maanantai 29. huhtikuuta 2013

Lagu huhtikuu

Kävin lauantaina testaamassa seinäjokisten (Lagu) uuden agihallin. Se oli pimeä ja kylmä. Pohja oli hieman kova, soranen. Muuten ei menoa se pohja haitannut, mitä nyt muutamaan otteeseen sain poistaa kengän jalasta ja tyhjentää sen kivistä. 

Meille saaliiksi kolme hylkyä. Radat olivat vauhdikkaita muutamilla koukeroilla. Viimeisenä ollut hyppäri oli alun vääntöjen jälkeen tosi tosi vauhdikas. Meillä vaan lanka katkesi ja ihmeekseni Nemi ei tehnyt edes upeaa loppuirtoamista vaikka siihen ois ollut mitä mainioin tilaisuus :/ 

Jotain hyviä pätkiä saatiin radoilla aikaiseksi. Jokku kohat joita vähän arvuuttelin meni ihan näppärästi. Mutta... sitten oli kohtia missä en vaan ehtiny. Esim persjättö yhen putken jälkeen, en ehtiny siihen ja liikkeelläni koira ajautui seuraavan hypyn väärälle puolen ja ... hyppäsi sen sitten toiste päin.

Virallisena valvojana toimi Minna Räsänen mutta tuomari tehtäviä hoiti Timo Teileri - harjoittelijatuomari. Aikataulut olivat puolisen tuntia myöhässä. Seuraavana päivänä kun oli ollut kolmosten kisat oli myös harkkatuomari ja aikataulut laahustivat puoltoista tuntia... 

***

Jos joulukuun perinteiset Seinäjoen kisat on tuossa hallissa niin tuskin lähden. Talvipakkaset... pelkkä ajatuskin ko hallista talvikeleissä saa hampaat kalisemaan. 

Ei kommentteja: