kohdalla niin kääntyikin kohti yleisöä ja huuteli niille jotain törkeyksiä. 

Liikkeestä seisominen tehtiin yleisön edessä (liik.maa oli ollut pitkällä sivulla kaukana yleisöstä). Nemi lähti huonosti seuraamaan (huuteli taas jotain) aattelin, että varmistan seisomisen ees jos se heräisi tottelemaan sen ja saatas joko joku armopiste tai sitten ees jäis hyvä mieli että koira käyttäisi korviaankin välillä. No se ei seissyt vaan meni istumaan. 

Noudossa oltiin selin yleisöön ja heitin kapulan hieman vinoon ts se pitikin tehdä niin. Sanoin koiralle "odota". Olin valmis. Heitin kapulan, sanoin "pidä", koira meni kapulalle (varmaan haukkui juostessaan kapulalle, tätä en muista, mutta pisteistä voisi päätellä niin) ja jopa otti sen heti suuhunsa eikä tullut takaisin väykyttämään (kuten reeneissä on tehnyt) ja toi sen mulle. Ei jäänyt puoltoista metriä eteeni ja hilannut ittiään siitä viekkuun (jee!) mutta koska en voinut Heti ottaa sitä kapulaa niin ehti tyyrätä ittensä puoliksi mun taakse. Siitä menetettiin sitten jotain pisteitä. 

Kaukokäskyt menivät muuten hyvin, mutta ensimmäinen vaihdos vaati toisenkin käskyn. 

Hyppy. Mitäs tässä tapahtu? Niin, se irtosi taas sinne liian sivuun, kaksoiskäsky istumiseen. Ja paluuhyppyviekku-käskyllä meni maihin. 

Kokonaisvaikutukseen tuomari sanoi, että välillä ihan kivan näköistä tekemistä esim noudossa mistä koira selvästi tykkäsi (!) ;) 

---

Koekäynnin jälkeen tok-fiilinki on aurinkoisempi kuin ennen. Vaikka moni asia meni huonommin kuin mikä mun mielestä meidän osaamistaso on. Silti tuo noudon onnistuminen antoi uskoa siihen, että kyllä meitä vielä tok kokeissa nähdään ;)

Estejankkausta

Kaivoin varastosta lainatokohypyn pitkästä aikaa esille. 

1. "Este!"
   Nemi hyppää ja ennen kuin ehdin kissaa (ts istua) sanoa niin se on jo esteen vierellä. Siis palaamassa takaisin mun luo tai tarjoamassa (huonossa paikassa olevaa) aloluokan seisontaa. 
   Käskin sen vierelleni. Se tuli, mutta ei enää hypännyt. 
2. Siirryin lähemmäksi hyppyä. "Este!" Koira ylittää hypyn ja istahtaa, edelleen vinoon paikkaan. Palkkaan sitä sinne. Käsken sivulleni (hyppää hypyn yli). Palkkaan lisää. 
3. En ollut tyytyväinen siihen vinouteen mihin koira jäi hypyn jälkeen. Joten vein namilautasen kauemmas, esteen taakse. Ja käskytin koiran sinne - "Este!" ja koira hyppäsi ja meni suoraan namille. 
4. Hain lautasen pois. Pyysin koiran vierelle. Sanoin "Este!". Koira ei liikkunut minnekään. Tuijotti mua ja nuoli mun sormia. Toistin käskyn, koira haukahti. Vapautin koiran. Siirsin estettä. Käskin koiran vierelleni. Sanoin "Este". Koira ei irronnut mihinkään. Hermostuin. Sanoin "Hyppy!" kärsimättömänä. Koira hyppäsi eikä karannut niin kauas kuin aiemmin. Ja istui kun käskin. Palkkasin taas sekä istumisen että paluuhypyn viekutuksen.
5. Toistin liikesuorituksen hyppy - istu -komennoilla. Toimi.

Tuo "este" käsky on siis aikanaan otettu tokoon kun tuntui, että piti erotella agi ja tokohypyt toisistaan. Njääh. Ota tuosta koirasta ny sitten tolkkua. Vuosia este-käsky oli selvästi parempi tokoon koska hyppy sanalla sain koiran vähän liikaa vauhdikkaaseen agimoodiin. 

Kannatti kriiseillä ;)

-------------------------------------------------------------
KURSSITIEDOT:
Koiran nimi: Nemi
Kurssi: TOKO:n valmennusryhmä
Päivämäärät: ke 15.10. / ke 22.10. / ke 29.10. / ke 5.11. / ke 12.11. / ke 19.11. / ke 26.11. / ke 3.12. / ke 10.12. / ke 17.12.
Kellonaika: 19:00-20:00
Kouluttaja: Jenni Ojala
-------------------------------------------------------------

Heikolta näyttää

Seuraavan pompsin tokoreeneistä ei ole kuulunut mitään (viimiset tiedossa olevat treenit ovat ens viikon ke). Ja pikajuoksureenien ajankohtaa/reenipäivää ei taideta saada sovittua - tai ainakin hyvin heikolta näyttää just tällä hetkellä. 

Noh, eletään toivossa. Tokon suhteen ainakin. Kuntoilu pitää ottaa omiin näppysiin tai sitten juurtua sohvalle talvikaudeksi :P 

Lappalaistokot, vko 40

Kävin tokoilemassa Hietasaaressa. Tänä iltana.

Tehtiin tosi hyvä seuruukaaviopätkä. Jäävät, joita jankattiin hieman koska Nemi ennakoi loppuistumisen. Otin sitä sitten etupalkalla muutaman kerran. Sama homma kakeissa. Luoksarin pysäykset olivat paremmat kuin viimeksi reenatessa muttei ne superhyvät silti olleet. Sitten hieman myös kapulan pitoa. Niin ja läpijuoksuja kans luoksareihin. 

Hietasaaren reenikenttä. 

Näyttää aika mötkäleeltä tuo "oikee" noutokapula. Kun on enin osa noutoreeneistä tehty ohjatun kapulalla...

Kylästely

Käytiin jo toisen kerran parin viikon sisään tapaamassa gööttipentu-Zipeä (+muuta laumaa). Nemi haluaa aina omaehtoisesti tutustua pentuihin, jos ne ovat liian tuttavallisia niin ne ovat ällöjä. Onneksi niitä yleensä pääse karkuun esim sohvalle :)

Ainut oikea tilaisuus saada koirat samaan kuvaan oli napsasta niistä muutama huomaamaton räpsy pihatoimista. 

Viisikymmentäkahdeksan

Jahkailtuani aikani kävin tänään tokoreenien jälkeen juoksemassa. Kuivakeli, asteet ehkä pakkasen puolella, ehkä ei. Juoksin vain 2,5 km. 

Kävelin ensin 848:n pyörätielle. Pistin puhelimesta sekunttikellon käyntiin ja lähdin pinkomaan. Yritin juosta kohtuullisen lujaa, mutta kuitenkin niin, että jaksan sen aikomani matkan taivaltaa. Lähdin ehkä turhan kovaa ja sitten oli pakko pikkasen hellittää. Lopussa taas käskin itseni juosta lujempaa, mutten kuitenkin koko energiavarastoani kuluttanut siihen. Lopetin juoksemisen ja ajanoton sitten kun olin juossut yhden kilometrin. Aikaa tuohon matkaan meni 6,2 min. Sanoisinpa jopa, että wau - ihan oon tyytyväinen tuohon etenemään :)

Kun olin puuskuttanu aikani niin jatkoin matkaa. Käännyin kohti mansikkamaanpäiväkotia. En juurikaan nähnyt eteeni kun ko tiellä ei ole katulamppuja. Mulla ei ollut lamppua myöskään - tietenkään. Eikä muuten ainuttakaan heijastinta. Hetken mietin käännynkö takasin, mutta aattelin sitten ettei se soratie-valottomuusosio ny niin pitkä ole. Kohtuullisen veikeetä kun en tod nähnyt jalkojani tai  tiennyt juoksenko tien laidassa vai keskellä tietä. Yhden koiranulkoiluttajan ohitin - sillä oli otsalamppu, joka häikäisi mua hetken aikaa. Loppumatkan puoleentoista kilometriin kulutin aikaa kakstoista minuuttia (pimiä eli sokkojuoksu ei oo nopiaa touhua).