perjantai 25. lokakuuta 2013

Keskiviikon hallin valloitus

Ke-aamuna menin Nemin kanssa hallille. Saatiin olla siellä ihan keskenämme. Koettiin onnistumisen elämyksiä. Sain esim onnistumaan kolme takaakiertopäällejuoksua - hiukkakosiistiä!!! Toki ne tuli nollavauhdista eli aloitettiin harkka siitä eka hypyltä, mutta silti. Hieman tosin mä epäilen, että mä varmaan oon peruuttanu pari askelta sen ekan hypyn kohdalla... Ainakin jos katsoo näitä kolmea videoo (tätä videointia harjoitutin vasta reenisessioni loppuvaiheessa, välillä pidettiin taukoja, istuskeltiin, mä feispuukkasin, tai käytin koiraa lähimetässä nuuskuttelu & pissataulolla jne)




Kun oltiin selvitty hampaankoloreenistä niin alettiin tekemään niitä Marin reilu viikko sitten neuvomia hyppynaksutteluharjotuksia. Hieman piti aluksi Nemiä avustaa tai siis vihjailla että mitä siltä haluan, mutta melko pian se oli aika näppärä ja saatiin tehtyä monta harjoitetta. Vaihtelin hieman omaa sijaintiani ja sitten siitä kohtaa jokunen toisto ja taas paikan tai esteen vaihto. Rimat taisivat olla jossain ali-medikorkeuksissa.

Ottaessani tämän kuvan, Nemi oli hauska. Mutisematta suostui pitämään naksutinta suussaan ja sitten välittömästi oli lähdössä tuomaan sitä mulle... <3 Miten niin ollaan tehty _paljon_ kapulan kuljetus harjoituksia viime aikoina ;) Piti sitten komentaa se tohon istumaan. Ihan hyvin se siinä sitten poseeras naksutin suussa :)


Naksuttelureenin jälkeen innostuin vielä videoimaan jotain suorituksiamme. Kamera tuolille ja pätkiä ottamaan... Nuo yllä olevat videotkin ovat tosiaan vasta tältä loppuajalta. Näin jälkikäteen ajatellen ois tietty voinut hieman vaativampiakin pujoreenejä tehdä, mutta toisaalta koira oli tehny tolle päivää jo vaikka mitä, joten ihan turha siltä ois ollu vaatia jo hieman väsyneenä jotain vaikeeta ja sitten epäonnistua niissä. Tulipahan palkkailtua perussuorituksista pujoa ja kontakteja. 





Näiden lisäksi tehtiin vielä radan alkua muutama otos ja välistävetoja:





Kun olin Nemin käyttänyt jäähylenkillä niin hallille oli ilmaantunut pari tuttua reenimään, joten jäin sitten huvikseni katsomaan heidän reenejään ja ottamaan muutaman valokuvan... :)








Ei kommentteja: