Kaveri sai minut ylipuhuttua ilmoittautumaan canicross kilpailuihin. Nomuttaku, eihän minulla ole siihen soveltuvia välineitäkään, eikä Nemi kisko juostessa, ei useimmiten edes juokse edelläni.
Kaverilta sain juoksuvyön lainaan. Kilpailujen järjestäjiltä tiedustelin valjaista, ja ilmeisesti Nemin normivaljaat olivat ihan ok:t. Eihän ne ihan sellaiset pitkälle selkään menevät ole kuin juoksuharrastekoirilla yleensä, mutten alkanut yhden startin takia panostamaan asiaan niin paljon että olisin murhehtinut että mistä semmoset löytyy, mitkä olisivat sopivat, mitä ne kustantaa, kauanko kestää niiden saaminen jne.
Muutama viikko sitten käytiin kaverin kanssa tekemässä rataantutustuminen eli käveltiin se kuntopolku, hyvä niin, niin tiesi etukäteen missä on mäet ja minkä mutkan takaa maali jo häämöttää.
Viime vuonna tuohon vastaavaan kilpailuun ei osallistunut yhtään juoksijaa, toissa vuonna siinä meidän sarjassa oli kaksi juoksijaa. Ja ylipäänsä koko kisoissa on aiemmin ollut parisenkymmentä osallistujaa. Nyt oli kahdeksankymmentä. Kääk! Aah, siis siihen canicrossiin osallistui 15 koirakkoa.
Sekin oli sitten pienen arpomisen paikka, että osallistuako harraste- vai kisaavien sarjaan. Kisaavien sarjan matka oli 3,6km ja harrastematka 2km. Kummankaan tulokset eivät kirjaudu koiranettiin, kisaavien ilmeisesti jonnekin VUL:n (valjakkourheiluliitto) tietoihin. Päätettiin, että eka startti tästä lajista otetaan mölleissä - niin kuin muissakin harrasteissa on tehty ;)
Ilmoittauduin 2km matkalle. Luulin, että pitää edustaa jotain sellasta seuraa, joka olisi vul:n jäsen. No, se ei olisi ollutkaan tarpeen, mutta päädyin kuitenkin pistämään edustusseuraksi Okk:n (kysyin sitä eräältä Okk:n tyypiltä ja asia oli kuulemma ok). Pelkkä ilmoittautumismaksu ei riittänyt, lisäksi piti olla joko lisenssi (kilpailu tai harraste) tai kisakohtainen vakuutus. Ostin tuon vakuutuksen, kun ei tunnu kovinkaan todennäköiseltä, että olisin heti kohta starttaamassa uusiksi.
Pari viikkoa sitten lähdin kaupungille etsimään oikeanlaista, sääntöjen puitteisiin menevää, koirajuoksuhihnaa. Parissa liikkeessä kävin, jonkinmoisen löysin (olipa kallis). Mutta loppujen lopuksi päädyin kuitenkin tilaamaan netistä toisenlaisen jota käytin sitten kisoissakin.
Juoksuvyön- ja hinhan kanssa harjoitellessani sain päästellä ärräpäitä, koska se lenkura lähti jatkuvasti irti vyössä olevasta koukusta. Ja säännöissä taidetaan sanoa, että hihna pitää olla helposti irrotettavissa jos jotain sattuu, joten se ratkasu, että hihnan laittaisi vyön alta ei olisi varmaankaan sallittu kilpailutilanteessa. Se renksu mikä hihnassa on ei siis pysy jos koira ei vedä. Ja Nemi jaksaa vetää hetken ja sitten se on juoksulenkeillä ihan että "hohhoijaa, vähänks on tylsää. Pissais tuohon, söis heinää / puolukoita" jne. Toisaalta en mäkään jaksa juosta pitkästi niin että koira oikeesti vetäisi, joten meidän lenkit ovat enemmänkin semmosta lönkyttelyä.
Kun aikataulut tulivat olin ihan kauhuissani. Koirakot lähtisivät radalle minuutin välein. Meidän jälkeen oli vielä neljä starttaajaa, neljä tyyppiä painelisi siis meidän ohi. Miten Nemi käyttäytyisi? Joo, ei olla tommosta pahemmin reenattu. Mutta vielä enemmän paniikkia aiheutti se seikka, että seuraava luokka - joku kärryluokka starttaisi radalle 13 minuuttia sen jälkeen kun meidän lähtöaika oli.
Me ei ehditä maaliin, ei sitten millään. Eiks ne pöntöt kisajärjestäjät tajua sitä? No aikataulu oli kuulemma laskettu niin, että jos sinne ei jää tupakille sinne välille niin alta ehtii pois. Muttakumuttaku, me ollaan hitaita. Mulla on epänormaalit jalat (arvoin tosi pitkään, että kerronko niille että en ole tavisjuoksija. mutta jätin sitten kertomatta.) enkä mä voi hurjissa kuvitelmissanikaan uskoa juoksevani kahta kilometria alle kolmentoista minuutin!
Testasin muutama viikko sitten, että kauanko mulla menee jos yritän juosta koko matkan reippaasti, niin kipittää Nemin kanssa kaksi kilometriä. Aikaa meni vartti. Että jos alle viidentoista minuutin saan sen matkan hilipastua niin hyvä.
Miten siellä sitten meni? Oltiin paikalla tosi hyvissä ajoin. Pääsin sen yllytyspuhujakaverin kyydillä kisapaikalle. Ilmoittauduttiin, sanoin olevani hidas ja kisajärjestäjät yrittivät jotain rauhotella tai mitä lie. Kuunneltiin joku ajajien puhe jossa siis puhui sekä kisajärjestäjä että tuomari. Siinä kerrottiin lähinnä miten radat menevät ja se puhe oli enimmäkseen kohdistettu niille, jotka menivät niillä 1-4 koiran valjakoilla ties millä ihme ratashärveleillä (harmittlein kun oli sateinen keli, muuten olisi ollut kiva ootosajalla kuvata sekä niitä härveleitä että valjakkoja).
Sitten ootettiin, ootettiin ja ootettiin.
Lopulta oli aika kerrospukeutumisriisuutua juoksuasusteisiin, Juoksin uusissa juoksuhousuissa (ei talviasuste eikä edelleenkään kalsarinnäköiset hiihtohousut), juoksupaidassa ja ohuessa juoksutakissa (senkin ostin vasta). Ihan hyvin tarkeni, vaikka ne housut olivat aika ohuet. Koiraa ja itseä lämppäilemään. Kovin hyvää verkka-aluetta ei löydetty, maantienlaidassa kävin vähän ottamassa juoksuaskelia. Hieman tein venytyksiä ja jotain erikoisjuoksutekniikka-askelluksia. Pyörittelin Nemiä ja kävelytin ja juoksututin sitä.
Se odotusaika tuntu aika pitkältä. Koirakot lähtivät juoksemaan siis minuutin välein. Nemi oli hermona, ja minäkin varmaan. Yritin pysyä lämpimänä, hengasin ees taas tai tokotemputin Nemiä. Muutama koirakko ennen meitä lakkasin komentamasta Nemiä olemaan hiljaa - aattelin, että jos se kerää kieroksia niin se jaksaisi edes hetken aikaa juosta mun edellä. Niin, senkin olin jostain lukenut, että koiran pitäisi juosta ihmisen edessä. Sivulla olemisesta en löytänyt selvää kieltoa, mutta takana koira ei ainakaan saisi olla - koiraa ei saa pakottaa juoksemaan.
Kun meidän vuoro tuli mennä odottamaan lähtölupaa, niin Nemi olisi halunnut mennä jo. Tuomari pyysi mua ottamaan Neminkin lähtöviivalle, siinä sitten koitin pidätellä sitä siihen asti, että saatiin alottaa kipityksemme. Lähtöluvan antaja sanoi millon oli puol minuuttia lähtöön ja laski sitten 5-4-3-2-1 -(mene -tai jotain).
Nemi lähti kiskomaan ihan hulluna! En ole ehkä ikinä ennen juossut niin lujaa. Aattelin, että juostaan nyt kun koiralla on menohaluja. Että kohta se pysähtyy kumminkin syömään puolukoita. Samalla kyllä mietin, että en mä jaksa pitkään juosta näin lujaa. Ylämäessä olikin pakko hiljentää ja Nemi katto mua vähän, että mitä hittoo.
Sen remmiepisodiarpomisen jäljiltä päädyin varalta pitämään hihnasta kiinni, että jos irtoo siitä vyössä olevasta koukusta niin eipähän koira karkaa kiihkoissaan toisten koirien perään aiheuttamaan mitään härdelliä. Tämän seurauksena, mulla on nyt käsivarret kipeinä ;) Sain nimittäin välillä tosissani pitää remmistä kiinni. Varsinkin sillon kun ne muut ohittivat meitä.
Mutta siis. Ylämäen jälkeen mun askel jatkoi hyytymistään, mutta kipitettiin silti nopeampaa kuin mun normi hölkkälenkki vauhti. Nemi yritti mennä pissalle, mutta en päästänyt sitä radan viereen asioille, taisi yrittää sitä pari kertaa. Sitten ensimmäinen takana tullut koira ohitti meidät, siinä vain hieman hidastin ja vedin meidät pururadan laitaan. Mutta sitten kun ne kolme muuta koirakkoa tulivat melko tiheeseen tahtiin ja ohittivat meidät niin pysähdyin joka kerta tien laitaan. Siinä sain tosissani pitää hihnasta kii ku Nemi oli ihan että mitä helkuttia.
Ja siitäkös se menohaluja sai, että muut juoksivat niin vauhdikkaasti meidän ohi ja meidän edellä. Nemi olisi halunnut mennä niin pajon nopeempaa kuin mitä mun jalat toimivat. Ei ollut pulaa vetämisestä! Eikä vauhdittajasta! Juoksin niin lujaa kuin jaloistä lähti, ja se ei siinä vaiheessa enää ollut paljon. Ei siinä nenää ehtinyt niistämään, kun koitti kipittää menemään. Yks mutka, ylämäki, alamäki - jonka varrella näkyi joku ratahenkilö jota Nemi käänty vähän ihmettelemään (ja huutelemaan sille), sitten loppumatka maaliin. Ei ollut jaloissa voimia niin, että olisin voinut pinnistää ajastamme sekuntteja pois.
Jee! Selvittiin maaliin. Eikä seuraavan kisaluokan kärryt jyränneet meidän yli :)
Maaliviivan ylityksen jälkeen palkkailin koiraa ensin namumurusilla ja sitten normilla kisapalkalla eli pedigreelötköruualla. Join ite pullon vichyä (juotin toki koirankin, samoin oltiin juotu molemmat ennen starttiakin), lisäsin/vaihdoin vaatetusta ja käytin koiraa pikkasella verkkalenkillä. Sitten koira takas autoon ja tuloksia odottelemaan.
En ollut uskoa silmiäni kun näin tulokset, meidän suoritusaika oli 10:50. Päästiin alle vartin, jopa alle sen pelätyn kolmentoista minuutin. Sillä, että tulimme viimeiseksi ei ole minulle mitään merkitystä.
Nemi halusi juosta, Nemi kiskoi. Itse jaksoin (vaikka olisinkin toivonut että jaloissa olisi ollut enemmän voimia) ja tehtiin tulos jota en olisi iki kuunaan päivänä voinut meille kuvitella. Minä, epäjalka ja minun pieni lappalaiskoirani
 |
| Lapinporokoira ja ruotsinlapinkoira odottamassa lähtöstarttia. © Tero Mäkinen. |
Kun meidän vuoro tuli mennä odottamaan lähtölupaa, niin Nemi olisi halunnut mennä jo. Tuomari pyysi mua ottamaan Neminkin lähtöviivalle, siinä sitten koitin pidätellä sitä siihen asti, että saatiin alottaa kipityksemme. Lähtöluvan antaja sanoi millon oli puol minuuttia lähtöön ja laski sitten 5-4-3-2-1 -(mene -tai jotain).
Nemi lähti kiskomaan ihan hulluna! En ole ehkä ikinä ennen juossut niin lujaa. Aattelin, että juostaan nyt kun koiralla on menohaluja. Että kohta se pysähtyy kumminkin syömään puolukoita. Samalla kyllä mietin, että en mä jaksa pitkään juosta näin lujaa. Ylämäessä olikin pakko hiljentää ja Nemi katto mua vähän, että mitä hittoo.
Sen remmiepisodiarpomisen jäljiltä päädyin varalta pitämään hihnasta kiinni, että jos irtoo siitä vyössä olevasta koukusta niin eipähän koira karkaa kiihkoissaan toisten koirien perään aiheuttamaan mitään härdelliä. Tämän seurauksena, mulla on nyt käsivarret kipeinä ;) Sain nimittäin välillä tosissani pitää remmistä kiinni. Varsinkin sillon kun ne muut ohittivat meitä.
Mutta siis. Ylämäen jälkeen mun askel jatkoi hyytymistään, mutta kipitettiin silti nopeampaa kuin mun normi hölkkälenkki vauhti. Nemi yritti mennä pissalle, mutta en päästänyt sitä radan viereen asioille, taisi yrittää sitä pari kertaa. Sitten ensimmäinen takana tullut koira ohitti meidät, siinä vain hieman hidastin ja vedin meidät pururadan laitaan. Mutta sitten kun ne kolme muuta koirakkoa tulivat melko tiheeseen tahtiin ja ohittivat meidät niin pysähdyin joka kerta tien laitaan. Siinä sain tosissani pitää hihnasta kii ku Nemi oli ihan että mitä helkuttia.
Ja siitäkös se menohaluja sai, että muut juoksivat niin vauhdikkaasti meidän ohi ja meidän edellä. Nemi olisi halunnut mennä niin pajon nopeempaa kuin mitä mun jalat toimivat. Ei ollut pulaa vetämisestä! Eikä vauhdittajasta! Juoksin niin lujaa kuin jaloistä lähti, ja se ei siinä vaiheessa enää ollut paljon. Ei siinä nenää ehtinyt niistämään, kun koitti kipittää menemään. Yks mutka, ylämäki, alamäki - jonka varrella näkyi joku ratahenkilö jota Nemi käänty vähän ihmettelemään (ja huutelemaan sille), sitten loppumatka maaliin. Ei ollut jaloissa voimia niin, että olisin voinut pinnistää ajastamme sekuntteja pois.
Jee! Selvittiin maaliin. Eikä seuraavan kisaluokan kärryt jyränneet meidän yli :)
Maaliviivan ylityksen jälkeen palkkailin koiraa ensin namumurusilla ja sitten normilla kisapalkalla eli pedigreelötköruualla. Join ite pullon vichyä (juotin toki koirankin, samoin oltiin juotu molemmat ennen starttiakin), lisäsin/vaihdoin vaatetusta ja käytin koiraa pikkasella verkkalenkillä. Sitten koira takas autoon ja tuloksia odottelemaan.
En ollut uskoa silmiäni kun näin tulokset, meidän suoritusaika oli 10:50. Päästiin alle vartin, jopa alle sen pelätyn kolmentoista minuutin. Sillä, että tulimme viimeiseksi ei ole minulle mitään merkitystä.
Nemi halusi juosta, Nemi kiskoi. Itse jaksoin (vaikka olisinkin toivonut että jaloissa olisi ollut enemmän voimia) ja tehtiin tulos jota en olisi iki kuunaan päivänä voinut meille kuvitella. Minä, epäjalka ja minun pieni lappalaiskoirani
 |
| Canicross 2 km, tulokset |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti